Onko Tampereella työpaikkaa jossa pula työntekijöistä? Myynti, aspa, hyllytys
Kommentit (21)
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kerran oli postissa kuulemma 30 työntekijän vajaus. No minä hain mutta ei kutsuttu edes haastatteluun vaikka soitin perään niin sanoivat että hakemuksia käsitellään tulojärjestyksessä ja mutta eipä tullut kutsua töihin.
Ei varmasti ole pulaa ainakaan kaupan alalla. Yritä keksiä jotain muuta
Tampereella maan huonoin työtilanne. Mihin tahansa hommaan minimissään kymmeniä hakijoita, yleensä jopa satoja. Avoimia työpaikkoja ei juurikaan ole.
Tampereella on avoimia työpaikkoja paljon. Tosin niihin ei pääse ilman alan koulutusta. Mä olen saanut helposti uuden työn,kun vaihdoin viime vuonna. Tarjontaa oli silloinkin paljon, sain valita parhaan päältä. Lapseni ovat työllistyneet myös helposti. Eikä tarvi osaan edes koulutusta,työ opetetaan. Yksi aikuista lapsistani teki parhaimmillaan kolmea pätkätyötä samaan aikaan, toki työvuorot sai sovittua niiden kesken järkevästi.
Eli hakemaan vaan
Vierailija kirjoitti:
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kiitti hyvästä ideasta, sitä kauttahan voisi poikia muitakin hommia.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti ole pulaa ainakaan kaupan alalla. Yritä keksiä jotain muuta
Miksi ei? Paikkoja nyt ei koko ajan ole mutta päivittäin kannattaa katsoa niitä. Kaupan alakin elää kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kiitti hyvästä ideasta, sitä kauttahan voisi poikia muitakin hommia.
Ole hyvä. Nyt on yt:t, mutta niidenkin aikana saa tehdä soppareita syyskuun loppuun saakka. Poikii se ainakin lisää sitä samaa, jos jaksat.

Uskaltaisikohan ottaa yhteyttä tuttuihin tyyppeihin Pirhassa ja sitä kautta pyytää suosittelemaan?

No tässä kohdassa ei ole niin väliksi.
Suomalaisten vuoden 2024 olympiamitalien kiillottajan virka on yhä auki.
Päiväkodeissa olisi eyhmäavustajan töitä jos Tampereen kaupunki vaan palkkaisi. Mutta kaupunkii otti avustajat pois ja vain integroidussa ryhmässä saa olla. Loput tuen tarpeiset ripotellaan muihin ryhmiin mikä.on todella väärin. Näissä ryhmissä töitä olisi ja niitä lisäksi tarvitrais mutta kun Tampereen kaupunki ei välitä lapsista tippaakaan. Työntekijät ovat aivan uupuneita työssään koska lapsiaines on todella haastavaa nykyään niin kuin tiedetään. Kohta kukaan ei jaksa vaka töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kiitti hyvästä ideasta, sitä kauttahan voisi poikia muitakin hommia.
Uskaltaisikohan ottaa yhteyttä tuttuihin tyyppeihin Pirhassa ja sitä kautta pyytää suosittelemaan?
Ihan varmasti. Tampereen pienemmässä lafkassa kysellään tietäisikö joku jonkun, joka haluaisi tulla. Ravintolaihmiset ovat pääosin palailleet omiin hommiinsa koronan jälkeen. Nyt on otollinen aikakin, kun kesätyöläiset kaikkoavat.

Ravintolahommiin ei ole hinkua vaikka kokemusta onkin. Pystyisin kyllä ihan kaikkeen mihin vain voi päästä, käytännössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kiitti hyvästä ideasta, sitä kauttahan voisi poikia muitakin hommia.
Uskaltaisikohan ottaa yhteyttä tuttuihin tyyppeihin Pirhassa ja sitä kautta pyytää suosittelemaan?
Ihan varmasti. Tampereen pienemmässä lafkassa kysellään tietäisikö joku jonkun, joka haluaisi tulla. Ravintolaihmiset ovat pääosin palailleet omiin hommiinsa koronan jälkeen. Nyt on otollinen aikakin, kun kesätyöläiset kaikkoavat.
Ravintolahommiin ei ole hinkua vaikka kokemusta onki
No niin, sittenhän luultavasti törmätään Kissanmaan sylttytehtaalla tai Hiltonissa. Mä enää keikkailen, en jaksaisi sitä enää kokopäivätyönä (toimessa asuntolainan ajan), monestakaan syystä. Yksikään ei liity palkanmaksuun, se sentään toimii.
Myyntipuolella ainakin perseen myyjistä on aina pula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan yhteys Pirhan sairaalahuollon (palvelu)esimieheen tai jätä avoin hakemus kuntarekryn kautta. Kaikki kelpaa, et tarvitse koulutusta, osaamista, kielitaitoa tai edes työmoraalia. Pyöröovi käy, syystä.
Kiitti hyvästä ideasta, sitä kauttahan voisi poikia muitakin hommia.
Uskaltaisikohan ottaa yhteyttä tuttuihin tyyppeihin Pirhassa ja sitä kautta pyytää suosittelemaan?
Ihan varmasti. Tampereen pienemmässä lafkassa kysellään tietäisikö joku jonkun, joka haluaisi tulla. Ravintolaihmiset ovat pääosin palailleet omiin hommiinsa koronan jälkeen. Nyt on otollinen aikakin, kun kesätyöläiset kaikkoavat.
Ei se mua haittaisi mutta en usko kuitenkaan että ottaisivat minua sinne töihin. Harmin paikka.

Et menetä mitään kokeilemalla. Mulla on parinkymmenen vuoden aikana ollut vuosi vuodelta epätodellisempia kollegoita, kesäsijaiset ns Juvenes-kioskin kulmalta. Tuskin olet sen huonompi rekry. Ja kyllä sillä tienaakin, nimittäin ns talon kirjoilla saat olla käytännössä aina töissä.
Ei ole. Sen sijaan työnhakijoita on liikaakin.