On niin ihana huomata kun ikää lisääntyy niin omat rajat vahvistuvat! Olen tosi kiitollinen itselleni.

Olen ollut nuorena niin riippuvainen muiden hyväksynnästä ja halunnut niin kovasti riittää muille. Antanut kohdella todella huonosti, kaiken antanut anteeksi ja antanut satuttaa lisää. En ole yhtään ymmärtänyt miten pitäisi kohdella enkä sitä, että minulla on oikeus myös tosissani suuttua ja lähteä suhteesta. Tosi läheisriippuvaista käytöstä ollut ja ottanut ongelmat omaan käsittelyyni, yrittänyt pelastaa kaikki. 

Nykyään monien haavojen jälkeen, masennuksien, katkeruuden, vihan ja yksin olemisen jälkeen on ihana huomata miten olen kehittynyt, paljon kehitettävää mutta iso muutos tapahtunut. 

Minä en katso enää moukkia miehiä, en missään nimessä anna ihmisten määritellä arvioani vaan voivat puolestani suksia menemään. Olen niin onnellinen itsestäni ja siitä että minun ei tarvitse enää todistella olemassa oloani ja riittävyyttä. Ei tarvitse katsella ketään, pelastaa, ei muutakaan. 

Kunnioitan muita mutta jos joku alkaa epäasialliseksi niin se on siinä. Tai sanon takaisin ja sitten ihmisestä riippuen mietin lähteekö elämästäni. Niin vapauttavaa kehittyä ja oikeastaan tosi mukavaa ikääntyä ja oppia lisää. 

Varmaan niin itsestäänselviä asioita mutta huomaan iloitsevani aina kun jossain asiassa on selvää kehitystä tapahtunut.