Mitä minulle on tapahtunut?

Olen 50v. Reipas, aktiivinen, sosiaalinen elämä n. 46 vuotta. Sitten tuli opinnot työn ohella, haastava perhe-elämä, isän kuolema, korona. Tänä aikana jotenkin kai huomaamattani muutuin eri ihmiseksi tai sitten ystäväni muuttuivat.

En kaivannut enää seuraa niin paljon. Olin ehkä itsekäs omien ongelmieni keskellä. Ystävätkin tuntuivat olevan yhtäkkiä ihan eri linjoilla asioista. Tai sitten vain laittoivat minut syrjään, koska minulla oli vähemmän aikaa heille, kuin aiemmin.

Korona-aikana meillä oli poikkeavia suhtautumistapoja ystävieni kanssa tautiin liittyen. Siis suomeksi, en ollut hysteerinen. Pikkuhiljaa huomasin, että ystävät ovat hävinneet. Elämäni täytti kaikki muu, mutta olin surullinen silti.

Nyt en enää näiden vuosien jälkeen välitä yhtään. Olkoot jos näin haluavat. Huolestuttavaa ehkäpä on etten halua etsiä uusia ystäviä. Perhe riittää. Teen etätyötä kotona ja olen aika mökkeytynyt. Ei se ole minulle ongelma. Mutta mietin silti olisinko kuitenkin jotenkin poikkeava.

Yksi lapsistani (aikuisia) on autismin kirjolla. Olisiko tämä haastava ajanjakso laukaissut minussa piilevät nepsypiirteet?  Koskaan aiemmin en ole ajatellut, että minäkin voisin olla poikkeava samalla tavalla. Mitä väliä sillä oikeastaan onkaan. 

Tällaisia ajatuksia. Ajattelin josko jollekin muulle olisi tapahtunut samaa. Tavallaan olen ihan onnellinen muuttuneessa elämässäni. Mutta toisinaan kaipaan vanhaa, aktiivista, sosiaalista minääni. Töissäni olen menestynyt ja edennyt hyvin. En koe olevani syrjäytynyt kuitenkaan.