Miksi jotkut vihaavat omaa kansaa?
Koko ajan on haukkumisviestejä. Milloin vasemmistoa, milloin naisia, milloin eri uskonnon edustajia, milloin vammasia, milloin työttömiä, sekä milloin nyt muuten vain erilaisia kohtaan.
Järkyttävintä on, että ne tulee samalta vähemmistöryhmältä, joka elää vihasta.
Eikö olisi aika muuttaa lakia, että tuollainen pilkka tehtäisiin laittomaksi? Mielellään ennakkotapauksen kanssa, jossa vihakirjoittaja laitettaisiin linnaan istumaan ehdotonta tuomiota.
Siellä voisi nettihaukkuja olla nöyrää poikaa.
Kommentit (55)
Se on osa aivopesua, ihmiset heitetään erilleen, koska vahva kansa on vahva kansa, se voi tehä mitä vaan.
Venäjä on hyvä esimerkki tästä, sitä ei kiinnosta paskaakaan mikään lännen vikinä, koska se tietää että länsi on hajalla, kun taas Venäjä itse on yhtenäinen valtio ja kansa.
Sen takia ne hajotti meidätkin, koska pohjoismaat on aina ollu rauhan väkeä ja yhtenäisiä, ei oo enää.
Kaikkihan tietävät kyllä mikä ryhmä on kyseessä. Aivan liian helpolla selvinneet. Moinen toiminta tulee kieltää lailla.
Oikeisto hallituksen aikana tuskin onnistuu, mutta oikeasti voi olla eri mieltä ilman haukkumista.
Onhan se nyt ihan tavattoman sietämätöntä, että vieläkään ei saada vääriä mielipiteitä esittäviä kunnolla sanavanstuuseen.
Tiedätkös, sinun kaltaisesti totalitaristit ovat yhteiskunnan pahin syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Meihin kohdistuu nyt aika monen valtion vaikuttamista.
Tämä tulee ihan kotimaastamme Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Meihin kohdistuu nyt aika monen valtion vaikuttamista.
Meillä sitä tekee persut omasta takaa, tosin ei yllättäisi jos olisivat Kremlin palkkalistoilla.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt ihan tavattoman sietämätöntä, että vieläkään ei saada vääriä mielipiteitä esittäviä kunnolla sanavanstuuseen.
Tiedätkös, sinun kaltaisesti totalitaristit ovat yhteiskunnan pahin syöpä.
Haukkuminen ja kunnianloukkaus eivät edelleenkään ole mielipiteitä, vaikka te niin väitätte.
Jaa -a. Jostain syystä pieni weird-osasto on päättänyt vihata omaa kansaa, vaikka väittävätkin toista. Marginaali vihaporukka, joka onneksi hajoaa omaan mahdottomuuteensa.
Historia toistaa itseään. Punavihreät vihaavat ja pettävät maansa, joka kerta, uudestaan ja uudestaan.
Huoh. Asioista ei osata puhua ja ymmärtää eri näkökantoja. Jokainen puhuu omasta kokemuksesta ja näkökulmasta asioista, ja osa ihan vaan trollaamisen ilosta.
Tuskin kukaan täysin vihaa. tosin asenteissa naisia, äitejä ja tyttöjä kohtaan olisi Paljon parannettavaa..
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyökkäys sananvapautta vastaan, siis vaikuttamisyritys.
Voisitko ihan kertoa millä lailla ja mihin pykälään perustuu?
Ai, etkö voikkaan? Teidän kirjoituksia vastaan kyllä löytyy lakipykäliä nykyiselläänkin. Modetkaan ei tajua, että ovat vastuussa ja syyllisiä itsekin sallimalla vihaviestittelyn.
Ja tämä vastaus ei muuten todellakaan täytä vihaviestien kriteerejä, vaikka niin väittäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyökkäys sananvapautta vastaan, siis vaikuttamisyritys.
Voisitko ihan kertoa millä lailla ja mihin pykälään perustuu?
Ai, etkö voikkaan? Teidän kirjoituksia vastaan kyllä löytyy lakipykäliä nykyiselläänkin. Modetkaan ei tajua, että ovat vastuussa ja syyllisiä itsekin sallimalla vihaviestittelyn.
Ja tämä vastaus ei muuten todellakaan täytä vihaviestien kriteerejä, vaikka niin väittäisit.
Ei, mutta todistaa aivopesusta ja vainoharhasta.
Miksi ei laiteta suoraan vankilaan itsenäisyyspäivänä muita vastaan hyökkäyksiä tekeviä anarkisteja? Miten länsimaisessa maassa voi olla tällainen ryhmä, joka haluaa itsenäisyyspäivänäkin haastaa riitaa muiden kanssa ja fyysisesti hyökätä muiden kimppuun, tuhota autoja jne?
Aloittaja on todennäköisesti Pietarin-trolli.
Hänen tarkoituksenaan on lietsoa eripuraa naamioitumalla (pelottavan onnistuneesti tosin) vasemmistolaiseksi, joka on huolestunut yhteiskuntamme henkisestä tilasta ja haluaa korjata tilanteen vaientamalla soraäänet yhteiskunnallisen väkivaltakoneiston avulla.
Kuten joku joskus on täällä viisaasti sanonutkin, Venäjältä tulee kahden tasoista vaikuttamista.
Ensimmäinen on aivan ilmiselvää ja ihmiset torjuvat sen välittömästi.
Toinen taso ei ole olekaan niin ilmiselvää ja siinä yritetään saada aikaan hajaannusta tarttumalla johonkin olemassa olevaan ja kärjistämällä sitä vihollisen yhteisyyden heikontamiseksi.
Että ei ihan kannata aina uskoa kaikke lukemaansa.
Olemme kaikki ihmisiä. Tälläinen oma kansa ajattelu ei johda kuin pahaan.
Onpa yksinkertaista ajattelua, jos ehdotat ratkaisuksi lakia. Joku on vialla, eikä se korjaannu vian oireilun kriminalisoimalla.