Miksi ammattikoulutusta ei enää tarvita Suomessa?
Ammattikoulureformi vei opettajat ja opetuksen pari hallitusta sitten. Itseohjautuvaa opiskelua muutama tunti viikossa. Yritykset valittavat valmistuneiden osaamisen puutetta. Nyt taas ammattikouluilta leikataan. Pitääkö oikeisto kaikkea muuta kuin korkeakoulutusta turhana? Uudet rakennukset homehtuvat, julkisivut romahtavat remontin jälkeen. Eikö ammattityöllä ole enää mitään arvoa?
Kommentit (7)
Ammattikoulutus ja yliopisto pitäisi yhdistää.
Suomi tarvitsee korkean teknologian osaajia eli korkeakoulutettua, sillä me vaan eletään ja rahoitetaan hyvinvointiyhteiskunta. Duunareita, joo myös, mutta niitä voi helpommin tuoda ulkomailta kun oma työvoima ei riitä, sillä ikäluokat pienrnevät.
Siksi se 50% korkeakoulutettuja tavoitekin.
Oikeistohallitukset vihaavat jostain syystä ammatillista koulutusta.
Säästöjä ei tehdä nuorten ammatilliseen perustutkintokoulutukseen.
Ei täällä ole kohta enää yhtään työpaikkaa jäljellä johon niitä ammattilaisia tarvittaisiin. Viimeisen ei tarvitse edes sammuttaa valoa, kun ei kellään ole enää varaa niitä valoja edes sytyttää.
Orpo oli puikoissa silloin reforminkin aikaan.