Lue keskustelun säännöt.
luullaanko pikkutyttöjä usein pojiksi vai onko omani poikkeus?
02.03.2007 |
liekö tuo nyt erityisen haitallinen ilmiö, ihmettelen vain. omasta mielestäni tyttö (vähän vajaa 2v.) on oikein nätti ja tyttömäinen, mutta joka helkkarin ainoa päivä kun käydään ulkona niin joku luulee häntä pojaksi, tytöksi ei tunnista kukaan.
lapsella on ulkovaatteena kokonaan vihreä haalari (sellainen murrettu neutraali sävy) ja kirkkanpunaiset tumput, myssy sekä kengät. minusta kokonaisuus on pirtsakka ja aika sukupuolineutraali, ehkä kuitenkin enemmän tyttömäinen kuin poikamainen. silti mummot ihailevat " pikkuisäntää" ja koiranulkoiluttaja totesi lemmikilleen että " siinä olisi kiva poika sulle kaveriksi" jne. nämä tänään kauppareissulla, joka päivä tulee vastaavia.
eikä aina ole ulkovaatteista kyse. ihan sisätiloissa tytöllä oli taannoin ruskea college-asu kissakuviolla ja ruskea-vaaleanpunaraitaiset sukat jalassa, ja taas luultyiin pojaksi.
onko se poika-oletus joku normi ihmisillä ja tytön pitää erottua todella vahvasti tytöksi että oletus kumoutuu, vai mikä on?
ja ei, asia ei rassaa minua oikeasti mitenkään hullun lailla. en vaan viitsi korjailla ihmisten oletuksia sellaisessa nopeassa tilanteessa, ja joskus huomaan etten tahdo kutsua lasta nimeltä sellaisen pojaksiluulijan ollessa vielä kuulomatkan sisällä, etteivät he nolostu. ja sitten mietin että oon mä kanssa ihme nössö.
Kommentit (11)
olla noissa vaaleanpunaisissa että johtuisko siitä? En mäkään jaksa korjaillla. Kai se kesällä helpottaa kun voi laittaa mekon päälle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli pian 2-vuotiasta poikaa luullaan aina tytöksi. Ja aina puettu mielestäni poikamaisiin vaatteisiin. Nykyään vältän jopa ns. neutraaleja värejä, mutta ei paljon auta... Enkä viitsi minäkään korjailla vastaantulevien mummojen kommentteja " suloisesta tytöstä" ja ihan sama mullakin, en kehtaa kutsua nimeltä heidän ollessa vielä lähellä. Vain suoraan kysyttäessä: " Onhan se tyttö?" , sanon että eeei, poika se on...
Vaikuttaa varmasti sekin, etten ole raaskinut leikata kiharoita... Siilitukkaisena menisi varmaan paremmin pojasta...
Paitsi tytön ollessa 3 viikon ikäinen, hänestä kysyttiin onko hän tyttö vai poika, kun olimme kylpylässä jouluna ja vauvalla oli kirkkaanpunainen tonttuasu päällä.
Meillä tyttö olisi alle kaksivuotiaana vetänyt kunnon pultit, jos joku erehtyisi sanomaan POJAKSI =) Nyt, melkein 3-vuotiaana, hän hermostuu jos a)häntä luullaan pojaksi tai b)sanotaan pieneksi (sillä hänhän on niin iso jo!)
Vierailija:
Eli pian 2-vuotiasta poikaa luullaan aina tytöksi. Ja aina puettu mielestäni poikamaisiin vaatteisiin. Nykyään vältän jopa ns. neutraaleja värejä, mutta ei paljon auta... Enkä viitsi minäkään korjailla vastaantulevien mummojen kommentteja " suloisesta tytöstä" ja ihan sama mullakin, en kehtaa kutsua nimeltä heidän ollessa vielä lähellä. Vain suoraan kysyttäessä: " Onhan se tyttö?" , sanon että eeei, poika se on...
Vaikuttaa varmasti sekin, etten ole raaskinut leikata kiharoita... Siilitukkaisena menisi varmaan paremmin pojasta...
sisävaatteissa on esim. valkoinen paita jossa auton kuva, ja vaaleansiniset collegehousut. Tyttö on 2v ja hiukset on ihan lyhyet (ei ne ole vielä kunnolla alkaneet kasvaakkaan) eikä oo koskaan pinnejä tms. Kaveri ärsyyntyy ihan sairaasti, kun tyttöään luullaan pojaksi. Pukis sitten tyttömäisesti jos se kovasti ärsyttää! Noi vaatteet on tytölle uutena ostettu sen takia että menee sit seuraavallakin jos on poika. Aika tyhmää mun mielestä. Mä ostan ainakin vaatteet olemassa olevalle lapselleni enkä mahdolliselle seuraavalle. Rahasta se ei oo kiinni heidän tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös 2-vuotiasta vihreässä haalarissaan (pipo, tumput, kengät punaiset) luullaan aina pojaksi. Jos taas punainen takki, ei koskaan erehdytä pojaksi kutsumaan. On jotenkin niin iskostuneet noi poika- tyttövärit ihmisille, ärsyttävää. Ja toisaalta juuri tuo hiusten pituus vaikuttaa myös, jos vähänkin pidemmät hiukset =tyttö.
eikä poika vielä kovin paljoa ymmärrä paikallista kieltä. Siksi ei vielä siitä ole suuttunut... :)
t. se, jolla tytön näköinen poika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(poikaa) luultiin 2-vuotiaaksi asti tytöksi vaikka olis kuinka " poika-vaatteisiin" puettu.
Itse olen erehtynyt luulemaan vaaleanpunaisessa haalarissa olevaa vauvaa pojaksi =)
Onneksi en sanonut ääneen.
Hän oli vaan niin kovasti pojan näköinen että erehdyin.
en mielestäni ehdoin tahdoin pue lasta " poikavaatteisiin" ja sitten marise kun luullaan pojaksi. mun mielestä joku vihreä ja ruskea on lapsella varsin sukupuolineutraaleja värejä, ja niiden rinnalla käytetään paljon just vaaleanpunaista yms. hempeää.
mun mielestä vaaleanpunainen on kokolailla ainoa vahvasti sukupuolivärittynyt väri, kaikkia muita värejä käyttäisin aika vapautuneesti kummallakin sukupuolella.
..joskus vaan ei tehoa edes se vaaleanpunainen. syksyllä muksulla oli serkuilta peritty tummansininen ulkoilutakki ja sen kanssa todella vaaleanpunaiset asusteet, ja samaa " voi miten reipas pieni poika" -läppää tuli silloin. siis vaaleanpunainen pipo ja kaikki.
kyllä itsekin tulkitsen siniseen tai mustaan puetun lapsen ekana pojaksi, mutta siitä olen hämmästynyt että ns. neutraaleihin väreihin puettu lapsi on myös automaattisesti poika kunnes toisin todistetaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaalea on ja kihara, edestä oon tasoittanut etutukan ja takakiharat saa heilua ihan valtoimenaan. mutta ei oo vielä lähtenyt varsinaisesti kasvamaan, että jos " ongelma" onkin just siinä.
ja voiko ehkä sellainen vaikuttaa kun tyttö on tosi tomera tapaus, reippaasti painelee kohti uusia haasteita, ei pelkää juuri mitään. ja nauraa kaameaa röhö-naurua (johon mummunsa kommentoi kerran että " hui kamala minkälainen nauru, ton sä olet kyllä oppinut joltain pojalta!" , mikä minusta oli jotenkin tyhmästi sanottu, kai sitä saa nainenkin nauraa vähän rempseämmin). että oisko tällaiset piirteet tulkittavissa enempi maskuliinisiksi?
tai sitten se johtuu vaan siitä tukasta, joka kyllä äidin silmissä on maailman kaunein ja suloisin prinsessa-kihara.
ap
on todella vaikea välillä nähdä sukupuolta. Olen monta kertaa kiitellyt käytännöllistä suomenkieltä, jossa kolmannessa persoonassa ei tarvitse tietää, että onko kyseessä tyttö vai poika.
Oma neitini on aina hyvin tyttömäisiin väreihin puettu, sillä vaikka itse vaaleanpunaista inhoankin, niin hänellä se näyttää ihanalta, joten meillä ei ole ollut tunnistamispulmia...