MIKSI me maksamme Yle-veroa siitä, että saamme jatkuvasti katsoa niitä samoja elokuvia/sarjoja?
Maailmassa on äärimmäisen paljon hyviä elokuvia/sarjoja, mutta niitä ei meille jostain syystä näytetä.
Onko tämä jotain suomalaisten kiusaamista vai mitä?
Kommentit (75)
Koska elokuvat ja sarjat myydään paketteina, joihin sisältyy tietty määrä uusintoja. On tietenkin järkevää taloudenpitoa käyttää mahdollisuus uusia ne samaan hintaan. Sitä paitsi uusintoja toivotaan säännöllisesti.
Sitähän se on. Emme ole ansainneet mitään kunnollista katsottavaa ilmeisesti.
On olemassa ohjelmaformaatteja, joihin tulee koko ajan uusia jaksoja eri aiheista, kuten vaikkapa A-studio tai Perjantai. Yleensä toimivia tai yleisiä ajankohtaisia konsepteja ei aivan heti lakkauteta.
Areenahan on mittauksissa ollut useasti Suomen arvostetuin suoratoistoalusta. Jos siellä olisi vain peetä ei toi olisi tulos.
Tsekkaa Jaakko Keson Tämä on Amerikka (Areenasta)
Mitäs näitä on? Leffoja ei ainakaan liian usein tule uusintoina, sarjoista Charite onneksi näytettiin alusta ennen uutta kautta, olisi mennyt muuten ohitse.
Täällähän on useasti sanottu että Ylen ei pidä kilpailla uusista kallistaa elokuvista ulkomaisten maksullisten suoratoistopalvelujen kanssa, ja sitten kun se ilmeisesti toutuu aika hyvin niin valitetaan toistepäin eli mitenkään ei hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Areenahan on mittauksissa ollut useasti Suomen arvostetuin suoratoistoalusta. Jos siellä olisi vain peetä ei toi olisi tulos.
Areena itse mittaa ja valehtelee sujuvasti tulokset. Ja sinä uskot.
Vähän tuntuu että joidenkin litaniat on jo ennalta määrittynyttä Ylen haukkumista, oli siellä palvelussa sitten mitä vaan tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vähän tuntuu että joidenkin litaniat on jo ennalta määrittynyttä Ylen haukkumista, oli siellä palvelussa sitten mitä vaan tarjolla.
Eivätkä välttämättä edes erota Ylen kanavia muista.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on useasti sanottu että Ylen ei pidä kilpailla uusista kallistaa elokuvista ulkomaisten maksullisten suoratoistopalvelujen kanssa, ja sitten kun se ilmeisesti toutuu aika hyvin niin valitetaan toistepäin eli mitenkään ei hyvä.
*toteutuu
Vierailija kirjoitti:
Koska elokuvat ja sarjat myydään paketteina, joihin sisältyy tietty määrä uusintoja. On tietenkin järkevää taloudenpitoa käyttää mahdollisuus uusia ne samaan hintaan. Sitä paitsi uusintoja toivotaan säännöllisesti.
Samojen ohjelmien uusintoja? Mielellään vaihtelua ja vanhoja sarjoja kehiin. Esim Lovejoy, näkemiin vaan muru yms
Urheilu kokonaan kaupalliselle puolelle/maksukanaville, niin johan riittää rahaa muihin tuitantoihin.
Vierailija kirjoitti:
Koska elokuvat ja sarjat myydään paketteina, joihin sisältyy tietty määrä uusintoja. On tietenkin järkevää taloudenpitoa käyttää mahdollisuus uusia ne samaan hintaan. Sitä paitsi uusintoja toivotaan säännöllisesti.
Ei se meille katsojille ainakaan ole järkevää. On jääny koko telkku, kun en viitsi niitä samoja enää katsella.
Vierailija kirjoitti:
Urheilu kokonaan kaupalliselle puolelle/maksukanaville, niin johan riittää rahaa muihin tuitantoihin.
Näin osittain onkin jo tehty ja luultavasti muutos jatkuu. Saapa nähdä, tuleeko seuraavia olympialaisiakaan enää Ylen puolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän tuntuu että joidenkin litaniat on jo ennalta määrittynyttä Ylen haukkumista, oli siellä palvelussa sitten mitä vaan tarjolla.
Eivätkä välttämättä edes erota Ylen kanavia muista.
Pitää olla huipputyhmä jos ei muka erota noita toisistaan.Ehkä sinä et erota.
Usko tai älä, näiden erottamisessa on suuria vaikeuksia monella. Aika hemmetin moni kun lienee se määrittelemäsi huipputyhmä.
On siellä muutakin, oletteko huomanneet? Kaupallisilla kanavilla vasta samat ohjelmat vuodesta toiseen pyörivätkin, samat naamat hirnuvat suomalaisissa ohjelmissa, ja kaupan päälle saa valtavan määrän mainoksia!
On paljon ohjelmia ja elokuvia, joita ei ole aikanaan nähnyt, ja monia lähetyksiä haluaa katsoa useampaankin kertaan.
Maksamme Yle-veroa ilmaisesta journalismista, kuten uutisista, MOTista, ajankohtaisohjelmista ja lisäksi esimerkiksi hätätiedotteista, Abi treeneistä, Pikku Kakkosesta, radiokanavista, kansallisen historian arkistoinnista jne. Ei Yle ole vain tv-hömppää. Ilmainen journalismi tutkitusti tukee demokratiaa eli sitä, että maa on turvallinen.
Sen lisäksi nämä jälkeen jääneet lopettaa suosittuja ohjelmia jonkun "uudistusten vuoksi", missään muualla ei tehdä näin typeriä päätöksiä, on ohjelmia mitkä ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ylen touhu taas on täysin vailla järkeä.
Samaa ihmettelen.