Uusi selvitys esittää kylmää kyytiä pohjoissuomalaisille Palveluita keskitettäisiin jopa satojen kilometrien päähän
Selvityshenkilö Hannu Juvonen esittää tilaustyössään pitkälle meneviä ratkaisuja, jotka yhdistävät pohjoisen neljä hyvinvointialuetta, Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun, aivan uudella tavalla.
Taustalla on nykymallin ajautuminen laajasti karille ja erikoissairaanhoidon vaikeudet koko maassa. Tänä syksynä kuusi hyvinvointialuetta joutui valtion tehostettuun ohjaukseen talousongelmien takia, pohjoisesta talutusnuoraan joutui Lappi. Isoja valtakunnallisia haasteita on kaikilla alueilla myös henkilöstön saatavuudessa.
Juvosen raportti tarjoilee yhdeksän suositusta, joiden avulla Pohjois-Suomen sote-palvelut pysyvät budjetissa ja tekijöitä riittää. Tulokset eivät tule ilahduttamaan kaikkia. Yhtenä keinona raportti esittää, että koko Pohjois-Suomen päivystyksellisen erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu siirretään Oulun yliopistosairaalaan, kun nyt kaikki neljä hyvinvointialuetta huolehtivat siitä itsenäisesti.
Esimerkiksi synnyttäjille muutokset tietäisivät pidentyviä matkoja. Kainuussa asuvat synnyttäjät tulisivat Ouluun tai Kuopioon Pohjois-Savoon. Samoin Keski-Pohjanmaalla synnyttäjät ohjattaisiin naapurihyvinvointialueille suureksi osaksi Ouluun, jos toisin ei sovita.
Kommentit (6)
Kumma juttu kun kukaan ei uskalla enää tulla raskaaksi. Tällä se syntyvyys nousee taas.
Kelatuet kuten työmaarkkinatuki pienenee sata euroa seuraavan 2 vuoden aikana.
Lapista lakkautetaan myös pienet ulosottovirastot. Olkaa tyytyväisiä kun ulosottaja on niin kaukana, ei se teille jaksa ajaa 500 km päähän.
1950-luvulla Saamenmaalla kuoltiin esim. umpilisäkkeen tulehdukseen, koska matka sairaalaan kesti niin kauan. Nyt palaamme entiseen aikaan, vielä kun ne helikopterit sieltä saadaan jäämään rahanpuutteessa maahan.
Vierailija kirjoitti:
1950-luvulla Saamenmaalla kuoltiin esim. umpilisäkkeen tulehdukseen, koska matka sairaalaan kesti niin kauan. Nyt palaamme entiseen aikaan, vielä kun ne helikopterit sieltä saadaan jäämään rahanpuutteessa maahan.
Lapsen päästäjät pelastivat 50 -luvulla Koillismaallakin, sekä äidin että lapsen.
Ja syys on suomen velkaantuminen vaikka ei ole ollut syytä ottaa velkaa. Kaikki mitä kolme edellistä hallitusta ovat tehneet, niin ne ovat tehneet kaiken oman hyvävelikerhon hyväksi. On palkkoja nostettu ja virkoja annettu kavereille ja rahaa on jaettu kymmeniä miljardeja monelle valtiolle jota eivät olisi rahaa tarvinneet edes. Varmaan jossain kreikassa ja italiassa on nyt joka kylässä sairaala ettei tarvii kävellä kun kilsa niin pääsee hoitoon ja sen takia suomessa joutuu kulkemaan satoja kilsoja hoitoon.