Miksi syntyvyyttä täytyy nostaa naisten
Kustannuksella? Amerikassa vedettiin alas kaikki ehkäisystä kertovat sometilit ja sivustot. Myöskin naisien pääsyä työelämään aiotaan rajoittaa. Useimpia miehiä ei kiinnosta naistensa hyvinvointi. Sille on syynsä miksi 1800- luvulta lähtien rouville ollaan syötetty ties mitä rauhoittavia ettei piika vain väsy tai jätä synnyttämättä. Mä kävisin ehdottomasti poistamassa munasarjani. Munasoluthan voi kumminkin pakastaa. Ei mua kiinnostaisi ryhtyä onnettomaksi kotirouvaksi.
Kommentit (10)
Tämä on valhe, jota feministit syöttävät. Totta kai on itsekkäitä miehiä, mutta kyllä miesten enemmistö on aina ollut kiinnostunut vaimostaan ja myös lapsistaan. Kun feministiliike alkoi nostaa päätään, tavalliset naiset vierastivat kovasti näitä eksentrisiä naisia ja heidän elämälle vieraita ideoitaan. Olen varma, että vielä nykyäänkin monet naiset mielellään olisivat kotona ja hoitaisivat itse lapsensa, ja antaisivat hyvän miehen hoitaa elatuksen, mikäli tämä vain taloudellisesti olisi mahdollista.
Nainen ei koskaan voi voittaa. Syntyvyys on kokonaan naisten vastuulla ja vähäinen syntyvyys on naisten syytä. Eihän miehillä ole mitään tekemistä lasten teon ja hoitamisen kanssa.
siis miehenä olen sitä mieltä että ei enään yhtään lapsia tähän maailmaan kiitos. rafloissa ja busseissa ihan tarpeeks meteliä jo nyt
Vierailija kirjoitti:
Jos se olisi miehistä kiinni, nin maapallolla asuisi 100 miljardia ihmistä.
Jos vain miehet itse tulisivat raskaaksi
Kun miehet keksivät keskenään tarvitsevansa lapsia, niin ne järjestävät asiat niin, että lapsia myös tulee. Maksimaalisen paljon ja nopeasti. Keinoja kaihtamatta.
Joissain maailmanjärjestyksissä suodaan ajatus tai kaksi sille, millaisia lapsista kasvaa ja mitä realiteetteja täytyy huomioida ja milloin/kenen on oikeastaan parempi olla ilman lapsia.
Määrä vs laatu -ajattelu.
Naisena on vaikea ymmärtää, että mikä niiden ei-toivottuna syntyneiden lasten tulevaisuus tai funktio tulee olemaan. Teknologinen kehitys on jo tosi pitkällä.
Minä miehenä en lapsia halua koska
-Lapsien hoitaminen ei kiinnosta eikä perhe elämä kiinnosta
-Lapset vievät rahaa ja en koe että haluan laittaa vähiä roposiani lapsiin vaan mieluummin sijoitan/säästän ne
-En halua tälläiseen yhteiskuntaan tehdä lapsia koska tämä yhteiskunta on nyt vaan koko aikuisikäni ollut surkea
-Meitä on muutenkin jo liikaa tällä koska kaikille ei riitä töitä eikä toimeentuloa
En minä ainakaan naisia syytä syntyvyydestä, toki eikö syntyvyys ole asia mikä on naisten päätettävissä eikä miehet siihen asiaan voi vaikuttaa.
M34
Miehet arvostaisivat huomattavasti enemmän naisia, jos he olisivat perinteisempiä naisellisempia naisia. Kukaan ei arvosta woke-naisia.
Vierailija kirjoitti:
Miehet arvostaisivat huomattavasti enemmän naisia, jos he olisivat perinteisempiä naisellisempia naisia. Kukaan ei arvosta woke-naisia.
Naisella on oikeus olla ärsyttävä ja omata miehen mielipiteistä poikkeavia mielipiteitä. Kenenkään oikeutta saada ehkäisyneuvontaa tai ehkäisyvälineitä ei tule rajoittaa, vaikka olisi kuinka raivohullusta feminististä kyse.
Jos se olisi miehistä kiinni, nin maapallolla asuisi 100 miljardia ihmistä.