Masennus. Onko muilla jatkuvia yöheräämisiä, liittyykö siis masennukseen?
Oli paljon stressiä, kaikkea kuormaa ja töitä, sitten tuli hermoromahdus ja masennus, josta sairaslomalle.
Öisin herään noin 2-3 aikaan. En saa unta pariin tuntiin tai sitten en välttämättä nuku enää ollenkaan. Esimerkiksi tänä yönä olen herännyt kolmen jälkeen enkä pystynyt nukkumaan. Loppuyö meni itkussa ja kaikenlaisissa huolestuneissa ja itselleen haitallisissa ajatuksissa.
Sanoin taannoin tästä hoitajalle kun kyseli tilannettani. Sanoi, että pitäisi liikkua päivisin mutta ei liikaa, että siitä johtuu.
Ennen minulla on ollut todella hyvät unenlahjat mutta nykyään nukun ihan miten sattuu ja nuo yöheräilyt on aika vakioksi tullut.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tuo vainajat vierailee ei mennyt nyt ihan oikein, koska ei ne vainajia ole vaan vainajahenkiä, demoneita jotka vain esiintyy vainajina. Näiden tehtävä on aina aiheuttaa pahaa, tuhota ihminen ja lopulta viedä helvettiin.
Johannes 10:10
The thief comes only to steal and kill and destroy; I have come that they may have life, and have it to the full. "I am the good shepherd. The good shepherd lays down his life for the sheep. The hired hand is not the shepherd who owns the sheep.
"täällähän lentää veitsiä ihan tuiskuen" Tex Willer, en muista mones, Kit Carson sanoo noin astuessaan saluunaan.
Mulla riuska ylipaino juoksuttaa yökusella ehkä 2-3 tunnin välein.
Silti pidän "ryhtiliike"-tyylisiä eli lopeta kaikki nautintoaineet ja urheile koko ajan- tyyppejä vähän kahjoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tuo vainajat vierailee ei mennyt nyt ihan oikein, koska ei ne vainajia ole vaan vainajahenkiä, demoneita jotka vain esiintyy vainajina. Näiden tehtävä on aina aiheuttaa pahaa, tuhota ihminen ja lopulta viedä helvettiin.
Johannes 10:10
The thief comes only to steal and kill and destroy; I have come that they may have life, and have it to the full. "I am the good shepherd. The good shepherd lays down his life for the sheep. The hired hand is not the shepherd who owns the sheep."täällähän lentää veitsiä ihan tuiskuen" Tex Willer, en muista mones, Kit Carson sanoo noin astuessaan saluunaan.
Niin, koska olen varmaan melko lailla viimeisiä Herran pyhiä tässä pimeydessä makaavassa Suomessa joka käy todellista hengellistä sodankäyntiä, Amen.
Ite laitan välillä vähän tehokkaammat kuulosuojaimet päähän, yleensä nukun silloin paremmin ainakin muutaman tunnin.