Suomi on orjatyöyhteiskunta
Uhrasin päiväni työlle, ja silti Kelasta piti hakea tukia, koska palkka ei riittänyt elämiseen. Esimerkkejä Suomessa työskentelevien huonoista oloista riittää. Miksi orjatyö on normaalia?
Helsingissä tunnetulla huoltoasemaketjulla, työolot olivat niin surkeat, että siellä stressaantui sairaaksi. Nuoria tyttöjä laitettiin yksin vaaralliseen yövuoroon. Palkka oli huono. Edes vessaan ei saanut mennä ilman tuuraajaa.
Pieni palkka ei suinkaan ole monen työn ainoa ongelma. Ongelma ei aina ole pelkästään työhön lukittu aika, vaan lisäksi työstä stressaaminen vapaa-ajalla. Joka ilta rintaa puristi, kun ajatteli seuraavaa aamuvuoroa. Olin vasta saapunut töistä kotiin, mutta huomisen aamuviiden vuoro lähestyi jo kovaa vauhtia. En monesti saanut unta, sillä työ ahdisti niin paljon, että hikoilin ja tärisin sängyssä, kuin minuun olisi piikitetty adrenaliinia.
Äärimmillään ravintoloista pyritään lähettämään työntekijöitä vuoroista aikaisemmin kotiin. Tällöin loppuvuoron palkkakin jäi maksamatta.
Puhutaan niin sanotusti työntekijöiden kotiuttamisesta eli käytännössä se tarkoittaa painostamista kotiinlähdöstä kesken vuoron. Motivaationa on se, että firma siinä säästäisi. Tähän kaikkeen lisäyksenä, että myös työterveys puuttuu suuresta osasta työpaikkoja.