Hormonikierukasta
Olisin kiinnostunut laittamaan hormonikierukan runsaiden kuukautisten takia. Tällä hetkellä käytössä Nuvaring. Olen ollut siihen ihan tyytyväinen, mutta joitakin oireita siitä on tullut, pahimpina päänsärky, mielialavaihtelut sekä kammottavat pms-oireet.
Voiko hormonikierukka pahentaa ko oireita?
Pelkään aivan älyttömästi kierukan laittoa. Sattuuko se?
Minulla on ollut alkuun pitkittynyttä vuotoa aloittaessani e-pillerit sekä ehkäisyrenkaan käytön. H-kierukan kanssa kaiketi vuoto on alkuun hyvin tyypillistä. Minkälaista tämä vuoto on? Kuukautisvuodon tyyppistä, runsasta, joka päiväistä?
Kertokaahan kokemuksianne, kiitos!
Kommentit (18)
Aikaisemmin ollut käytössä pillerit ja nuvaring, aiheuttivat mulle mm. migreeniä jne. Hormonikierukan kanssa mulla on edelleen samoja oireita, mutta lievempänä. Kuukautisia mulla ei ole ollut lähes kolmeen vuoteen.
Alussa oli tosiaan vähän pidentynytttä vuotoa, lähinnä sellaista pientä tiputteluvuotoa. Aika nopsasti vuodon määrä väheni(mulla oli ennen suht runsaat kuukautiset) ja lopulta loppui kokonaan. Silloin tällöin saattaa tulla hieman vuotoa. Muut kuukautisoireet tulevat kyllä edelleen ajoittain vaikka vuotoa ei olekaan.
Kierukan laittoa minäkin jännitin etukäteen ja pahinta oli varmaan se että osasi odottaa sitä kivun tunnetta. Ei se oikeasti paljoa sattunut, mutta sekin riippuu ihmisestä. Kyllähän tuntuu ja nipistää. Etukäteen voi ottaa vaikka buranan lievittään kipua.
Yhteenvetona voin sanoa, että olen tyytyväinen hormonikierukkaan ja varmasti aioin tulevaisuudessa ottaa uudemmankin kerran.
Laittaminen ei juurikaan sattunut. Hieman nipisti. Olin ottanut Burana 400mg ennen laittoa. Samana päivänä oli jonkin verran juilimista alavatsalla.
Alkuun oli tiputtelua liki 2 kk putkeen (pikkuhuosunsuojalla pärjäsi). Lisäksi menkat, jotka olivat normaalia niukemmat. Minulla ollut normaalisti tosi runsaat kuukautiset. Alkuun myös oli jonkin aikaa alavatsan nipistelyä ja juilimista. Tuntui lähinnä jälkisupistuksilta.
Mutta nyt 6kk myöhemmin menkat ovat oikeastaan loppuneet. Viime menkat kesti 3vrk (norm 6-7vrk) ja pelkällä pikkuhousunsuojalla pärjäsi hyvin. Avot!
Muutama miinuspuoli: Rasvoittuva iho ja hiukset. Finnejä tulee helpommin.
Se on tällä hetkellä suurin syy miksi haluaisin tuon hormonikierukan.
AP
Ikää jo päälle 40, laitettiin neljännen lapsen syntymän jälkeen. mullakin oli hyvin runsaat menkat, jotka yleensä kesti 2 päivää, puolen tunnin välein sai olla vaihtamassa yösidettä yöt ja päivät. Kierukan laitto ei sattunut yhtään, vähän nipsaisi. Mutta mulla tiputtelua kesti sellaisen vuoden verran, eli 10 päivää oli menkat, 10 päivää tiputtelua ja 10 päivää normaalisti. Vuoden päästä muuttui niin että vuoto kestää 10 päivää, mutta enää ei tiputtele. Eli se määrä, mikä ennen tuli vuolaana 2 päivässä, tulee nyt niukemmin 10 päivän ajan. no, on se kuitenkin parannusta vanhaan.
Että meneekö sitten hermot, jos kierukan laittamisen jälkeen vaan tiputtelee ja tiputtelee kuukausi tolkulla. Minun ihoni kun ei kestä siteitä ja pikkuhousunsuojia.
Ap
Joillakin tiputtelee, joillakin ei. Ainanhan sen kierukan voi poistaa jos se ei olekaan hyvä.
Mut kai tää tästä. Mitään alavatsakipuja tms ei ole ollut. Olin ottanut burana 600mg ennen laittoa ja tosiaan ei sattunut ollenkaan. Eihän se nyt kivaa ollut se laittaminen, mutta ei nyt niin kamalaakaan ja äkkiä oli ohi.
Mulle laitettiin myös runsaiden vuotojen takia. Kantsiihan sunkin ap kokeilla, ota sit pois jos on huono. ei ole niin kalliskaan kun saa reseptin että runsaiden vuotojen hoitoon. 90 Euroa maksoi.
Sain puudutuksen ja siltikin kivut olivat kuin synnyttäessä.
t. oisko ollut 11 mut se kuitenkin jolle laitettiin eilen (toissapäivänä nyt) ja jolla asennus ei sattunut ollenkaan. Vuotokin on nyt vähentynyt ja edelleenkään ei ole tullut mitään kipuja.
Minulla oli tiputteluvuotoa melkein vuoden verran ja meinasin otattaa pois.Nyt on loppunut tiputtelut ja menkat on niukat.Mulle asentaminen oli tuskaa,tk-lääkäri ei saanut paikalle ja ihmettelin miks alkoi pyörryttämään sen ronkkimisen jälkeen. Sitten gyne laittoi naistentautienpolilla,kohdunkaulaa jouduttiin jotenkin laajentamaan.Meinas taju lähteä toimenpiteen jälkeen,vaikka mua ei niinkään jännittänyt se laitto.Toisilla voi kuulemma aiheuttaa tollasen reaktion,kun kohtu alkaa supistelemaan voimakkaasti.Sain kierukan ilmaiseksi, kun laittoivat polilla:)
koska se vaikuttaa täsmällisesti siellä missä kuuluukin. Jos ottaisit samaa hormonia suun kautta, elimistösi hormonitason täytyisi olla huomattavasti suurempi, jotta sillä olisi riittävä vaikutus haluttuun kohteeseen. Hormonikierukan ansiosta vältät liialliset sivuvaikutukset. Lisäksi elimistölle on edullista, että hormonipitoisuus pysyy paremmin vaikiona.
Alussa on tosiaan tiputteluvuotoa, mutta se on huomattavasti vähäisempää kuin kuukautisvuoto. Hormonikierukassa on kuitenkin muitakin etuja kuin täsmävaikutus: sinun ei tarvitse muistaa ottaa pillereitä säännöllisesti, vaan sama kierukka hoitaa tehtävänsä jopa 6 vuotta!
Miksei naisille sitten suositella ensisijaisesti hormonia kierukasta? Syitä on kuulemma kaksikin: ensinnäkin, ellet ole naimisissa, sinulla voidaan olettaa olevan vaihtuvia seksikumppaneita ja silloin kierukka saattaa lisätä tulehdusriskiä. Toiseksi, e-pillereiden ostaminen on lääkemarkkinoille huomattavasti kannattavampaa kuin kierukoiden myyminen. Oli miten oli, kun punnitaan hormonaalisia ehkäisytapoja kierukka on mielestäni järkevin vaihtoehto. Otathan sinä rokotuksenkin tarvittaessa - siihen verrattuna kierukan asettaminen on kuin hyttysen pisto jos sitäkään. Mieti siis plussat ja miinukset omalla kohdallasi.
"Toiseksi, e-pillereiden ostaminen on lääkemarkkinoille huomattavasti kannattavampaa kuin kierukoiden myyminen." TARKOITIN: e-pillereiden myyminen on kannattavampaa.
Itselläni Nuvaring käytössä ja alapää on kuiva kuin saharan autiomaa. Jatkuvasti on hiivatulehduksen kaltaisia oireita ja alapää on kuin tulessa
Asentaminen ainakin ihan eri juttu kuin rokotus. Kohdunkaulan venyttäminen sattuu! Siihen perustuu synnytyskipukin. Onnellinen ja erikoinen tapaus se, joka ei tunne muuta kuin nipistyksenä kierukan asennuksen. Sitä ihmettelen omalta osaltani että edes kohdunkaulan puudutus ei auttanut. Kipu oli järkyttävä ja sitä kesti ja kesti. Tunnin verran kaikkinensa koko homma. Ja asentaja oli kokenut ja taitava gynekologi.
mutta kierukan kanssa ei ole ongelmia ollut. Tosin ehkä puolisen vuotta meni Saharan tilanteen tasoittumiseen...
Itselläni Nuvaring käytössä ja alapää on kuiva kuin saharan autiomaa. Jatkuvasti on hiivatulehduksen kaltaisia oireita ja alapää on kuin tulessa
Alapää on välillä jopa ihan haavaumilla ja kipeä
satu ollenkaan. Hormonikierukasta vereen liukeneva hormonimäärä on niin pieni, ettei se yleensä oireita aiheuta. Hormonikierukassa ei myöskään ole muuta kuin keltarauhashormonia. Estrogeeni on se joka voi tehdä sivuvaikutuksia joissakin ehkäisymenetelmissä. Pientä tiputtelua on usein muutaman viikon ajan, mutta joskus voi olla jopa ihan kunnon vuotoa. Vähitellen vuoto yleensä jää joko hyvin niukaksi tai kokonaan pois.