Kuinka pääsee neuropsykologiseen tutkimukseen julkisella?

Neurologi määrää sen.

ADHD:n diagnosoiminen hyvin harvoin edellyttää aikuisella neuropsykologisia tutkimuksia. Yleensä lääkäri selvittää kehityshistorian mm. neuvolan ja kouluterveydenhuollon merkinnöistä sekä haastattelemalla vanhempia, lisäksi tehdään diagnostinen haastattelu itse tutkittavalle.

Edes lapsia ei tarvitse Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuljettaa automaattisesti psykologin tutkimusten läpi, neuropsykologin tutkimuksista puhumattakaan. Psykologin tutkimukset on perusteltuja silloin jos on tarpeen selvittää onko ilmenevien oireiden taustalla muuta selittävää, jota ei ilman tutkimuksia hoida poissulkea (esim. kognitiivisen kapasiteetin kapeutta tai traumatisoitumista). 

Saamalla aivoinfarktin niin kuin minä, tai jonkun muun neurologin tutkimusta vaativan sairauden.

Miksi pitää. Mennä johonkin julkiselle.    Vauva-AV riittää. 

Vierailija kirjoitti:

ADHD:n diagnosoiminen hyvin harvoin edellyttää aikuisella neuropsykologisia tutkimuksia. Yleensä lääkäri selvittää kehityshistorian mm. neuvolan ja kouluterveydenhuollon merkinnöistä sekä haastattelemalla vanhempia, lisäksi tehdään diagnostinen haastattelu itse tutkittavalle.

Edes lapsia ei tarvitse Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuljettaa automaattisesti psykologin tutkimusten läpi, neuropsykologin tutkimuksista puhumattakaan. Psykologin tutkimukset on perusteltuja silloin jos on tarpeen selvittää onko ilmenevien oireiden taustalla muuta selittävää, jota ei ilman tutkimuksia hoida poissulkea (esim. kognitiivisen kapasiteetin kapeutta tai traumatisoitumista). 

olen luullut että se tehdään melkein aina, kun diagnisoidaan ADHD:ta?

Oulussa ainakin ennen "varmistettiin" adhd-dg neuropsykologin käynnillä , se siis viimeinen  juttu ennenkuin tulee dg tai sitten ei tule. Tuota ennen pengottiin ja testattiin ja haastateltiin vähä kaikki mahollinen.

En tiedä mitän tänä päivänä menee ton suhteen.

otat yhteyttä  terveyskeskukseen, kerrot epäileväsi adhd:ta, kerrot oireistasi ja etenkin siitä miten ne haittaavat arkeasi.

jos sinulla ei ole oireita, joista on selviä haittoja niin tuskin pääset tutkimuksiin julkisille kovinkaan helposti. voit päästäkin toki, mutta luulen, että nykysysteemi menee niin, että jos oireita ja jos potilas hyötyy diagnoosista, ja lähettävälle lääkärilekin tulee epäilys diagnoosista, niin sitten.

Mihin se diagnoosin tarvii. Tiedät itsekin, että olet hullu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD:n diagnosoiminen hyvin harvoin edellyttää aikuisella neuropsykologisia tutkimuksia. Yleensä lääkäri selvittää kehityshistorian mm. neuvolan ja kouluterveydenhuollon merkinnöistä sekä haastattelemalla vanhempia, lisäksi tehdään diagnostinen haastattelu itse tutkittavalle.

Edes lapsia ei tarvitse Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuljettaa automaattisesti psykologin tutkimusten läpi, neuropsykologin tutkimuksista puhumattakaan. Psykologin tutkimukset on perusteltuja silloin jos on tarpeen selvittää onko ilmenevien oireiden taustalla muuta selittävää, jota ei ilman tutkimuksia hoida poissulkea (esim. kognitiivisen kapasiteetin kapeutta tai traumatisoitumista). 

olen luullut että se tehdään melkein aina, kun diagnisoidaan ADHD:ta?

niin tehdään. diagnosointi perustuu poissulkudiagnosointiin ja sitten toki adhd-oireitakin pitää olla

Menet terveyskekukseen ja pyydät lähetteen.

Vierailija kirjoitti:

otat yhteyttä  terveyskeskukseen, kerrot epäileväsi adhd:ta, kerrot oireistasi ja etenkin siitä miten ne haittaavat arkeasi.

 

jos sinulla ei ole oireita, joista on selviä haittoja niin tuskin pääset tutkimuksiin julkisille kovinkaan helposti. voit päästäkin toki, mutta luulen, että nykysysteemi menee niin, että jos oireita ja jos potilas hyötyy diagnoosista, ja lähettävälle lääkärilekin tulee epäilys diagnoosista, niin sitten.

Varmaan kannattaa myös varautua siihen, että eivät ota ihan tosissaan kun niitä ehdokkaita juuri nyt tosiaan putkahtelee joka paikasta. Ja kun tutkimukset pääsee aloittamaan, niin ne voi myös loppua nopeaan. Mulla tyssäsi ala-asteen arvosanoihin, sillä ei ole esim merkitystä että se olikin ainoa koulu jonka sain käytyä läpi.

Ja jonot on hemmetin pitkät. 

Mitä ap haluat diagnoosilta? Mitä se muuttaisi?

Mä haluaisin koittaa uudestaan, oon ihan oppikirjaesimerkki add-tytöstä. Odottelen ehkä että tämä kaikki "muotikohu" menee ohi ja jonkun vuoden kuluttua yritän taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD:n diagnosoiminen hyvin harvoin edellyttää aikuisella neuropsykologisia tutkimuksia. Yleensä lääkäri selvittää kehityshistorian mm. neuvolan ja kouluterveydenhuollon merkinnöistä sekä haastattelemalla vanhempia, lisäksi tehdään diagnostinen haastattelu itse tutkittavalle.

Edes lapsia ei tarvitse Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuljettaa automaattisesti psykologin tutkimusten läpi, neuropsykologin tutkimuksista puhumattakaan. Psykologin tutkimukset on perusteltuja silloin jos on tarpeen selvittää onko ilmenevien oireiden taustalla muuta selittävää, jota ei ilman tutkimuksia hoida poissulkea (esim. kognitiivisen kapasiteetin kapeutta tai traumatisoitumista). 

olen luullut että se tehdään melkein aina, kun diagnisoidaan ADHD:ta?

Juu ei enää. Kokemusta on viimeisen 10 vuoden ajalta työn puolesta yksiköstä jossa tehdään nepsydiagnostiikkaa sekä perheestä jossa on kolme tuoreehkoa ADHD-diagnoosia. Psykologin tutkimuksia tehdään vain jos on viitteitä muustakin (esim. autismi, kielellisen kehityksen ongelmat tms.), osin resurssipulan vuoksi, mutta tosiaan Käypä hoito -suosituskaan ei sitä edellytä. 

Tiukassa on että mihinkään tutkimuksiin aikuiset pääsevät. Varsinkin jos oireet eivät ole vakavimmasta päästä, voi homma tyssätä alkuunsa.

Nepsyys on nyt niin esillä, että diagnoosin haluajia putkahtelee kuin sieniä sateella. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Ehkä nepsyt ovat jo valtavirtaa ja voidaan nähdä lähinnä ominaisuutena. Ihan kuin huonompi näkö, rillit päähän ja homma jatkuu, samoin nepsy voi saada tarvitsemansa tuen ja se siitä.

Sitten taas, kaikki halukkaat eivät kaiketi voi olla nepsyjä ja ne jotka oikeasti ovat, jäävät tämän ilmiön jalkoihin. Osa siitä porukasta, jotka ihan oikeasti ovat diagnosoimattomia nepsyjä, eivät edes mihinkään tutkimuksiin yritä. Yksi ulottuvuus asiassa on myös, se että vaikka dg:n saisikin, mitä sitten? Tuen tarvetta voi olla, mutta tukea ei välttämättä ole tai saa.

Asia koskee minua, tyttäreni sai Adhd-diagnoosin 15-vuotiaana. Älykäs ja tunnollinen tyttö kun ei kuulemma oikein sovi Adhd-profiiliin. Älykkyydestään ja tunnollisuudestaan huolimatta tyttären koulunkäynti jäi ajoittain säätämisen ja säheltämisen jalkoihin. Tunnollisuus ajoi teiniä uupumiseen ja huonoon itsetuntoon, mutta tuloksia ei tullut. Diagnoosin ja lääkityksen myötä lopulta auttoi löytämään keinoja opiskeluun ja omien vahvuuksien hyödyntämiseen.

Mieheni on diagnosoimaton nepsy myös. Ehkä enemmän assi kuin Adhd. Diagnoosia ei ole koskaan edes yrittänyt hankkia ja tuskinpa nyt viisikymppisenä sellaista saisikaan. Perheellinen ja työ-elämässä ihan menestynyt ihminen ei ehkä ekana pääse tutkimuksiin. Arki on joskus miehelleni raskasta ja tuki olen minä. Väsyn toisinaan itsekin, mutta mieheni on elämäni rakkaus, jolla on valtavasti hyviä puolia. Paljon enemmän kuin niitä vähemmän hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Tiukassa on että mihinkään tutkimuksiin aikuiset pääsevät. Varsinkin jos oireet eivät ole vakavimmasta päästä, voi homma tyssätä alkuunsa.

Nepsyys on nyt niin esillä, että diagnoosin haluajia putkahtelee kuin sieniä sateella. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Ehkä nepsyt ovat jo valtavirtaa ja voidaan nähdä lähinnä ominaisuutena. Ihan kuin huonompi näkö, rillit päähän ja homma jatkuu, samoin nepsy voi saada tarvitsemansa tuen ja se siitä.

Sitten taas, kaikki halukkaat eivät kaiketi voi olla nepsyjä ja ne jotka oikeasti ovat, jäävät tämän ilmiön jalkoihin. Osa siitä porukasta, jotka ihan oikeasti ovat diagnosoimattomia nepsyjä, eivät edes mihinkään tutkimuksiin yritä. Yksi ulottuvuus asiassa on myös, se että vaikka dg:n saisikin, mitä sitten? Tuen tarvetta voi olla, mutta tukea ei välttämättä ole tai saa.

Asia koskee minua, tyttäreni sai Adhd-diagnoosin 15-vuotiaana. Älykäs ja tunnollinen tyttö kun

ADHD:n diagnosoinnissa on se mieli, että edes lääkkeitä voi saada, vaikka muuten jäisikin hoidon ja kuntoutuksen osalta heitteille. Minullakin on älykäs ja tunnollinen ADHD-lapsi, joka keskitti kaikki voimansa koulussa siihen että hillitsi impulssejaan ja toimi odotusten mukaan. Pärjäsi koulussa opillisesti loistavasti, käytöskin oli ok, mutta illat oli yhtä itkua ja raivoa kun lapsella oli aivan uupunut päivistä ja hänelle oli jatkuvasti olo että hänessä on jokin vika kun sisällä möyrii jotain joka halusi koko ajan toimia vasten "sääntöjä" (puhua päälle, poistua paikalta, mennä tutkimaan jotain mitä ei saisi). ADHD-lääkkeen myötä iltaitkut loppui nopeasti ja lapsen jatkuva itseä syyttävä puhe väheni pikkuhiljaa ja lapsi alkoi nukkua yönsä heräilemättä (kun ei pelota aamu niin paljon).

Itse lykkäsin lääkkeen aloitusta jonkin aikaa juuri siksi, kun tuntui ettei mitään kunnollisia tutkimuksia tehty (pari lomaketta ja "jos kokeilette lääkettä niin silläpä se selviää onko se sitä") ja avuksi tarjottiin pelkkiä pillereitä (olisi haluttu jotain neuvontaa miten tukea lapsen itsetuntoa, mitä ehdottaa koululle ja miten itse toimia iltaisin kun lapsi oli niin räjähdysherkkä), mutta nyt melkein kaduttaa että odotettiin niin pitkään. Lapsi voi selvästi paremmin nykyään. 

Kyllä pääsee jos jaksaa odottaa 1, 5 v-2 vuotta

Mulla on mielenterveyden kanssa ollu ongelmia pitkään ja selittävää tekijää vaikea löytää. Hankalaa kun olotila vaihtuu nopeastikin. Niinpä psykiatri määräsi psykologin tutkimukset, ja koska aluksi tuli viitteitä autismista, tutkittiin sekin. Mutta lapsuudessa ei kuitenkaan ollut mitään (haastatteli myös äitiäni), mikä olisi viitannut autismiin. Ennemminkin ahdistuneena tai stressaantuneena alan nykyään aikuisena käyttäytyä lievästi autistisen tavoin.

Eli summa summarum: On mahdollista päästä testeihin myös julkisella, mutta aika arpapeliä on, miten hoito etenee.