Sen tajuaminen, että kokemus "olen luuseri" on vain yksi näkökulma

netti, kaverit (samanlaisia luusereita), viihde... palstakin. 

Empatia. Pään ottaminen pois omasta perseestä ja katsominen mitä muille oikeesti kuuluu. Tässä toki auttaa ekstrovertti luonne, joka pakottaa etsimään ihmisiä. Vaikka tältä palstalta. 

Sen tajuaminen, että kokemus "olen luuseri" on vain yksi näkökulma. Toisella tapaa katsottuna olen suuri selviytyjä. Ja niin me kaikki ollaan, eri ihmisillä on vaan eri taistelut olleet. Kukaan ei oo pelkkää alamäkeä aikuisuuteen päässyt. 

Kun sairastuin vakavasti 2-kymppisenä mut pelasti henkisesti kaverit, jotka avautui ihmissuhdedraamoistaan. Joo, oli ihan eri kaliiberin ongelmia ja tavallaan paljon helpompia, mutta samalla näytti, että kaikilla on omat ongelmansa elämässä. Kukin elää ja kokee ne omalla asteikollaan. Vetailu on tyhmää ja turhaa. 

Ekstroverttiys ja liikunnallisuus/terveet elämäntavat (kodin peruja) on pelastaneet paljon. Vaikka olen köyhä, sairas ja (semi)syrjäytynyt, tarve olla yhteydessä ajaa pakostakin jollain tapaa vuorovaikuttamaan. Osaan, kun olen tietoisesti opetellut esittämään riittävän normaalia, jotta pystyn toimimaan ihmisten kanssa ja toisaalta löydän ne muut samassa tilanteessa olevat, joiden kanssa ei tarvii niin paljon esittää. 

Terveet elämätavat on myös ihan must. Sitä ei tässä ajassa ymmärrretä, miten paljon elintavoilla voi vaikuttaa. Ja pitää. Että ulos pitää mennä jos ei joka päivä, niin lähes joka päivä, vaikka olis sairas, masentunut ja paska ilma, koska muuten on entistä sairaampi ja masentuneempi silloinkin kun on hyvä ilma. En oo täydellinen tässä ja teen tyhmiä asioita välillä, mutta perusta on, kiitos liikunnallisen lapsuudenkodin ja sen koiran, hyvin siltä osin valettu. 

Jälleen, kukaan ei saa kaikkea, kukaan ei kärsi kaikkea. Et sinäkään oikeasti ole paskempi kuin (monet) muut. Kunhan oot jäänyt oman pääsi valheisiin jumiin.