Lue keskustelun säännöt.
Mikä on asia/tilanne elämässäsi jossa tajusit heränneesi liian myöhään?
23.01.2025 |
Esimerkiksi jokin tilanne, joka vaikutti ihan ok:lta ensin mutta ymmärsit vasta tilanteen ollessa vakava/vaikea, jolloin heräsit, että olisi pitänyt toimia jo aiemmin?
Tämä voi olla mitä vain mikä tulee mieleen.
Minulle hyvin moni mutta sanotaan nyt vaikka yleisellä tasolla, että asioiden ottaminen vakavammin ja avun vastaanottaminen eli riippuvuuksiin takertuminen ei ollut mikään vastaus.
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Armeijaan meno, nyt harmittaa etten nähnyt. Olen 48-vuotias nainen
Vauvan yrittäminen minkä tahansa miehen kanssa alle 30-vuotiaana. Asunnon ostaminen 90-luvun/2000-luvun alussa, minkä tahansa asunnon, kunhan ostaa vaan, vaikka yksiö, jos muuhun ei ole varaa. Siinä suurimmat mokat.
Kolesterolin ja muiden veriarvojen mittaaminen jo 30-40-vuotiaana säännöllisesti, ettei tule myöhemmin yllätyksenä kohonneet, vaarallisella tasolla olevat arvot. Kiloista huolehtiminen ja hoikkana pysyminen. Olisi pitänyt vahtia paremmin, niin ei olisi repsahtanut. Nyt 20 g lihavampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena häpesin itseäni, olin kömpelö ja läski, pidin mustia ja tummia peittäviä vaatteita. Sitten lihoin kaksinkertaiseen painoon, ja huomasin että hmmm, en ollut nuorena lihava ja ruma, minulla olisi ollut mahdollisuus pukeutua vaikka mihin näyttäviin kauniisiin vaatteisiin (tosin siihen aikaan oli muotikin vähän yksinkertaista näyttävän kasarin jälkeen)
Ei 130 kiloisena enää pukeuduta kuin 65 kiloisena. Pitäisi osata arvostaa itseään silloin kun on nuori ja nätti, koska harva siitä ikää myöden paranee. Nyt olen jo viisikymppinen, niin ei laihduttaminenkaan tee muuta kuin rypistää naaman ja saa nahan roikkumaan joka paikassa, eli tilanne ei ole mitenkään pelastettavissa enää.
Että eläkkeelle olisi pitänyt säästää rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Armeijaan meno, nyt harmittaa etten nähnyt. Olen 48-vuotias nainen
Siis kadutko sinne menoa vai menemättä jäämistä? Jos jälkimmäistä, et menettänyt juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kolesterolin ja muiden veriarvojen mittaaminen jo 30-40-vuotiaana säännöllisesti, ettei tule myöhemmin yllätyksenä kohonneet, vaarallisella tasolla olevat arvot. Kiloista huolehtiminen ja hoikkana pysyminen. Olisi pitänyt vahtia paremmin, niin ei olisi repsahtanut. Nyt 20 g lihavampi.
20 grammaa ei ole vielä paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvan yrittäminen minkä tahansa miehen kanssa alle 30-vuotiaana. Asunnon ostaminen 90-luvun/2000-luvun alussa, minkä tahansa asunnon, kunhan ostaa vaan, vaikka yksiö, jos muuhun ei ole varaa. Siinä suurimmat mokat.
Armeija ohella tämä, )a lisäksi sijoittaminen olisi pitänyt aloittaa 15 vuotta aikaisemmin. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten kadun sitä, etten nuorena ottanut ulkomailta tarjottua työtä vastaan, vaan uskoin, että täällä Suomessa pysyy vakituinen työpaikka. Kova paikka, kun kokoaikaisesta tiputetaan osa-aikaiseksi ja palkka putoaa -40%.
Olen ollut ikäni väsynyt, ja aina on oireita väitetty johtuvaksi masennuksesta ja/tai ylipainosta. Verikokeista näkyi, että punaverisolut oli pieniä ja kevyitä (eli selkeä raudanpuute) mutta lääkärit vaan kohautteli harteitaan, että en tiedä miksi nuo punaverisolut on tuollaisia, ja määräsivät masennuslääkkeitä.
Kymmeniä vuosia meni, koko saatanan elämä väsyneenä pinnistellen, ja sitten alettiin puhua ferritiinistä, ja pyysin että multa mitataan myös dee arvot, ja kappas kehveliä, mulla oli todella huonot arvot, sekä rauta että dee, sittemmin myös b12 ja folaatti. Nyt tiedän, mutta kunnollista apua en ole vieläkään saanut. Olen ollut hyvin todennäköisesti syntymästä asti raudanpuutteinen, koska äitini on ollut aina aneeminen kun on saanut lapsia, eli mistä olisi lapselleen rautaa antanut.
Olen aika katkera siitä, että olisin voinut elää normaalia elämää paremmin, elämänlaatu olisi ollut parempaa kun ei olisi ollut koko ajan väsynyt ja olisi jaksanut tehdä kaiken mitä on halunnut ilman että väsähtää kesken kaiken. Ja todennäköisesti elimistössä on puutoksista johtuen pysyviä vaurioita, että ei tässä kovin pitkää elämää auta odotella.
Vieläkään moni lääkäri ei ymmärrä, että viitteissä oleva arvo, ei ole hyvä ja riittävä arvo. Ei auton bensatankissakaan se alin viiva ole se paras, vaan se että tankki on täynnä eli viisari ylimmän viivan kohdalla, niin sitten pystyy ajamaan paljon kauemmas kuin sillä minimimäärällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltaisten tai pelottavien tyyppien suhteen nuorena. Silloin kun oli naisilta / miehiltä huonoa kohtelua jossain tai outoa, julkisessa paikassa - niissä paikoissa oli vikaa ja pahasti. Muuten olisi vaikea ollut tehdä enempää, olosuhteisiin nähden ja olotilaan. Riippuu kai missä asuu että mitä on ja mitä ei. Ellei itse tee.
Olisi pitänyt muuttaa aiemmin. Melkein sekosin vanhassa kämpässä, juominenkin lähti lapasesta siellä.
Kavereiden saanti yläasteella aikoina. Ala-asteella ja yläasteen oli kiusaamista ja vetäydyin lopulta omiin oloihin. 7 ja 8.luokat olin omissa oloissa enkä osannut olla itse aktiivinen kavereiden saamiseksi. Ei riittänyt enää rohkeus tutustua uusiin ihmisiin. Vasta yläkoulun viimeisimpinä kuukausina rohkaistuin ja yritin olla aktiivisempi. Se oli vain liian myöhään, koska porukat olivat jo vakiintuneet. Eipä tullut kavereita. Muutaman vuoden myöhemmin tajusin enemmän miten olisin voinut toimia kavereiden saamiseksi. Masennuin sen jälkeen vähän, mutta pääsin kutienkin eteenpäin elämässä ja löysin vuosien saatossa toista kautta kavereita elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena häpesin itseäni, olin kömpelö ja läski, pidin mustia ja tummia peittäviä vaatteita. Sitten lihoin kaksinkertaiseen painoon, ja huomasin että hmmm, en ollut nuorena lihava ja ruma, minulla olisi ollut mahdollisuus pukeutua vaikka mihin näyttäviin kauniisiin vaatteisiin (tosin siihen aikaan oli muotikin vähän yksinkertaista näyttävän kasarin jälkeen)
Ei 130 kiloisena enää pukeuduta kuin 65 kiloisena. Pitäisi osata arvostaa itseään silloin kun on nuori ja nätti, koska harva siitä ikää myöden paranee. Nyt olen jo viisikymppinen, niin ei laihduttaminenkaan tee muuta kuin rypistää naaman ja saa nahan roikkumaan joka paikassa, eli tilanne ei ole mitenkään pelastettavissa enää.
Lidia Cardoso(fer) Espanjasta on pelastanut minun tammikuuni. Hän antaa tyylivinkkejä You Tubessa pulskan ihmisen pukeutumiseen.
Jos ei laihdu 65 kiloon, voi pudottaa vähän ilman että nahka roikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Sijoittaminen, Bitcoin.
Aina on hyvä hetki.
Roikuin kymmenen vuotta tuhoisassa ihmissuhteessa jossa toinen tuhosi askel askeleelta itsetuntoani ja tuhlasi terveitä vuosiani - tarkoituksella. Tämä on oikeastaan ainoa asia mikä vtuttaa ja ahdistaa todella paljon; päästin varjon ja pahuuden elämääni. Kaiken muun hyväksyn inhimillisenä ja elämään kuuluvana, jopa sairauteni.
Paskatti rankasti ja luulin kykeneväni pidätteleen vielä hiukan, mutta....