Onko normaalia käytöstä koiran kasvattajalta?
Olin lähettänyt sähköpostilla kyselyä pennuista, puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja sovittiin, että mennään katsomaan. Vierailun yhteydessä hän puhui jo pennun ostamisesta aivan sovittuna juttuna, eikä kysellyt meiltä juurikaan meidän taustoista enempää, esim. miksi oltiin kiinnostuttu juuri tästä rodusta. Moni pieni yksityiskohta tuntui jälkikäteen vähän hassulta, mutta oli olosuhteilla selitettävissä (esim. miksi hänen kasvattamiaan aikuisia koiria ei voinut juuri tavata, miksi emä ei ollut paikalla jne). Hän oli koko ajan tosi mukava ja ystävällinen ja tuntui haluavan myydä pennun meille. Mietittiin yön yli, ja lähetin hänelle mielestäni ystävällisen viestin, jossa kiittelin kovasti vaivannäöstä ja kerroin, että tuli olo, että ehkä tästä pentueesta ei olekaan meille sitä täydellisen sopivaa koiraa ja jatkamme etsintää. Hän vastasi, että perusteluni olivat väärät ja että itse asiassa rotu ei olisikaan sopinut meille. Lisäksi hän blokkasi minut sen viestin jälkeen whatsappissa ja poisti fb-kavereista (jonne oli itse pyytänyt minua liittymään).
Käyttäydyinkö minä tässä jotenkin tökerösti häntä kohtaan vai onko häneltä vähän omituinen reaktio? Hän on pitkän linjan kasvattaja ja ihan arvostettukin kai. Väistinkö juuri luodin?