Lapselle ei ole ikinä ohjelmaa
Eli mitäs mieltä olette, kun tuttuni eivät ikinä jäjestä mitään ohjelmaa tai matkoja kun lapsella on loma-ajat. Tekee samaa kuin muutenkin eli pelaa koneella ja syö leipää. Ei kuulemma halua harrastakaan mitään eikä tietenkään voi pakottaa, mutta eikö joskus lapsenkin olisi kiva käydä jossain reissussa, vaikka laivalla? Tai käydä vaikka yhdessä ulkoilemassa tai leffassa? Vanhemmat eronneet ja lapsivapailla kyllä itse käyvät matkoilla ja baareissa eli rahasta tuskin on kysymys.
Aijoo, joskus kesällä lapsi pääsi Lintsille mutta siinäpä se. Vanhempia kiinnostaa vain oma työ ja oma vapaa-aika. Ala-asteikäisestä kysymys. Hänelle ei anneta edes kotitöitä tehtäväksi, että olisi jotain lisäohjelmaa omassa huoneessa pelaamisen lisäksi.
Kommentit (37)
Ap: harmittaa lapsen puolesta. Aika monet muut vanhemmat järjestävät lapsilleen jotain ohjelmaa tai tekevät reissuja. Haluaisin tietää että onko tämä kovinkin yleistä nykyään, että lapsi vain pelaa kotona vuodesta toiseen. Ehkä olen ihan turhaan huolissaan.
Kuulostaa sellaiselta lapselta joka ei ole kiinnostunut noista asioista eikä ehkä niin aktiivinen ihminen. Tosin joskus lapsillekin tulee pientä flegmaattisuutta. Aina ei tarvitse koko ajan tehdä jotakin.
Jos lapsi on itse tyytyväinen niin kaikki on hyvin.
On tietysti hyvä ajatus ehdotella asioita, näin ainakin itse olen pyrkinyt innostamaan niin lapsia kuin aikuisia. Joskus innostuvat ja saattavat innostua vielä itsekin ehdottamaan asioita tehtäväksi ja silloin voi itsekin innostua vaikka vähän mieliksikin!
Vierailija kirjoitti:
Tuttavasi ovat varmasti äärettömän iloisia, kun heillä on ympäristössään noin tarkasti heidän elämäänsä seuraava ihminen.
Mitäs sellainen haittaa jos ei ole pahantahtoinen ihminen? Kyllä monet tekevät havaintoja mutta harvat sitten tekevät niille asioille jotakin.
Oletteko miten tuttuja/läheisiä? Jos sen verran läheisiä olette, että kehtaat kysyä joskus, lähdettäisiinkö käymään Powerparkissa/kylpylässä/younameit, ja lapset mukaan tottakai?
Ja millä tavalla tämä asia kuuluu sinulle, tai nuille av- mammoille? Keskity vain omaan elämääsi.
No voi jeesus sentään Lapselle ei tarvitse järjestää ohjelmanumeroita Lapsi keksii kyllä leikkien kautta itselleen tekemistäkin ilman, että aikuinen tekee päiväohjelman
Lapsille ei ole tärkeintä sirkushuvit, vaan se että äiti jättää mammapalstsn hetkeksi ja viettää aikaa lapsensa kanssa. Voi käydä kävelyllä, lukea kirjaa tms.
Josko sinne ulkoilemaan. Lapset itsenäisesti isona ulkoilevat jo. Lautapeli, kirja, leikki, jumppa, tehtäväkirja, karttakirja, autoajelu kivaan paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miten tuttuja/läheisiä? Jos sen verran läheisiä olette, että kehtaat kysyä joskus, lähdettäisiinkö käymään Powerparkissa/kylpylässä/younameit, ja lapset mukaan tottakai?
Kyllä ja jos voi luottaa ihmiseen. Lapsiakin täytyy kuunnella, aina lapset eivät halua vieraiden kanssa lähteä jonnekin. En tarkoita että ihmisessä olisi pahaa vaan lapsi saattaa ujostella.
Vierailija kirjoitti:
No voi jeesus sentään Lapselle ei tarvitse järjestää ohjelmanumeroita Lapsi keksii kyllä leikkien kautta itselleen tekemistäkin ilman, että aikuinen tekee päiväohjelman
Voi lasten kanssa yhdessäkin tehdä asioita, sehän on parasta laatuaikaa. Ei ole lapsen tehtävä keksiä koko elämäänsä tekemistä itsellensä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ei ole tärkeintä sirkushuvit, vaan se että äiti jättää mammapalstsn hetkeksi ja viettää aikaa lapsensa kanssa. Voi käydä kävelyllä, lukea kirjaa tms.
Kyllä mutta kokemukseni mukaisesti myös sirkushuvit ovat toisinaan hauskoja! Lapsillekin jää hyviä yhteisiä muistoja. Niitä nimittäin muistellaan myöhemminkin.
Kyllä, huvipuisto, eläinpuisto ja uimassa käyminen, ehkä joku pyöräretki on koetettu lomaan saada sopimaan vaikka itse en lomaa saanutkaan kesäisin. Onneksi viihtyi myös kotona tietokoneella sillä aikaa kun olin töissä.
Aikuinen ei ole mikään sirkustirehtööri tai viihdyttäjä. Mutta kyllä aikuisen tehtävä on tutustuttaa lasta maailmaan: eipä ne lapset opi toimimaan uimahallissa tai ravintolassa jos eivät sinne koskaan pääse, eivät voi tietää tykkäävätkö retkeilystä tai teatterista jos eivät koskaan saa kokeilla, eivätkä opi sitä että joskus yhdessä tekeminen voi olla kivaa vaikka just se juttu ei itseä kiinnostaisi, ellei vanhemmat koskaan raahaa museoon tai hiihtoretkelle. Ei lasten elämän tarvitse olla täynnä ohjelmoitua huvitusta, mutta tietysti vanhemman duuniin kuuluu myös tarjota elämyksiä, kokemuksia ja oppimisen mahdollisuuksia arjen ulkopuolellakin. Jos lapsi valitsee vain puhelinpelit ja irtokarkit viihteeksi, ja saa valita, niin aika passiiviseksi ja kapeaksi jää elämä.
Lyhyitä lomia ja loman osia pitää tietysti saada myös löllötellä. Mutta koululaisilla on sellainen 14 viikkoa lomaa vuodessa, niin kai siihen joku uintireissulle tai muu mahtuu ilman suorittamisen makua.
Onhan se surullista jos lasta ei haluta ottaa edes kauppaan mukaan. Kokee varmasti olevansa arvoton ja saattaa tulla jossain vaiheessa ongelmia koulussa.
Ja olisihan se hyvä oppia taitoja elämäänsä varten. Muutakin kuin tuolin päällä istuminen.
Vierailija kirjoitti:
No voi jeesus sentään Lapselle ei tarvitse järjestää ohjelmanumeroita Lapsi keksii kyllä leikkien kautta itselleen tekemistäkin ilman, että aikuinen tekee päiväohjelman
Niin että on ok että lapsen kanssa ei ikinä tehdä mitään tai käydä missään?
Olen seurannut samaa omassa naapurustossa. Viereisen kolmion vanhuksille ei lapsensa järjestä mitään ohjelmaa, ei mennä risteilylle tai retkelle. Vanhukset istuvat sisällä ja katsovat televisiota, omat lapsensa on kiinnostuneita vain työstä ja harrastuksistaan.
Onko yleistäkin, että omista vanhemmista ei välitetä lainkaan?
Lapset on kyllä sellaisia mihin vanhemmat opettavat.
Eli ovat itse tehneet lapsesta sohvaperunan!
Myös lapsella ja nuorella on oikeus virkistykseen ja kodin ulkopuolisiin menoihin!!!
Mun tuttavan peruste olla viemättä alle kouluikäisiä lapsiaan mihinkään on se, että ovat niin villejä. Toisin sanoen ei jaksa kasvattaa lapsiaan. He eivät siis käy uimahallissa, hoplopissa, huvipuistossa yms lasten paikoissa, koska ei osaa tehdä lapsille pelisääntöjä selväksi. Ulkomaan matkat kyllä onnistuu, mikä kertoo täysin siitä että sinne mennään hinnalla millä hyvänsä, koska se kiinnostaa aikuisia.
Miksi pidät huolta toisten asioista?? Ehkä se ei kuulu sinulle pätkääkään kuinka toiset järjestävät elämänsä. Pidä huolta vaan omasta elämästäsi ja hanki vaikka joku harrastus jos on liikaa aikaa.
Tuttavasi ovat varmasti äärettömän iloisia, kun heillä on ympäristössään noin tarkasti heidän elämäänsä seuraava ihminen.