Onks sun mielestä papin pojalla vaikeampaa kuin muiden ammattien lapsilla?

En tuntenut siellä ketään.

Poika tuli juttelemaan ja tervehtimään.



Melkein kuin apu-pappi. Harvinaista mielestäni.

Ihmettelin koska isäni on papin poika ja hän ei noin tehnyt. - tai luultavasti ei noin tehnyt, (isoisäni kuoli kun olin aika nuori).



Tosi sympaattiselta se papin poika kuullosti

Onhan papitkin ihan tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin, heillä on myös oma siviilielämänsä ja tekevät myös "virheitä" elämässään niinkuin me kaikki.



Itse voin hieman valaista jotenkin asiaa sillä oma enoni on pappi ja hänellä on 2 nyt jo aikuista poikaa. Meillä olleet läheiset välit jo siksikin, että tuo enoni on vaimonsa kanssa kummejani ja olemme aina olleet paljon yhteydessä.



Kyllä serkkuni ovat saaneet elää ihan normaalin lapsuuden/nuoruuden. Ovat aina olleet hirmu tasapainoisia lapsia/nuoria ja harrastaneet heille mielekkäitä juttuja niin kauan kuin ovat itse halunneet. Luulen/osittain myös tiedän, että murrosiät meni aika pienillä "rytinöillä", seurustelleet ovat tahoillaan ja tätä nykyä molemmat naimisissa, toisella 2 lasta.



Niin ja molemmista pojista tuli opettajia.

voi vähän olla vaikeampaa, riippuu tietysti, miten ihminen asian itse kokee.

Ei se elo kuitenkaan ole ylivoimaista.



Terkuin

kahden papin tytär

Outo.

Meillä on täällä yksi papin poika kotona, mutta eipä tuon arki muista lapsista millään lailla poikkea, kun asutaan isossa kaupungissa eikä lapsen isä ole edes kotiseurakunnassa töissä. Ehkä erona muihin lapsiin on lähinnä se, että lapsi on käynyt pienestä pitäen isänsä mukana erilaisissa seurakunnan nuorisotapahtumissa.

Kyllähän vanhempien ammatit voivat aiheuttaa lapsissa epäluuloja, ja monilla ihmisillä on yllätävän outo käsitys kristityistä ja kristillisyydestä (tyyliin av-kysymykset: "hei uskikset, harrastetaanko teillä valot päällä seksiä" jne).



Toisaalta, miksi kaiken pitäisi olla elämässä niin helppoa ja curlattua?

kyselee papin tytär.

ja kokemuksesta voin sanoa että ainakin pikkupaikkakunnalla sitä on "julkkis" jos on papin lapsi. Yhtälailla voi tietty olla vaikeaa kunnanjohtajan lapsella :)

Odotetaan tietynlaista käytöstä ja sitten siitä kuittaillaan. Varmaan voi tulla turhautuminen ja kapina monellekin "papin pojalle". Tai sitten se rooli istuu kuin hansikas ja kehittyy "erilaiseksi nuoreksi".

Tunnen kaksikin papin poikaa, joista toinen helsinkiläinen ja toinen pikkupaikkakunnalta. Helsinkiläinen ei ole koskaan kokenut siinä mitään ongelmaa, pikkupaikkakunnan poika vähän koki olevansa silmätikku (ei mitään pahaa kuitenkaan).



Katkerinta tilitystä olen kuullut pikkupaikkakunnan pankinjohtajan pojalta. Kuulemma koko kylä kyttäsi häntä ja "toivoi" että hän jotenkin mokaisi, että pääsisi naureskelemaan ja päivittelemään pankinjohtajaa. En tietysti tiedä oliko se totta vai vainoharhaa, itse tutustuin häneen vasta aikuisiällä.

t. se papin tyttö joka ei koskaan lakannut ihmettelemästä miten kaikki ventovieraat voivat tuntea ja kommentoida jatkuvasti (ikävään sävyyn) olemista ja elämistä.

isäni, pastori, on kertonut jonkun terapeutin sanoneen, että kukaan ei ole niin traumaattinen kuin papin, opettajan tai psykiatrin lapsi.

isäni, pastori, on kertonut jonkun terapeutin sanoneen, että kukaan ei ole niin traumaattinen kuin papin, opettajan tai psykiatrin lapsi.

No, ehkä tarinaan liittyy lisäys, että "normaaleista perheoloista"....



11