"Rippikouluun tarvittaisiin henkilökohtaisia rippikoulunkäynninohjaajia"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2f6c91e4-61eb-4ab8-8b9f-4d3e43e3d5ef
Lääninrovasti Kemppainen kommentoi Urjalan rippikoulun keskeytystä ja aiempia viime kesän tapahtumia:
" Rippileirit ovat nykyään aika rauhattomia ja haasteellisempia pitää kuin joskus aikaisemmin. Ne ovat huomattavasti herkempiä, Kemppainen sanoo.
Kemppainen näkee, että nuorten käytös rippileirillä on samanlaista kuin muuallakin yhteiskunnassa. Esimerkiksi koulumaailman rauhattomuus heijastuu rippikouluihinkin. Tämä vaatii Kemppaisen mukaan työntekijöiltä aiempaa enemmän."
Rippikouluun tarvittaisiin koulunkäynninohjaajia henkilökohtaisia rippikoulunkäynninohjaajia, Kemppainen sanoo.
Kommentit (23)
Vartijat ja rippikoulupoliisi. 😄😂😂😆😆
Mikä aikuisia ihmisiä vaivaa? Mikä vaivaa äitejä ja isejä?
MIKSI IHMISET EIVÄT KASVATA LAPSIAAN? Ei nuo kaikki eri tilanteissa hulinoivat lapset ja nuoret voi mistään ongelmaperheistä huostaanotettuja olla, osa on pakostikin ns. normaaliperheistä joten mikä on vanhempien selitys? Ei vanhempien vastuuta voi siirtää aina vaan uusille ulkopuolisille aikuisille (rippikoulun ohjaajat).
Eipä löydy maksajaa rippikouluavustajille.
Mitä Raamattu sanoikaan vitsan säästämisestä? Kummaan jamaan on Suomi ajettu.
Ne lapset ovat siellä rippikoulussa vain siksi, että rippijuhlissa saa sukulaisilta rahaa lahjaksi.
Näin kristitty on tämä maa, jossa pahastutaan, jos uskonnottomat eivät halua uskonnollisuutta julistettavan kouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Lastenkasvatus on muuttunut. Enää ei voi pakottaa vaan voi ainoastaan pyrkiä ohjaamaan ja suostuttelemaan. Vielä 2000-luvun alkupuolella oli rippikouluissakin tiukka kuri.
Voi ja pitää pakottaa tietenkin, jos aihetta on. Palstan keskusteluissa on kyllä useasti tullut ilmi, että ainakin tässä ympäristössä muut aikuiset ovat eri mieltä kanssani ja minua pidetty suorastaan sairaana, kun en anna lapsen määrätä perheessä enkä ajattele, että lapsen pitäisi olla pomo.
Lapsella tulee olla sen verran kunnioitusta muita kohtaan, ettei aiheuta ongelmia ympäristössään, ja jostain syystä nykyään on enenevissä määrin lapsia ja nuoria, joilta kunnioitus muita kohtaan puuttuu. Myöskin kunnioitus erilaisia tilaisuuksia kohtaan puuttuu, osalla aikuisistakin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Raamattu sanoikaan vitsan säästämisestä? Kummaan jamaan on Suomi ajettu.
Niinpä. Lapsia pitää piiskata niin kasvavat kunnollisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset ovat siellä rippikoulussa vain siksi, että rippijuhlissa saa sukulaisilta rahaa lahjaksi.
Näin kristitty on tämä maa, jossa pahastutaan, jos uskonnottomat eivät halua uskonnollisuutta julistettavan kouluissa.
Eihän tuo ole mikään syy käyttäytyä huonosti
Eikö ole sanoitettu tunteita tarpeeksi?
Jos vaikka lopetettaisiin nuorten mielen sorkkiminen autiomaakansojen tarinoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset ovat siellä rippikoulussa vain siksi, että rippijuhlissa saa sukulaisilta rahaa lahjaksi.
Näin kristitty on tämä maa, jossa pahastutaan, jos uskonnottomat eivät halua uskonnollisuutta julistettavan kouluissa.
Eihän tuo ole mikään syy käyttäytyä huonosti
Ei tietenkään. Kristityt vanhemmat eivät ole kasvattaneet lapsiaan kunnioittamaan kristinuskontoa. Ja eikös kummien tehtävä myös ole opettaa kummilapsille uskontoa?
Tyrskähdin nauruun rippikoululaisten vanhempainillassa, kun pappi kertoi, että rippikoulu on sitten tunnustuksellista uskonnonharjoittamista :D Että niinkin typeriä vanhempia siis löytyy, jotka eivät tätä ymmärrä, mutta kun sille piltille pitää saada hienot juhlat järkättyä.
Hyvin omituista. Näiden rippikouluikäisten vanhemmat ovat omaa ikäluokkaani (-79) Minun sukupolveni kasvatettiin oikein ja vielä kurilla(myös koulussa) ja taidamme olla viimeisimpiä nk. normaaleja sukupolvia. Mikä ihme vaivaa ikäisiäni ukkoja ja akkoja kun eivät kakaroitansa kasvata kuten meidätkin vielä kasvatettiin? (syy ei siis ole vanhempien kasvatuksessa mitä saivat kun olivat nuorempia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Raamattu sanoikaan vitsan säästämisestä? Kummaan jamaan on Suomi ajettu.
Niinpä. Lapsia pitää piiskata niin kasvavat kunnollisiksi.
Kusipäille pitää antaa piiskaa, oli nuori tai vanhempi. Jotkut kasvavat ainoastaan kovemman koulutuksen kautta.
Näiden lasten vanhemmat rääkyvät, että kevätjuhlassa on pakko laulaa suvivirsi, vaikka eivät edes tiedä virren numeroa, eivätkä osaa muita virsiä, eivätkä osaa edes suvivirrestä kuin kaksi ensimmäistä säettä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö siellä ole isosia enää?
Isoset ovat käytännössä vuoden vanhempia. Ei heillä ole mitään erityistä auktoriteettia tai taitoja käsitellä hankalia nuoria.
Aika moni tämän päivän 15-vuotias taitaa olla kasvanut siihen ajatukseen, ettei heitä kukaan määrää. Jopa poliisit törmäävät tämän tästä teineihin jotka kieltäytyvät tottelemasta kun ei poliiseilla kuulemma ole oikeutta heitä käskeä.
Rippikoulu, turha riippakivi. Onneksi se on vapaaehtoinen.
Lastenkasvatus on muuttunut. Enää ei voi pakottaa vaan voi ainoastaan pyrkiä ohjaamaan ja suostuttelemaan. Vielä 2000-luvun alkupuolella oli rippikouluissakin tiukka kuri.