Valtion maksukyvyttömyys on Suomen ylivoimaisesti vakavin turvallisuusuhka
200 000 sotilaan armeijalla sotiminen on järkyttävän kallista. Kustannus on enemmän kuin miljardi euroa vuorokaudessa.
Tällä hetkellä valtion rahat eivät riitä kuin parin-kolmen viikon taisteluun, minkä jälkeen valtio on selvitystilassa.
Miten valtiovarainministeriö rahoittaa sen jälkeisen puolustussodan, joka voi kestää vuosia kuten Ukrainassa?
Ratkaisevaa apua on turha odottaa, sillä monet Euroopan maat ovat vetämässä tukensa pois Ukrainalta, koska tarvitsevat rahaa oman puolustuksensa järjestämiseen. Ruotsi ja Norja auttavat minkä pystyvät, mutta niiden apu riittää vain kuukaudeksi.
Vähintään yhtä suuri ongelma on, että Israelista ei tule ilmatorjuntaohjuksia edes rahaa vastaan, kun se tarvitsee jokaisen ohjuksensa omaan puolustukseen lähi-idässä syttyvässä sodassa.
Puhumattakaan siitä,että USAlta ei irtoa sotilaita eikä dollareita, kun Tyynenmeren sota Kiinaa vastaan alkaa.
Ikävää sanoa, mutta me sinisilmäiset, liberaalit eurooppalaiset ollaan hävitty tää peli.
Meillä on vastassa shakin suurmestarimaat Kiina ja Venäjä, jotka aloittivat pelinsä jo 90-luvun alkupuolella.
Me taas tajuttiin olevamme mukana laudalla vasta kun loppupeli alkoi vuonna 2022.
Todistamme ihmiskunnan evoluutiota in action.
Kommentit (32)
Idiootti. Ei tuollaisia saa kysellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missään määrin Venäjän asialla. Olen hyvin isänmaallinen kantasuomalainen ja kiinnostunut miten tuleva sota rahoitetaan.
AP
Et, sinä huvikseen lietsot pelkoa, ihan vaan isämmaallisuuttas.
Oletko sinä persu kun et ymmärrä mitä teet ja kenen asiaa ajat ja sen loogisia seuraamuksia?
Olen Riikka ja mun pitäisi löytää ne rahat siihen sotaan.
AP
Pyydä petterin kavereilta, heidän elintasonsa säilyttämisen vuoksi kenelläkään meillä ei ole penniäkään antaa sulle.
Ja voit samalla asennoitua siihen et menet itse sotimaan, alkaa oleen maanpuolustustahto aika kortilla.
Me suomalaiset emme antaudu. Me taistelemme viimeiseen akkaan asti, ja kun akatkin on tapatettu, pistämme lapset tositoimiin. Pyh! Ei meitä muutamat ydinkärkiohjukset pelota. Me suomalaiset kaipaamme jännitystä ja vaaraa elämäämme. Olemme olleet liian rauhallisia liian kauan, eikä sotapelit tyydytä dopamiinin himoamme. 3. maailmansota on parasta, mitä suomalainen voi tehdä housut jalassa. Tää on viimeinen taisto ...

Näin on!
Mä perun puheeni, tämä tulinen kannustuspuhe muutti mun mielen maanpuolustustahdosta, kiitos!
Sinä olet yksinäsi vastuussa suomen puolustustahdon palauttamisesta, kerro pomoilles se hyvä uutinen myös, saat lomaa rintamalla!
Tuskin riittää miljardi ecua sotavuorokauden hinnaksi, jos koko armeija on palveluksessa? Pelkät päivärahat on lähempänä 100 miljoonaa.
Voitko lopettaa ihmisten pelottelun? Monet ovat paniikissa muutenkin. Sitä paitsi tämä on lapsi-aiheinen keskustelupalsta, eikä mikään sotachatti!
En olisi siitä lainkaan varma. Nythän Venäjä hyökkää Ukrainaan, Ukraina hyökkää Venäjälle ja pisteenä iin päälle Pohjois-Korea lähettää joukkoja Venäjän puolustuksen avuksi. Korona taisi tyhmentää ihmiskuntaa vähän enemmän kuin kymmenen poinsia.
Reppureissaavat ystävät kertoivat, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on Kiinan ja Venäjän armeijoiden koulutuskeskuksia. Joidenkin lähteiden mukaan koulutuksessa on parhaillaan kaksi miljoonaa Afrikasta värvättyä. He kertoivat myös, että näitä keskuksia olisi myös Etelä-Amerikassa ja muutamissa Kaakkois-Aasian maissa.
Näyttää siltä että 10 000 Pohjois-Korealaista on pelkkää alkusoittoa sen rinnalla mitä on tulossa. Enää vain asteroidi-iskun kaltainen tapahtuma voi estää Kolmannen Maailmansodan syttymisen.
Huoli pois suomi on varautumisen mallimaa kaikille löytyy maski.
Vierailija kirjoitti:
En ole missään määrin Venäjän asialla. Olen hyvin isänmaallinen kantasuomalainen ja kiinnostunut miten tuleva sota rahoitetaan.
AP
Sinun omaisuutesi otetaan valtiolle myytäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Reppureissaavat ystävät kertoivat, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on Kiinan ja Venäjän armeijoiden koulutuskeskuksia. Joidenkin lähteiden mukaan koulutuksessa on parhaillaan kaksi miljoonaa Afrikasta värvättyä. He kertoivat myös, että näitä keskuksia olisi myös Etelä-Amerikassa ja muutamissa Kaakkois-Aasian maissa.
Näyttää siltä että 10 000 Pohjois-Korealaista on pelkkää alkusoittoa sen rinnalla mitä on tulossa. Enää vain asteroidi-iskun kaltainen tapahtuma voi estää Kolmannen Maailmansodan syttymisen.
Se on jo käynnissä.
Herra isänmaallinen kantasuomalainen ei tykänny kun kritisoit hänen moskoviitteja pomoja.
Alanuolet kertoo omaa tarinaansa. ; ]