ota apu vastaan - pyydä sitä

Kun sain ainoani 21 vuotta sitten en halunnut ketään miestäni lukuunottamatta laitokselle, ensimmäiset vieraat meille vasta viikkojen jälkeen, halusin elää tiukasti keskenämme.



Kun sisareni synnytti muutamaa kuukausi sitten hän halusi minut luokseen hetipian sen jälkeen kun hän tuli laitokselta kotiin. Siinäpä elimme kolmestaan (isä joutui käymään sen viikon töissä) vajaan viikon verrran.



Heräsimme öisin, nostin lapsen sisarelleni, hän imetti, minä ruokin ja juotin sisarta, sisar nukahti, minä vaihdoin vaipat, annoin maidonkeräimeen valuneen maidon pullosta vauvalle, röyhtäytyin, nostin vauvan sisaren viereen sänkyyn nukkumaan, makasin itse lattialla patjalla ja pidin kättäni vauvan päällä, että hän käteni lämpöön ja sisaren tuhinaan nukahti vähitellen.



Ja sama uusiksi kun lapsi heräsi.



Sisko sai tarpeeksi unta, lapsi sai pullosta sen verran lisää että nukkui monta tuntia kerraallaan, minä sain olla osa heidän ainutlaatuista ihanaa elämäänsä, mies oli tyytyväinen, totaalinen win-win-win



Sisareni nerokkuus, kyky ottaa vastaan sisaren, wanhan waimon apu herättää minussa hillitöntä kunnoitusta. Minä en olisi ikinä ite kyennyt omassa kaikkivoipaisuudessani moiseen. Lapsi - kummilapseni - tulee aina olemaan ihollani näiden yhteisten öiden takia, joina hoisin häntä, kiloa kevyempää kuin omaa (vegaani)vauvaa.



Kun vajaan viikon jälkeen lähdin kotiin olin aivan loppu. Nelikymppinen hyväkuntoinen!! (jaksan juosta yli tunnin) tipahtaa yöheräämisistä. Junanvaihtoon heräsin kännyn värinähälytyksen siristäen lantioluuta.



Jos Sinulla on joku joka voi olla tukenasi ja apunasi alussa pyydä!! Sinä voitat!! Te kaikki voitatte!!