Särkyneiden sydänten museoon saa antaa omaan eroon liittyvän esineen/tavaran. Minkä asian itse antaisit museoon?
Ja mikä tarinä tähän esineeseen liittyy?
Itse en voisi antaa mitään, kun olen koko ajan ollut yhden ja saman puolison kanssa. Mutta idea kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.
Kommentit (3)
Antaisin avovaimon kaapista löytyneen lapun jossa oli ranskalaisilla viivoilla luetellut lapulle mitä huonoja ominaisuuksia minussa on ja toiselle puolelle lappua millainen on ihannemies. Näin usean vuoden yhdessäolon loppumetreillä. Itse en tajunnut että oli niin kyllästynyt minuun, luulin että menee hyvin. Olisi pitänyt ymmärtää sen nalkutuksesta että se oli siinä.
"Kaikki esineet eivät kerro romanttisesta suhteesta. Äiti, jonka poika kuoli, on lähettänyt museoon pojan huoneen oven, johon tämän ystävät ovat kirjoittaneet jäähyväisviestejä.
Yksi on joutunut jättämään kotimaansa, toinen uskontonsa.
Joku ei ole halunnut pitää saamaansa Fuck you! -lappua, mutta on halunnut säilöä sen museoon. Se tiivistää hyvin ympärillä olevat muut entisille rakastetuille jätetyt viestit."
"ZAGREB Pariisilainen rouva ei jaksanut katsella kellarissaan espressokonetta, jolla hän valmisti entiselle miehelleen tämän rakastamaa kahvia.
Slovenialainen nainen halusi eroon pahoin kolhiintuneesta puutarhatontusta, jonka hän oli heittänyt raivoissaan miehensä autoa kohti avioerossa.
Tanskalaisen perheen isä teki itsemurhan palattuaan Afganistanin-komennukseltaan. Perhe toivoi isän mitaleille ja vanhempien häiden morsiuskimpuille paikkaa jossain pois silmistä."
Tässä esimerkkejä erotarinoista, jotka liittyvät museoon annettuihin esineisiin. Ap