Miten resilienssi syntyy?

Toisin sanoen siis, miksi toisilla on parempi resilienssi kuin toisilla?

Rakkautta ja rajoja. Toiset saavat tasapainoiset, terveet ja rakastamiskykyiset vanhemmat, ainakin yhden. Tuo on jo hyvä ennuste sille, että pystyy luomaan sekä realistisen että myönteisen käsityksen itsestään, siis ei-narsistisen. Narsismi perustuu valheelliselle käsitykselle itsestä ja siten se kovassa kohdassa romahtaa, ehkä hyvinkin kohtalokkaasti.

Resilienssi on sitkeyttä, kärsivällisyyttä, huumorintajua, suhteellisuudentajua ja armollisuutta. Nuo taas mahdollistavat muita hyveitä ja älyn kehittymistä. Ihanteet ovat tärkeitä kyynisen nihilismin sijaan, mutta nämäkään eivät orjuuta. 

Hyvä perusturvallisuus, turvalliset ihmis- ja kiintymyssuhteet, terveys, turvallinen kasvuympäristö, mahdollisuudet totuttaa itseään ja tehdä mielekkäitä asioita se kuulluksi tuleminen on varmasti tärkeitä.

Usein resilienssi mielletään vain siksi että ollaan selvitty vastoinkäymisistä, mutta usein ne jotka eniten huutaa että heillä on hyvä resilienssi, ei sitä resilienssiä todellisuudessa ole, vaan he ovat jääneet vaikeuksiinsa jumiin ja niiden kanssa ongelmiin tavalla tai toisella. Esimerkiksi tuttavani vertaili omia vastoinkäymisiään muiden elämään ja vastoinkäymisiin ja yritti todistella, kaikista eniten itselleen, että hän on selvinnyt kaikista parhaiten kaikista vaikeimmista asioista. Omasta mielestään hänellä oli hyvä resilienssi. Mutta eihän tuo ollut resilienssiä nähnytkään.

Osittain synnynnäistä ja kehittyy myös kokemuksista esim miten omat läheiset suhtautuvat vastoinkäymisiin.  Kohdataanko ne elämään kuuluvina asioina vai romahduttaako pikku esteet koko elämän. 

Resilienssi on käytännössä sietokykyä. Kokemukset muovaa.

Synnynnäistäkin