Mikä olisi sinun rehellinen "ensi vuodelta toivon.. tämä vuosi oli.." somepäivityksesi?
Niin tuli mieleen vaan kun mennyt vähän samaa kaavaa kaikki, hehkutusta kaikesta ihanasta miten ollut paras vuosi ikinä tai sitten et ei ollut parhain vuosi ja toivottavasti ensi vuosi parempi tai sitten et paljon oli hyvää mutta paljon myös huonoa ja ei tietenkään kerrota mitään sen enempää. Eli, kerro tänne millaisen päivityksen tekisit jos uskaltaisit tai kehtaisit.
Itse laittaisin että "vuosi saattoi näyttää kivalta somekuvien perusteella, se sisälsi kuitenkin paljon yksinäisyyttä, tuskailua tulevaisuuden suhteen, huolta ja murhetta työrintamalla, olenko riittävän hyvä siellä ja voinko olla luottavaisin mielin myös työpaikan säilymisen suhteen tulevaisuudessa. Miehen kanssakin erottiin kesän jälkeen muttei siitä tiennyt kuin pari ystävää, ajauduttiin kuitenkin takaisin yhteen ja nyt mies ei kehtaa nähdä ystäviäni enää kun olen kertonut niille kaikkea suhteestamme. Yritin pitää itseni kiireisenä työllä ja opiskelulla jottei ahdistaisi niin paljoa eli vähemmän vapaa aikaa, vähemmän aikaa miettiä asioita. En saavuttanut tänäkään vuonna mitään. Rehellisesti sanottuna en ensi vuodellekaan näe valoa tunnelin päässä. Kaikesta huolimatta kaikki on ihan "perus hyvin"."
En siis mm. kehtaa kertoa kellekään miten yksinäinen olen ja kaipaan kavereita tai luottoystäviä.
Kommentit (13)
Että ei ensivuonnakaan ainuttakaan somea, eikä somepäivityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Petteri Orpo tasoisiinsa tehtäviin pois päättävästä asemasta. Kiitos universumi!
Aika säälittävää jos ei ikinä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin Petteri Orpoa. Relaa vähän. Hanki elämä.
ensi vuodelta toivon että ystäväni elämä paranee, tämä vuosi oli kamala
Naiset somettaa paljon miehiä enemmän?Eikö miehille tapahdu mitään ja miks he ei laita selfietä päivittäin. TASA-ARVO tähän!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petteri Orpo tasoisiinsa tehtäviin pois päättävästä asemasta. Kiitos universumi!
Aika säälittävää jos ei ikinä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin Petteri Orpoa. Relaa vähän. Hanki elämä.
Yritän. Orpon leikkausten takia jouduin työttömäksi ja pois omasta rakkaasta työyhteisöstä.

Sama, rankka vuosi ollut. Säästöjä ei ole syntynyt, velkaa otettu lisää.
Orpon leikkausten takia täys p aska vuosi. Toivon päivityksen hallitukseen. Taloustaitaja tilalle.
Toivon työpaikan että saisi talouden kuntoon.
Oli kurja vuosi sikäli, että terveys ei kestänyt. Toivon parempaa vuotta ja jaksamista.
Minulla on henk.koht. elämässä kaikki hyvin, on ollut koko vuoden. Ensi vuodelle toivon maailmaan rauhaa. World peace. Ihan epäironisesti.
Matalan laskun vuosi koko Suomelle. Irtisanomisia, ostovoiman laskua, rajuin työttömyys vuosikymmeniin.
Toivon uutta suuntaa Suomelle.
Toivon, että alle kouluikäiset lapseni lopettavat toisensa ja minun satuttamisen riitatilanteessa ja vanhempi oppisi paremmin sietämään pettymyksiä eikä haluaisi kuolla pettymyksen kohdattuaan.
Kulunut vuosi oli aika rankka ja siihenkin mahtui paljon vaiheita, kun lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia. Kiitos siitä, että nuorempi kasvoi uhmaiästään.
Petteri Orpo tasoisiinsa tehtäviin pois päättävästä asemasta. Kiitos universumi!