Lapsettomuus koskaan pääty. Sitä seuraa toisenlainen tuska lapsenlapsettomuus

Ja jotkut jättäytyy vapaaehtoisesti lapsettomaksi 

Eipä ne kaikki lapsellisetkaan saa lapsenlapsia. 

Jos aivan valtava hoivavietti, niin että kokee sitä "tuskaa", onhan keinoja siihen, ei tarvitsisi velloa tuskassaan vuosikymmeniä?

Adoptiolapsi? Sijoitettu lapsi? Mutta ei, pitää olla omat geenit, itse tehty. Lapsen täytyy näyttää itseltä. Tavallaan ymmärrän ja toisaalta en. Jos ei sitä omaa voi mitenkään saada, ja kokee kovaa tuskaa asiasta, niin miksi ei "laske vaatimustasoa", täytyykö lapsen olla välttämättä omista geeneistä "mini-me".... 

Tiedän että monet, asiaa itse kokemattomat, sanovat ettei se ole sama asia. Tai että vain biologisesti omaa voi aidosti rakastaa. Pah. Olen kuullut vertauksen, että eihän puolisokaan ole biologista sukua, ja rakkauden tunne voi olla aivan huumaava. Rakkauteen ei tarvita samoja geenejä.

Minä ja moni muu jotka oikeasti tietävät mitä on olla adoptio- tai sijaisvanhempi, voi kertoa, että ei-biologinen lapsi täyttää kyllä lapsen paikan aivan kokonaan ja täydelleen. Perhe ja rakkaus on muutakin kuin biologiaa. 

Kuka on luvannut lapsenlapsia? Vaikka olisi useampi oma lapsi, ei välttämättä näe koskaan lapsenlapsia. 

Niitä ei synny, ei pysytä väleissä, asutaan toisella puolella maapalloa, tai ne syntyvät vasta kun itsellä dementia jo pitkällä. Sekin on mahdollista. Ihmiset saa lapsia tosi myöhään. 

Miksi jotkut ovat mielestään niin erinomaisia geeniensä suhteen että tuo lisääntymisvietti memee jo hulluuden puolelle...

Miksei adoptoinut? Rikosrekisterissä hurja menneisyys?

Tämä sai minut räjähtämään nauruun. Hulluja on.