Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä luulosairaudelle pitäisi tehdä?
10.02.2025 |
Olen ollut jo nuorena herkkä. Kerran muistan kun koripallossa tuli pallo sormeen, sormi turposi, se kuvattiin eikä murtumaa, sain tukilistan pariksi viikoksi, että pääsee levossa paranemaan, se oli siis todella turvoksissa ja mustelmaa. Meni ainakin 2 kk, että pystyin käyttämään sormea. Tunsin sen koko ajan ja se tuntui siltä, ettei toimi. Vanhemmat veivät uudestaan lääkäriin, kun osumasta oli kuukausi. Lääkäri sanoi, että sormea pitää vaan alkaa käyttää ja jumpata pitkin päivää. Väitän, että sormi tuntui minusta erilaiselta kuin muut sormet vielä vuosia sen jälkeen.
Tuo oli esimerkki siitä, miten herkästi minä koen kaikenlaiset oireet. Jos maha on sekaisin, joku toinen käy vessassa ja jatkaa normaalisti. Minulla on kova vatsakipu, kylmänhiki, oksettaa, pyörryttää, alan kuvitella suolistosyöpää yms. Kun sain koronan ensimmäisen kerran, en malttanut pysyä kotona, vaan hakeuduin 2 kertaa päivystykseen. Tuntui, ettei saa happea, pää räjähtää, ei jaksa kävellä viittä metriä, ja olin varma, että on tehohoidon tarve. Laittoivat kotiin lepäämään ja sanoivat, että korona vie vähintään viikon, että oireet hellittää. Kun sairastuin toisen kerran, en uskaltanut lähteä päivystykseen, kun pelkäsin, että leimaavat hulluksi. Tosin sillä kertaa tarvitsin lopulta antibiootit, kun keuhkoputkentulehdus jatkui viikkoja.
Joku kerta ahdisti rintakehästä. Menin parin päivän päästä lääkäriin ja hän arveli, että lihakset jumissa. Minusta tuntui, että tukehdun, kävin omakustanteisesti fysioterapeutilla, joka oli sitä mieltä, että mitään vikaa ei ole. Taukojumppaa ja uimista suositteli. Tietenkin aloin ajatella, onko se sitten jotain vakavampaa. Kävin psykiatrisen sairaanhoitajan luona (yhden kerran), kun ahdisti. Hän sanoi, että mitä enemmän ajattelen rintakehässä olevan ahdistusta, sitä varmemmin se tunne kasvaa. Sain jotain hengitysharjoituksia, joita en ole kertaakaan tehnyt.
Mitä tällaiselle luulosairaudelle ja herkkyydelle voi tehdä? Minä en jaksa sitä, että jokainen oire tuntuu niin voimakkaana.
Kommentit (14)
Tunnen hyvin yhden ihmisen, jolle jokainen kehon muutos on syöpää. Päätä särkee, onkohan aivosyöpä. Rinnat hormonien takia herkkänä, onkohan rintasyöpä. Uusi luomi ilmestynyt iholle, onkohan ihosyöpä. Raskasta elämää tuokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaako se, jos ajattelee, että kuolee jos on kuollakseen?
Nyt en kuollaksenikaan muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue vähemmän lääkärikirjoja, sairausjuttuja iltapäivälehdistä ja lopeta oireiden googlailu. Pure vaikka kättä, jos tekee mieli.
Se että joku sanoo että on luulosairaus ei tarkoita että on, voi olla oikea vaiva tai oire, jota yksi lääkäri ei tajua tai edes kaksi. Varsinkaan julkisella joka ei tutki hyvin, yksityisellä saa rahalla. Mutta on nuorena ihan normaalia että asiat uusia ja pelkää enemmän. Ja ajan myötä selviää mikä se oli, jos ei heti. On normaalia tuntea ja aistia, tai ottaa kipulääkkeen. Ehkei myöhemmin panikoidu yhtä paljon ja stressaa, jos ei ole mitään vakavaa. Josko arjen muu stressi lisää panikoitumista ja uutiset. On ahdistushäiriöitä ja neurooseja, kylmä ilmastokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaako se, jos ajattelee, että kuolee jos on kuollakseen?
Ahdistukseen ainakin auttaa, kun hyväksyy sen, että kuolee.
Kärsin lentopelosta, ja siinä on ollut helpompia ja vaikeampia vaiheita. Asuttiin lapsuudessa äidin kanssa Joensuussa ja isä Helsingissä. Se lentäminen oli melkeinpä ainoa tapa päästä Joensuusta Helsinkiin ja takaisin. Äiti ei olisi ikimaailmassa päästänyt meitä kahta tyttöä keskenään junalla, ja minä olin siskoa vanhempi.
Lentokentällä oli aina virkailija, joka vei koneeseen asti ja lentoemäntä huolehti lyhyen lennon ajan ja toisessa päässä meidät taas saatettiin vanhemman luo saakka. Mutta kun se kone heilui tuulessa. Muistan ilmakuopat, muistan rytinän laskeutuessa, ja joka kerta ajattelin, että me kuollaan. joskus ihan huusin, että ei ksi tämä kone tipu. Olin 14-vuotias kun oli kova pakkanen. Luultavasti oli helmikuussa hiihtoloman alku, kun mentiin isän luo. Kuulin lentokoneen etuosassa istuessani, kuinka lentoemäntä jutteli lentäjän kanssa ja lentäjä sanoi, että jäätä kertyy siipiin ja johonkin pyörään tai moottoriin tai mihin lie. Sillä lennolla sain ensimmäisen kerran paniikkikohtauksen. En saanut happea, kurkkua kuristi, tuskaisa olo, en kuullut kunnolla, korvissa kuului matalaa suhinaa. Luulin kuolevani. Sain paperipussin, johon hengitin. Se oli viimeinen lento pitkään aikaan. Sillä kertaa isä suostui lähtemään saattamaan meitä junalla osan junamatkasta. Hänkin tajusi lopulta, miten vaikeita ne lennot oli minulle.
Nyt aikuisena olen tehnyt pari lomamatkaa, mutta olen ottanut lääkkeen ennen lentoa, siis lääkärin reseptillä. Kyllä se jonkin verran auttaa pelkoon, mutta minä saan myös sivuoireita, esim. voi olla jälkikäteen vaikea muistaa, mitä on sanonut tai tehnyt ja pelkää mokanneensa jotenkin, mikä sitten taas ahdistaa jälkikäteen. Minusta tuntuu, että jos oikein ahdistaa, kuitenkin kannattaa se lääke siinä tilanteessa ottaa, oli sen lääkkeen tarve mistä johtuvaa hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kuin minun elämästä. Ei noin pahana, mutta kaikki terveysjutut pitää jättää lehdistö lukematta. Luulin, että varastorauta on alhaalla, koin ihan kaikki oireet. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla mittauttamassa, oli ihan normaalia. Myös kilppariarvot katsottiin, nekin normaalit. Sittenpä ne oireet jo alkoikin vähentyä. Ehkä olin stressannut ja nukkunut huonosti tai ehkä oli ollut jokin normaalia pidempi virustauti oireiden takana. Että seuraavaa kertaa odotellessa, mitä alan taas kuvitella,
Tuo sormijuttu ei minusta ole ollenkaan luulosairautta, vaan kudoksen toipuminen ennalleen on vienyt niin pitkään. Niin minullakin vei pitkään polven rustovaurio, ja siinä tuntui vuosia jopa pieni kuoppa, jos osasi oikeasta kohdasta kokeilla. Jos polvi kolahti mihin tahansa, se oli todella kipeä päiväkausia. Ja oli se kyllä heti rustovaurion jälkeen niin arka, että housujen jalkaan vetäminen sattui. Vaikkakin lääkäri sanoi, että pieni vamma vain, joka toipuu ennalleen ja että käytä Mobilatia aluksi. Nuo voi olla kipeitä pitkään.
Alue: Aihe vapaa
Ihan normaalia. Ihmissuku olisi kuollut sukupuuttoon, jos ei itseään tarkkailevia ihmisiä olisi. Siten opittiin, mikä ruoka on ihmisravinnoksi sopivaa ja millaista ei kannata syödä. Siis muun muassa tuo. Hän, joka koki sairauksien oireita voimakkaammin, malttoi myös levätä kipeänä, jolloin välttyi jälkitaudeilta, kuten sydänlihaksen tulehdukselta.