Naisen valehtelu ja pettäminen
Naiseni petti edellistä kumppania minun sekä työkaverin kanssa. Nyt on taas toistunut sama. Eli kerran pettäjä, aina pettäjä. Kiistää kaiken ja kiistänyt työkaverin kanssa touhuilut ja viestittelyt mitkä ei olleet soveliasta suhteessa olevalle. Valehteleeko kaikki edellisen elämän vielä vuosien päästä. Näin kuvan viesteistä ja silti väittää toista. Ilmeisesti kun kovasti uskottelee niin itsekin uskoo tarinaan
Kommentit (10)
Tosi fiksua mennä yhteen pettäjän kanssa ja kuvitella ettei se muka toistu sinun kohdallasi.
Empä osaisi itse luottaa vähääkään ihmiseen jonka olen nähnyt pettävän.
Mistä nämä pellet tänne kokoontuu?
Patologinen valehtelu on persoonallisuushäiriön piirre. Ts. vamma aivojen rakenteissa. Ei siis korjattavissa mitenkään.
Naiset pystyvät valehtelemaan itselleen täysillä, vaikka tietää pettäneensä, kiistää ja valehtelee itselleen, että en ole.
Valehtelu monesti liittyy heikkoon itsetuntoon ja sitä kautta vastuunottamiseen omista tekemisistään. Olin 6 vuotta suhteessa tällaisen naisen kanssa. Voin sanoa että kyllä se vasta näin jälkikäteen katsottuna näyttäytyy hirveänä emotionaalisena vuoristoratana, jossa luulin itse olevan se pahis. Oikeasti tilanne oli täysin päinvastainen. Nyt sitten toki koen hyvää oloa siitä että säilytin itseni kaiken sen läpi. Hän ei vieläkään ymmärrä itseään ja jatkaa samaa epämääräistä itsensä etsimistä.
On itsekkin tullut nykyisessä suhteessa mietittyä, onko aikaisemmin pettänyt potentiaalinen pettäjä uudessakin suhteessa. Kannattaako uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, pitkää luotettavaa suhdetta kuitenkin haluan.
Vierailija kirjoitti:
Naiset pystyvät valehtelemaan itselleen täysillä, vaikka tietää pettäneensä, kiistää ja valehtelee itselleen, että en ole.
Ei tuo ole mikään vain toiseen sukupuoleen liittyvä ominaisuus, sekopäitä löytyy ihan yhtä lailla miehistä ja naisista.
Tasaa tilit ja käy sinä myöskin vieraissa, niin ei tunnu niin pahalta. En tajua näitä märehtijöitä....ole kuin mies, äläkä ruikuttele tuollaisia seikkoja.
Ihan normaalia pettäjille tuollainen. Ei mitään vastuuta mistään, aina muissa vika. Mutta itsepä aloitit suhteen pettäjän kanssa, haloo.