Mitä teille on käynyt, mitä ette olisi ikinä uskoneet?
Itselle tulee nyt tasan 10 vuotta sinkkuna. Nuoruuden parisuhteen jälkeen en olisi ikinä uskonut, etten löydä enää uutta kumppania! Olen meinaan sen verran sosiaalinenkin tapaus. Mutta näin vain elämä on mennyt. Onhan tuohon aikaan suhteita ja kohtaamisia mahtunut, muutama rakkaustarinakin. Mutta ei mitään mikä olisi kasvanut kumppanuudeksi ja arjen jakamiseksi.
Mikä teidät on yllättänyt täysin elämänne kulussa?
Kommentit (23)
En olisi ikinä uskonut miten vaarallisia lääkäreiden määräämät antibiootit voi olla ja että kukaan ei edes etukäteen varoita sinua niiden sivuvaikutuksista, ei lääkäri eikä farmaseutti. Farmaseutit aina varoittelee jostain pienistä asioista, että voi mennä vatsa sekaisin lääkkeestä, mutta eivät varoita siitä, että lääkkeestä voi aiheutua pysyvää koko loppuelämän kestävää vahinkoa.
Mihin nuo rakkaustarinat torppaantuivat?
En oli ikinä uskonut, että tyttäreni lukevat ylioppilaiksi. Niin kuitenkin kävi :)
Väittelin tohtoriksi, sain professorin viran.
En olisi nuorena ikinä uskonut että lähden tieteelliselle uralle.
Että olen 36-vuotiaana vuokralla asuva sinkku opiskelija (onneksi sentään opiskelen nyt alaa jossa pitäisi olla täystyöllisyys). Aina ajattelin että tällä iällä minulla on aviomies, vakityö, hyvä palkka, talo sekä pari lasta. Noh minkäs teet kun eka tutkinto ei työllistänyt (ja oli muutenkin väärä ala) ja tuli ero ennen perheen perustamista.
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä uskonut miten vaarallisia lääkäreiden määräämät antibiootit voi olla ja että kukaan ei edes etukäteen varoita sinua niiden sivuvaikutuksista, ei lääkäri eikä farmaseutti. Farmaseutit aina varoittelee jostain pienistä asioista, että voi mennä vatsa sekaisin lääkkeestä, mutta eivät varoita siitä, että lääkkeestä voi aiheutua pysyvää koko loppuelämän kestävää vahinkoa.
Millaista vahinkoa?
Paljon kaikkee. En ois uskonu, miten yksinäiseksi sosiaalinen ihminen voi päätyä..
Sellaisia asioita on ollut paljon. Esimerkiksi 15-vuotiaana en olisi ikinä uskonut, että 17-vuotiaana en asu enää kotona. Sellainen ajatus ei olisi juolahtanut mieleenkään.
Oikeastaan kun ajattelee, olisi helpompi luetella ne asiat, jotka elämässä ovat menneet niin kuin kuvittelin. Niitäkin on. Esimerkiksi kun 15-vuotiaana olin rakastunut yhteen poikaan ja uskoin, että olen vielä 45-vuotiaanakin rakastunut häneen, niin siinä olin aivan oikeassa.
Että koulukiusatusta ihmisiä vihaavasta ja pelkäävästä nuorestaa kasvoikin avoin ja sosiaalinen aikuinen, joka on antanut menneiden olla menneitä ja elää hetkessä katse eteenpäin tulevaisuuteen, joka on täynnä mahdollisuuksia.
Sama kun ap. Mutta edes kul lia en ole nähnyt 10 vuoteen.
Kylläpä aika rientää.
En olisi että erotaan 17 yhteisen vuoden jälkeen. Se oli kuitenkin hyvä ratkaisu.
Nyt en.mitenkään ymmärrä miten päädyin siihen suhteeseen. Huomasin kyllä aika nopeasti miten aloin henkisesti kutistua. 3 vuotta terapiaa voimistumiseen tarvittiin.
En olisi koskaan yli 40-vuotiaana uskonut olevani normaalipainoinen. Ihan vauvasta saakka, leikki-ikäisestä teini-ikään ja siitä aikuisuuteen olen AINA ollut ylipainoinen. Eikä mitään kilon parin pyöreyttä, vaan ihan kunnon läskiä. Kärsinyt ja hävennyt koko ikäni. Ja kouluikäisestä saakka yrittänyt ties mitä laihtuakseni. Tuloksetta.
Nyt mennään Ozempicin avulla. En olisi ikinä uskonut että elinaikanani tulisi kohdallani toimiva lääke.
Joudun kuolemaan nuorena viimeiseen saakka kärsien.
En olisi uskonut, että saan leikkauksesta pysyvän vaurion, josta kukaan ei ole vastuussa ja joka vakuutusyhtiön mielestä ei alenna mun työkykyä.
En olisi ikinä uskonut, että kaikki unelmat toteutuu lopulta. Kaikki mitä halusin ja enemmän, ja nyt elän niin onnellista arkea.
Jouduin psykiatriselle avo-osastolle 28-vuotiaana vaikeiden ahdistuneisuushäiriöiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Joudun kuolemaan nuorena viimeiseen saakka kärsien.
Ja kuolema johtuu hoitovirheistä. Siksi se tuntuu tavallista pahemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joudun kuolemaan nuorena viimeiseen saakka kärsien.
Ja kuolema johtuu hoitovirheistä. Siksi se tuntuu tavallista pahemmalta.
Kamalaa. Minkä ikäinen olet ja mitä tapahtui?
En uskonut, että musta olis tullut rasisti. Sit kävin paikallisessa mumukeskittymässä.
Ohoh. Minulla tuli heti pelkän otsikon perusteella mieleeni juuri päinvastainen ajatus.
En olisi koskaan uskonut, että minä ajaudun pitkään parisuhteeseen ja perheenisäksi. Myös vakitöihin pääseminen oli yllätys.