Unelma suurperheestä

Olen reilu nelikymppinen ja vaimoni täytti juuri neljäkymmentä. Olen aina haaveillut suurperheestä, vähintään kolmesta lapsesta. Olemme saaneet kaksi lasta ja nyt kun keski-ikä on alkanut olen alkanut ymmärtämään, että haaveeni vielä yhdestä lapsesta taitaa jäädäkin haaveeksi. Tämä on johtanut parina viime vuotena melko ankaraan itseni soimaamiseen ja varmaan jonkinasteiseen masennukseenkin. Tunnen hirveää surua siitä, että en saanut aikaiseksi sitä mitä aina toivoin ja toisaalta tunnen itseni hyvin itsekkääksi kun minulla kuitenkin on kaksi ihanaa lasta. Monet olisivat kiitollisia yhdestäkin.

Miten pääsen tästä eteenpäin? Valvon usein öisin ja itken asiaa yksikseni. Ajoittain ripustaudun vielä johonkin pieniin toivon rippeisiin, mutta myöhemmin ymmärrys todellisuudesta vyöryy takaisin ja olo on entistä huonompi. Toisaalta sekin on alkanut pelottamaan, että vaikka raskaus alkaisikin, niin kuinka suurella todennäköisyydellä lapsi syntyy terveenä kun emme ole enää parikymppisiä.