Sain yt-neuvottelujen seurauksena potkut, en tiedä mitä teen
Olen aivan sekaisin. Sain kenkää tosiaan viime viikolla yt-neuvotteluissa. Saikulla olen ollut siitä asti ja itken vaan.
Tammikuun loppuun asti saan palkkaa ja ahdistaa kun pitäisi tietää mitä sen jälkeen tekee. Ei minulla ollut varasuunnitelmaa tämmöiseen. Toisaalta kiinnostaisi lähteä opiskelemaan jotain aivan uutta alaa, nyt jos koskaan olisi se hetki. Nykyisen alan töitä en kuitenkaan ole koskaan ajatellut tekeväni eläkeikään asti.
Onko ansiosidonnaisella mahdollista opiskella AMK-tutkintoja? Rahallinen puoli tässä eniten mietityttää, joudun kuitenkin elättämään myös minun lapset. Ja pääseekö esimerkiksi sosionomiksi opiskelemaan jos pohjana on vain ammattikoulun tutkinto, joka on aivan täysin eri alaa?
Vai etsinkö vaan kiltisti uusia töitä nykyiseltä alaltani.. Tiedän että jos en nyt lähde kouluun, ja mahdollisesti jos saan nyt uuden vakituisen työpaikan nykyisen alani hommista niin en saa aikaiseksi lähteä enää opiskelemaan ollenkaan. Tulevaisuus pelottaa.
Kommentit (67)
Saat ansiosidonnaista työttömyyskorvausta jonkin aikaa, mutta opiskelijana et saa sitäkään. Itse katselisin töitä avoimin mielin, ja saattaisin hakea myös töitä omanalani ulkopuolelta.
Nyt kannattaa ottaa työ vastaan. Työn vastaanottaminen kannattaa nyt.
Töitä ei saa (vaikka on kouluttautunut) ja mitään tukia et saa opiskeluun. Tervetuloa kerhoon.
Et tiedä mitä tehdä? No minä kyllä tiedän mitä sun tehdä tarvii.
M E N E T Ö I H I N !!!!!
Te keskuksesta selvitä puoltavatko omaehtoista opiskelua. Luulis et sosionomiksi puoltasivat. Saa sit anssin 300 tai 400 päivää
Haet AVOIMEEN ammattikorkeaan, saat suorittaa opintokokonaisuuksia työttömyysaikana. Haen yhteishaussa vaikka kokin papereilla tradenomi- opintoihin (ei tarvitse olla samaa alaa) ja jos oot avoimessa lukenut tradenomiopintoja niin ne hyväksiluetaan varsinaisissa opinnoissa (opitun tunnistaminen)
Vierailija kirjoitti:
Töitä ei saa (vaikka on kouluttautunut) ja mitään tukia et saa opiskeluun. Tervetuloa kerhoon.
Juu opiskeluun pitää olla oma pesämuna ei se muuten onnistu jos jonkun alan koulutus ja on työtön työnhakija.
Tsemppiä. Samassa veneessä on moni.
Olisiko joku sinulle sopiva ala, mitä voisi opiskella oppisopimuksella? Tai opinnot, jota voisi opiskella osittain verkko-opinnoilla ja tehdä samalla töitä? Kannattaa ottaa yhteyttä te-toimistoon ja kysyä sieltä eri vaihtoehtoja.
Minä sain potkut viime keväänä, ennen pääsiäistä. Alkushokki oli kova, koko tulevaisuus näytti synkältä ja mietin mitä ihmettä teen, mietin myös opintoja. Lopulta kuitenkin työllistyin omalle alalleni.
Osta uusi telkkari ensimmäisenä. Sitten joku hyvä tietokone ja kaiuttimet nyt ainakin. Odota kotona toukokuulle kunnes ulkona on hyvät ilmat.
Helpointa on jäädä yhteiskunnan elätiksi Kela Gold klubin jäsenenä. Rahaa tulee tilille tuhansia euroja kuukaudessa tekemättä mitään. Siinä voi tehdä mitä lystää eläkettä odotellessa. T: Työtön vuodesta 1989
Jos ikää alle 40v ja cv kunnossa + olet aktiivinen niin en usko että kovin kauaa olet työttömänä.
Monet alkaa maksulliseksi naiseksi kun tulee potkut.
Tervetuloa tänne kuoppaan. Vinkkinä, älä kerro mitään mikä viittaa opiskeluun. Itse sanoin suunnilleen että teen kirjekurssia omalla ajalla ja te-tuen valituskierros on kestänyt lähemmäs vuoden. Nyt menossa oikeuskäsittelyyn.
Työttömyyskorvauksilla ei saa opiskella tai tehdä mitään hyödyllistä. Jos sinulla on 30.000 rahaa niin amk kannattaa.
Ei ole enää mahdollista opiskella työttömyystuella. Mene töihin.