Lakko aika ja palkka
Lakkoaikana ei saa palkkaa, mutta jos ei osallistu lakkoon ja menee töihin niin saako palkkaa?
Kommentit (11)
Kaupassa töissä ja joku meillä oikeasti luuli, että lakon aikana saa normaalisti palkkaa. Ihmetteli, että miksi joku ei menisi lakkoon, kun saa ilmaisen vapaapäivän..
Jos menet töihin sinulle maksetaan sopimuksen mukaista palkkaa.
Kaupat olivat viime lakonkin aikana auki normaalisti. Kiitos kauppiaille siitä.
Mietin kuinka kamala tilanne lakko ja kauppojen kiinni olo olisi niille, jotka elävät hyvin niukoilla tuloilla, kädestä suuhun, eivätkä pysty ostamaan ruokaa varastoon. Tai vanhuksille, joilla ei ole mahdollisuutta kantaa kotiin suurta ruokamäärää.
4. Lakon aikana ollaan lakossa. Kauppiaskin voisi pitää näppinsä erossa työnteosta silloin! Sen verran pitää olla solidaarinen riistämilleen kassaorjille sun muille.
Lakon takia kulutus voi pienentyä jos lakko estää myynnin, niin se heikentää kulutuskysyntää ja yritysten tuloja. Ja työntekijät voivat jäädä ilman palkkaa tai joutua lomautetuksi. Hinnatkin voivat nousta koska lakko keskeyttää tavaroiden ja palveluiden toimitukset. Ja tavaroiden puute voi nostaa hintoja, mikä kiihdyttää inflaatiota. Ja kaupan väheneminen pienentää valtion verotuloja. ja kirsikkana kakun päällä lakot lisäävät taloudellista epävarmuutta ja heikentävät luottamusta talouteen.
Että kiitosta taas vaan lakkokeisarit :(
Vierailija kirjoitti:
4. Lakon aikana ollaan lakossa. Kauppiaskin voisi pitää näppinsä erossa työnteosta silloin! Sen verran pitää olla solidaarinen riistämilleen kassaorjille sun muille.
Jaa-a, mutta sua ei haittaa esim Millariitta Rytkösen yli 30 prossan palkankorotus vuonna 2022 (palkka 15000 ekee kuussa)? Puhumattakaan muiden ay-pomojen palkka, joita ei edes julkisuuteen kerrota... Että jatka vaan sitä palkkojen maksua noille ay-pomoille.
Vierailija kirjoitti:
Kaupat olivat viime lakonkin aikana auki normaalisti. Kiitos kauppiaille siitä.
Mietin kuinka kamala tilanne lakko ja kauppojen kiinni olo olisi niille, jotka elävät hyvin niukoilla tuloilla, kädestä suuhun, eivätkä pysty ostamaan ruokaa varastoon. Tai vanhuksille, joilla ei ole mahdollisuutta kantaa kotiin suurta ruokamäärää.
Kaupat on kiinni ke - la. 😂

Miksi AY-johtajien pitäisi saada pienempää palkkaa kuin työnantajapuolen johtajien?
Niiden palkan muuten sinäkin maksat tuotteiden hinnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupat olivat viime lakonkin aikana auki normaalisti. Kiitos kauppiaille siitä.
Mietin kuinka kamala tilanne lakko ja kauppojen kiinni olo olisi niille, jotka elävät hyvin niukoilla tuloilla, kädestä suuhun, eivätkä pysty ostamaan ruokaa varastoon. Tai vanhuksille, joilla ei ole mahdollisuutta kantaa kotiin suurta ruokamäärää.
Kaupat on kiinni ke - la. 😂
Pieni tarkennus tähän, lauantai aamuun. Lakko päättyy jo varhain lauantai aamuna.
Vierailija kirjoitti:
Kaupassa töissä ja joku meillä oikeasti luuli, että lakon aikana saa normaalisti palkkaa. Ihmetteli, että miksi joku ei menisi lakkoon, kun saa ilmaisen vapaapäivän..
Saahan kuitenkin lakkoavustuksen. Kun me lakkoiltiin, niin liiton maksama lakkoavustus oli jopa vähän parempi kuin normaali palkkani. T.sh
Töistä saa aina palkkaa.