Jos hänellä on huivi, hänellä saattaa olla syöpä
tai esim hiustenlähtösairaus. Tai hän saattaa olla hieman hippi.Tai sitten hän vain pitää huiveista.
Mutta kerro, miksi pelkäät häntä ja oletko sitä mieltä, että kaikkien pitäisi pukeutua samalla tavalla, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä ketään?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on päässä kusta.
Ap on oikeassa. Sairastin syöpää ja päänahkaakin paleli, mutten kesällä halunnut kulkea pipo päässä. Kyllä ihmiset tuijottavat todella paljon tavallista, keski-ikäistä naista jos hänellä on huivi päässään. Eihän ajassa tarvi mennä kuin 1960-70-luvulle niin edes työväenluokkainen nainen ei lähtenyt töihin tai kauppaan ilman päähinettä. Siihen aikaan oli ihan normaalia, että köyhän perheen äiti laittoi huolella tehdyn kampauksensa suojaksi huivin myös lähikauppareissulle. Sen lisäksi naiset kantoivat käsilaukkua käsivarrella, eivätkä roikottaneet sitä kädessä kuten Pekka Puupään Justiina.
Elämme aikaa, jolloin on ok lähteä ulos pelkät ohuet sukkahousut alaosanaan ja nähdä yksityiskohtaisesti toisen genitaalit. Huivia pidetään oudompana ja epänormaalimpana, vaikka ihan kirpputorilta voi löytää kivoja ja asuunsa sopivia huiveja. Minun ihoni ei kestä tekokuituja ja tein huiveja ihan ostamalla kangaskaupasta puuvillakangasta ja käänsin sen reunat ja ompelin koneella.
Ap:lla on päässä kusta.