Milloin tietää mitä haluaa elämässä tehdä?

Tuohon ei voi kukaan muu kuin sinä vastata. 

Mutta ei 25 v tarvitsekkaan tietää mitä haluaa. Menee ja tekee aina vaan fiiliksen mukaan.

Yli nelikymppisenä tiedän: haluan etsiä elämän tarkoitusta ja odottaa, mitä yllätyksiä elämä tuo tullessaan.

 Meidänkö se saatan moukka pitäisi täällä vauvarupu palstalla tietää

Olen 50v enkä vieläkään tiedä mitä tekisin. Ei 25v tarvitse tietää.

Ihan normaalia, ota lunkisti vaan.

Itse jo 57 ja pohdin mitäs sitä tekisi, kun kellekään ei edes kelpaa ilmaiseksi töihin😁 ex johtaja

Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan elämä.

Ei tarvitse. Jokainen kulkee omaa polkuaan. Toiset tietää jo lapsena mitä haluaa tehdä ja menee sen mukaan. Sekin on ok. Toiset tietää vasta lähellä eläkeikää. 

Itse olen luullut tietäväni, mutta nyt 35-vuotiaana vasta tiedän oikeasti. Tai ainakin tiedän mitä tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa haluan. Myöhemmin voi tulla jotain muuta ja sekin on ok.

Voi kuule, mä en tiedä sitä vielä viisikymppisenäkään. Eli on ihan normaalia. 

Mutta: mä olen silti hankkinut itselleni koulutuksen ja asun "jossain". Koska mulla ei ollut erityisen vahvoja tahtotiloja näiden asioiden suhteen, niin vähän ajelehtimallahan tänne missä ollaan on päädytty. Päädyin opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia, koska aloin seurustella miehen kanssa, joka opiskeli sitä, ja ajattelin sitten, että ehkäpä pitäisi kokeilla jos pääsen yliopistoon sitä lukemaan. Ei mua se kiinnostanut, mutta eipä mikään muukaan, joten ihan sama, ja töitä piti riittää ja palkat hyvät. No, valmistuin sieltä ja olen 25 vuotta jo alan töitä tehnyt. 

Asuinpaikka on sitten määräytynyt työpaikkojen mukaan. Ensin sain töitä Turusta, jossa olin opiskellutkin. Jossain vaiheessa firman jossa olin töissä osti toinen kansainvälinen yritys, ja tuli isot YT:t. Löysin töitä Helsingistä, joten muutin sinne ja olen asunut jo 15 vuotta Helsingissä. En mä täällä erityisemmin viihdy, mutta kun tosiaan en vieläkään tiedä, mitä muuta sitten haluaisin, niin vaikea muuttaa poiskaan :D En siis kirjaimellisesti edes tiedä haluaisinko asua maalla vai kaupungissa. Vähän fifty-sixty :D 

Mä kävin joskus jopa terapeutilla juttelemassa tästä, että kun en yhtään tiedä mitä elämässäni haluan, ja pelkään hukkaavani elämäni tähän ajelehtimiseen. Mutta terapeutti vakuutti, että on ihan normaalia, että kaikki ihmiset ei vaan ole sellaisia "tahtoihmisiä" jotka kovasti tahtoo elämässään johonkin tavoitteeseen. ja että onnellisen elämän voi elää vain menemällä virran mukanakin. Ja en mä kyllä voi valittaa, vaikka välillä mieli edelleen aloittaa niitä "mä en ole löytänyt mun unelma-ammattia, iik, enkä asu unelmapaikassani" kitinöitä. Nyt ne on jo helppo kuitata pois sillä että se juna meni jo, varsinkin uuden ammatin haaveet. Varsinkaan kun en siis edelleenkään yhtään tiedä mikä sitten edes olisi se uusi ammatti.

Olen ollut töissä eri yrityksissä, eri puolella Suomea. Toisaalta on ihan kiva vaihdella työpaikkoja ja asua milloin missäkin.

Mutta kuitenkin tuntuu että haluaisi johonkin asettua ja mennä vähän varmempaan ja pidempiaikaiseen työpaikkaan. Mutta mihin ja millaiseen?

Onko sulla tässä taustalla joku sellainen ajatus, että ihmisen elämän olevinaan pitäisi mennä jotenkin tietyllä tapaa, ja olet vähän tyytymätön siihen etti sinun elämäsi noudata ehkä esim. vanhempiesi sukupolven arvoja? Jos se on joku tällainen ulkoa tuleva tarve, että pitäisi mennä varmempaan ja pidempiaikaiseen paikkaan, niin sitten sille kannattaa vaan antaa piut paut. Jos kerran nautit työpaikkojen ja paikkakuntien vaihtelusta, miksi et eläisi niin? Joku sukulaistäti, joka olettaa että pian pitäisi jo mennä naimisiin, hankkia lapsia, rivitalopätkä tai omakotitalo, ja asettua, voi paheksua, mutta mitä sitten? 

Toisaalta jos itse aidosti koet stressiä ja rasitusta siitä ettei sulla ole varmaa vakipaikkaa, niin sittenhän sellaista voi olla syytä etsiä. Jos sulla ei ole mihinkään tiettyyn vahvaa halua, mitä jos etsisit vaikka sillä perusteella, millä aloilla on hyvin töitä ja palkat on riittävät? Esim. ChatGPT on hyvä apu tällaisten juttujen analysoinnissa, siltä voi kysellä aloja ja se osaa myös vastata koulutusvaatimukset yms. Yksi hyvä juttu on myös sulkea pois sellaisia, johon ei ainakaan halua. Esim. mulla oli selvä, että asiakaspalvelu- tai kovin ihmisläheisiin ammatteihin en introverttina halua. Siinähän lähti jo iso joukko mahdollisuuksia pois, ja helpompi valita jäljelle jäävistä.

Harva nykyään vielä 25-vuotiaana noita asettumisia paljon miettii. Lähinnä ne, joilla on jo vakiparisuhde ja tarkoitus hankkia lapsia aika nuorena. Monet korkeasti kouluttautuneet vasta valmistuvat, ja hankkivat ekoja työpaikkojaan. Ja mon haluaa "seikkailla", kokeilla monenlaista, ehkä asua ulkomaillakin jne. Niitä asettumisia aletaan miettiä sitten neljänkympin lähestyessä, kun on tarpekesi seikkailtu, tai alkaa tuntua että pian ehkä työllistyminen muuttuu iän takia vaikeammaksi, joten pitäisi pyrkiä "eläkevirkaan".

Monet eivät tiedä koskaan. Itse nautin paljonkin elämästäni ilman selkeää suuntaa. En tarvitse elämäntehtävän tai intohimoammatin tunnetta, koska (hippivaroitus) buddhalaisuuden harjoittaminen on saanut minut tuntemaan oloni hyväksi suurimman osan ajasta. Nautin jopa paikallaan istumisesta, siitä miltä se tuntuu kehossani. En useimmiten enää etsi mitään seuraavaa saavutusta. Käyn kyllä esimerkiksi kuntosalilla, koska pidän siitä. En saadakseni itse tietynlaisen kehon (mutta vähän saadakseni tiukan tyttöystävän - tästä halusta olisi hyvä päästä eroon).

"Minusta tuli jotain" tai "Minusta ei tullut mitään" ovat haitallisia ajatuksia. Tavallisesti ihmisillä on aina jokin seuraava tekeminen mielessä, he eivät ole sidoksissa siihen, mitä he nyt juuri tekevät. Jos sinusta siis tulee jotain, niin sitten kuitenkin haluat taas jotain uutta, lisää, tai jos sinusta ei tule mitään, niin silloinkin haluat tulla joksikin. Tällaiset halut tekevät ihmisen onnettomaksi.

En tiedä.