Uusi esitys: Monien suomalaisten velvoite hakea töitä kiristyy
Vielä toissa vuonna työministeri Satonen sanoi, että työnhakupakkoa aiotaan höllentää. Se sijaan osa-aikatyötä tekeville on nyt tulossa tuntuva kiristys.
Kommentit (72)
Kun ei työpaikkoja ole, ei se auta vaikka kiristetään maailman tappiin.
Kaikki hakemaan vaan ei välttämättä pääsemään!
Mutta tuhansia hakemuksia päivittäin käsitellessä ei tuu aika pitkäksi!
Isompi roskis kirjoituspöydän viereen?
Työpaikat siis Satosen mielestä lisääntyvät, kunhan vain tuhannet epätoivoiset työttömät hakevat samaa työpaikkaa? Kuka kertoisi Artolle totuuden?
Kokoomuksen täydellinen epäonnistuminen siis kostetaan niille joilla ei ole mitään osaa työttömyyden kasvuun.
Ensin pitäisi saada niitä oikeita työpaikkoja joita hakea. Sitten kun työpaikkoja on, voidaan kiristää työnhakuvelvoitetta. Nyt kiristetään jotain, joka on täysin turhaa touhua ihan kaikille.
Ja perussuomalaisten piti purkaa byrokratiaa eikä lisätä sitä.
Silti kokoomusta äänestänee seuraavissakin vaaleissa vähintään 20% äänestämään lähtevistä. VMP
Alaltani löytyy avoimia työpaikkoja noin 1kpl per 2kk, joten olen nyt jo lähettänyt kymmeniä turhia työhakemuksia, samaa hakemuskirjettä käyttäen. Jos pitää tulevaisuudessa hakea yli neljää paikkaa kuukaudessa, niin lähetän sen saman kirjeen vaan useampiin osoitteisiin, joten ei maksa kovin paljon vaivaa.
Satonen osaa aktivoida työttömiä.
No mutta: Vahva ja Välittävä Suomi! Oikeasti tarkoittaa: Vahvoista välittävä Suomi!
Onkohan tällä tarkoitus saada yksi ja sama ihminen tekemään useampaa osa-aikatyötä henkensä pitimiksi? Samalla työnantajille ei anneta mitään kannustimia (rangaistuksia), koska eivät tarjoa kokoaikatyötä osa-aikaisuuksien tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Ja perussuomalaisten piti purkaa byrokratiaa eikä lisätä sitä.
Rasti seinään, siinä niitä rasteja alkaa jo ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hyötyvät tästä.
Millä tavalla? Mukava olisi lukea perusteluja tällaisille väitteille.
haetaanha noita ilman erillistä vaadettakin. osa-aikaisuus vain tuo haastetta lisää kun niin harva avoimen työpaikan ilmoittanut työnantaja kertoo jo ilmoituksessa työajoista, näistä täytyy sitten aina erikseen kysellä jotta saisi käsityksen onko tuo uusi työ sovitettavissa nykyisen osa-aikasuuden rinnalle. Kukapa hullu ny jättäytyisi vakituisesta osa-aikatyöstäkään kokonaan pois jonki määräaikaisen kokoaikatyön vuoksi.
"Hallitus aikoo kiristää suuren joukon velvoitetta hakea töitä. Osa-aikatyötä tekeville työnhakijoille tulee velvoite hakea lähtökohtaisesti neljää työmahdollisuutta kuukaudessa, jotta he voivat saada soviteltua työttömyysetuutta osa-aikatyöstä tulevan palkan ohella."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011012152.html