Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
miksi jo valmiiksi masentunut (=eli vaikea jaksaa itseänsä kanssa) hankkiutuu raskaaksi?
11.02.2007 |
en nyt meinaa v...uilla, vaan kyselen ihan mielenkiinnosta. Jotenkin mun korviin kuulostaa oudolta että ihminen joka joutuu pillereitä popsimaan että jaksaa arjessa ja itsensä kanssa haluaa vauvan. Kai nyt hänkin sen ymmärtää mikä suuri muutos se on ja että moni " ei-masentunutkin" masentuu vauvaaikana koska on rankkaa, univelkaa, huutoa ym ym. Tai ajatteleeko hän vain itseään että " haluan" , tai luuleeko tosiaan että vauva parantaa häntä tai? Se on jotekin lasta kohtaan väärin mutta myös itseään kohtaan ja miestä kohtaan ja tukiverkkoa kohtaan, kun alkaa suunnitella perhettä eikö silloin kuuluisi olla " kaikki kunnossa" vaihe elämässä? Kommentteja. Tiedän kyllä jotain tästä aiheesta koska oma kaveri sairastaa masennusta ja syö paljon tabuja, mutta hän on itse sen todennut että ei voi millään alkaa odottaa lasta ennen kun on täysin terve - tämähän on mun mielestä tosi hyvä pointti.
Kommentit (11)
Jos et ole tarpeeksi masentunut vauvavuotena, niin sen jälkeen kyllä olet:) Terveillä ihmisillä yleensä helpottaa, kun lapsesta tulee isompi, mutta masentuneelta se vie voimat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... toki moni saa synnytyksen jälkeisen masennuksen- eli miten ylipäätään lapsia uskaltaa tehdä...eihän KAIKKEA voi elämässä ennakoida...
Miksi pitäisi? Pitääkö diabeetikonkin ensin parantua ja sitten vasta hankkia lapsia? Kun syön lääkkeeni en ole sen masentuneempi kuin kukaan muukaan normaali ihminen.
3 (loppuun mennyttä) raskautta takana, 3 vauva-aikaa - ihan yhtä masentunut olen kuin aina ennekin, en enemempää, en vähempää. Väsyneempi vain vauva-aikoina unenpuutteen takia. Kaikesta selvitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi naiset yleensäkin haluavat tulla äideiksi, miksi naiset haluavat lapsia. Masentunut nainen ei ole sen kummenpi ihminen kuin kukaan mukaan.
Sairaus se on siinä missä mikä tahansa. Niin kuin tuolla ylhäällä todettiin, että jos sairastaa diabetesta...yhtälailla voitaisiin ihmetellä miksi kukaan jolla on mikä tahansa sairaus haluaa lapsen?
Pitääkö ihmisen, jolla sattuu olemaan sellainen sairaus, ettei välittäjäaineet (serotoniini) välity aivoissa niin kuin " normaali" ihmisellä, sitten tämän sairautensa takia luopua äitiydestä kokonaan, koska muuten luokitellaan itsekkääksi?
Raskaus pitää vaan suunnitella vähän paremmin lääkärin kanssa, seurata tilannetta, pitää huolta itsestään jne. Ei se niin ihmeellistä ole, niin kuin ei esim. diabeetikolla, epileptikolla yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lisäksi, tänä päivänä sanaa " masennus" käytetään turhan herkästi. Itse olen sairastanut " masennuksen" , josta minua hoitanut psykiatri jälkeenpäin totesi että ei hän sitä kyllä masennukseksi luokittelisi missään nimessä. Lähempänä ahdistusta tai vastaavaa. Nykyään vain mielen järkkymisiä hoidetaan niin herkästi (mikä tietenkin on hyvä), ja sitten hoitoa saaneet ihmiset tuomitaan masentuneiksi ja mielisairaiksi.
Ja alakuloon taipuvaisen ihmisen voi suistaa todella pohjalle se, jos häneltä " kielletään" normaalielämä (mukaanlukien lapsenhankinta) vain sen takia että hän reagoi elämän eteen tuomiin asioihin herkemmin kuin muut.
Itselläni on ollut masennuskausia jo ennen lapsia, en vain suostunut ikinä aloittamaan masennuslääkkeitä. Masennuskaudet tulivat ja menivät, mutta en antanut sen vaikuttaa vauvasuunnitelmiimme. Esikoisen syntymän jälkeen iski taas masennus, jonka takia lopulta aloitin masennuslääkkeet. Tai paremminkin lapsen takia suostuin lopulta lääkehoitoon. Ja kas kummaa, hoito tehosi heti. Lääkärin kanssa tulimme siihen tulokseen, että ilmeisesti kärsin jonkinlaisesta serotoniinin tuotanto tms. häiriöstä, koska lääkehoito tehosi heti ja mitään varsinaista syytä masennuskausiini ei koskaan ole ollut. Olin vielä lääkityksellä, kun aloimme yrittää toista lasta ja sitten kun tärppäsi, lopetin lääkkeet (hoito oli muutenkin jo loppusuoralla).
Tiedän, että masennukseni tulee todennäköisesti uusimaan elämäni aikana vielä monta kertaa. Silti en pidä masennustani minään syynä jättää lapset hankkimatta. Lääkityksen avulla pystyn täysin normaaliin elämään, enkä usko, että lapseni tulevat mitenkään kärsimään siitä, että äiti välillä napsii pillereitä. Masennus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet.
Lapsi ei ole mikään parannus masennukseen, mutta voi helpottaa henkistä hyvinvointia. Joskin lapsi tuo myös lisää vaikeuksia, unettomuutta, parisuhdeongelmia jne. Ne kuitenkin ovat edessä myös niillä äideillä, joilla masennusta ei (vielä) ole. Jos nämä asiat tiedostaa ja oma masennus ja sen hoito ovat hallinnassa, en näe mitään syytä olla hankkimatta lapsia. Eri asia on sitten hoitamaton vakava masennus, jota ei edes aio hoitaa - ei edes lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunko pitäisi luopua lapsen yrittämisestä ja menettää lopullisesti järkeni?
Alue: Aihe vapaa
EN SUOSITTELE KENELLEKÄÄN KOKEILEMISTA, PARANTAKAA ENSIN ITSENNE! Mutta on siis myös mahdollista, että asiat kääntyy hyvin päin. Olin lasta odottaessani vuosien kestomasiksessa, välillä jopa oli itsetuhoisia ajatuksia. Loppuraskaudesta rupesi vähän olo helpottamaan. Siitä sitten pikku hiljaa paranin vuosien mittaan kotona. Näin jälkeen päin ajatellen se mikä mut paransi oli rakkaus... Ennen lasta elin hyvin rakkaudetonta elämää, meillä ei ole kovin hyvä parisuhde, mitä tulee rakkauteen ja fyysiseen läheisyyteen. Tullaan kyllä kohtalaisen hyvin toimeen keskenämme miehen kanssa, ei riidellä ja niin edelleen. Lapsi toi elämään valtavat määrät rakkauden ja hellyyden tunteita. En ollut ennen lapsen saamista edes ymmärtänyt, mitä TARKOITTAA sana hellyys!! Nyt tiedän...
Lapsi ei ole kärsinyt koko aikana. Yllätin itseni olemalla ihan hyvä äiti! Iloinen pikkukaveri meillä asuu.