Tieto Golf-virran pysähtymisestä syöksee Suomen entistä syvemmälle suohon
1. Yksikään sijoittaja ei investoi Suomeen mitään vähänkään suurempaa ja pitkäaikaisempaa.
2. Tuoreeltaan tehtyjä suurinvestointeja aletaan siirtämään pois Suomesta
3. Vanhemmat investoinnit ajetaan loppuun, korjaamatta.
Edellisestä seuraa, että
- työpaikkoja ei synny
- pankit lopettavat myöntämästä lainaa
- asuntokauppa kyykkää lopullisesti
- maakuntien tyhjeneminen alkaa kiihtyä
Samaan aikaan:
- vanhusten osuus väestöstä kasvaa aina 2050-luvulle saakka
- syntyvyys on matalampi kuin koskaan
- osaavimmat koulutetut nuoret muuttavat ulkomaille heti valmistuttuaan
Ja sitten on vielä Itänaapuri, joka pelaa pitkää peliä ja käyttää tilaisuutensa Nato-Suomea vastaan heti kun sellainen tulee.
Tämä kaikki on yhdessä sellainen paketti, että Suomi lakkaa valtiona olemasta jo ennen kuin AMOC:n hyytyminen muutta alueen jäätyväksi tundraksi.
Kommentit (68)
Asumiskulut lähtee lapasesta. 30 neliön yksiö syrjäseudulla, vastike nousee johonkin 600 euroon. Vuokra yli tonniin.
Otsikossa mainostetaan tietoa. Viesti ei sisällä tietoa eikä linkkiä mahdollisesn tietoon. AP on täynnä paskaa.
- marras-huhtikuun keskilämpötila -45 C miehet kestää
- kesäkuukausien keskilämpötila +5 C afrikkalaiset juoksevat karkuun
- vuoden keskilämpötila -25 C sateenkaariväki ja muut pitsinnyplääjät juokset karkuun
Naisetkin juoksevat karkuun ja miehille tulee niitä äkkiä ikävä. Mutta sinähän olet pakastekaapissa viihtyvä homo.
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmisto pelottelee tuolla golfvirralla tämän tästä. Jo 20 vuotta sitten sen piti pysähtyä "ihan kohta".
Sitä ennen 40 vuotta sitten. Aina kylmän talven jälkeen uhkaillaan golf-virralla ja nyt otetaan varmuuden vuoksi jo etuottoa, jos ensi talvesta tulee kylmä ja ihmiset alkaa kyselemään sen lämpiämisen perään
Ihanaa. Sytytän kynttilän ja nautin kynttilän valosta
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Sytytän kynttilän ja nautin kynttilän valosta
Kumpikaan ei syty kun on niin kylmä. Ja vaikka syttyisivät, niin näppisi menisivät hetkessä kuolioon ja pitäisi amputoida.
No ainakin Linnunradan, tai ehkä sittenkin vaan Aurinkokunnan. Äh, no ainakin Suomen. Tai en oikeastaan tunne koko Suomea mutta kotikaupunkini kyllä! Ja varsinkin tässä lähiössä. Etenkin meidän kadulla selvästi. No, tässä asunnossa aivan varmasti. Suosta olet sinä nimesi saanut ja syvemmälle on sinun mentävä. Golf-mailoistako saadaan nykyään jo virtaakin?
Suurin syy tulee siitä, että Suomi tarjoutuu ehkäisemään golf virran pysähtymisen mittavilla ilmastotoimilla, jotka ovat tiukemmat kuin millään muulla maalla. Suomi tulee olemaan edelläkävijä golf virran pysähtymisen estämisessä. Koska Me olemme vastuulliset.