Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen
Kokoomuksen kansanedustajana toiminut Marjut Köpsi (aiemmin Kaarilahti) putosi eduskunnasta maaliskuussa 1999.
Hän on nostanut sopeutumiseläkettä tai -rahaa siitä lähtien nyt jo 25 perättäisen vuoden ajan.
Asia kävi ilmi, kun Yle selvitti heinäkuussa, ketkä entisistä poliitikoista saivat sopeutumisrahaa kesäkuussa 2024. Listalla oli 33 nimeä.
Köpsi on yksi kolmesta listan entisestä poliitikosta, jotka ovat Kevan mukaan hyödyntäneet sopeutumisetuutta yli kymmenen perättäisen vuoden ajan.
Heinäkuussa Köpsi kertoi Ylelle viettävänsä arkea koiria ulkoiluttamalla sekä saaristossa veneilemällä.
Siellä on kiva puksuttaa, hän sanoi.
Kommentit (29)
Tossa tienaa jo niin paljon tekemättä mitään ettei tarvitse vaan pötkötellä vaan sohvalla
Niin Köpsi, Lindén kuin Koskinenkin ovat sopeutumisrahaa saadessaan täyttäneet 59 vuotta, eli heidän on mahdollista nostaa tukea vielä 65 vuoden ikään saakka.
Lisää etuja köyhille kokoomuslaisille!
Onko vika mielestänne etujen hyödyntäjissä vai vai niiden mahdollistajissa?
Iltalehden mukaan Lindénin (kok) tulot olivat vuonna 2022 yli 70 000 euroa. Hän on nostanut sopeutumisrahaa jo 13 vuoden ajan.
Päivät ovat kyllä täynnä, Lindén sanoo.
Eli puuhailla voi, rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Näitä kehveleitä (kok) äänestetään palauttamaan asumistukia enemmän tarvitseville (ex-kansanedustajat)
Kiva on puksuttaa sanoi kokkari kun lapsiperheiden rahoilla eleli.
Eikö noilla ole työnhakuvelvoitetta?
Vierailija kirjoitti:
Eikö noilla ole työnhakuvelvoitetta?
Ei
Vierailija kirjoitti:
Eikö noilla ole työnhakuvelvoitetta?
"Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."
Entinen kansanedustaja Mika Niikko (ps.) kertoo saavansa sopeutumisrahaa noin 800 euroa kuukaudessa, koska palkkatulot vähentävät sopeutumisrahaa.
Olen ollut eduskunnan jälkeen ollut Vantaan kaupungilla puolipäivätyössä hallituksen varapuheenjohtajana, hän selvittää.
Tulee mukavasti speutumistukea vaikka käyvät töissä. Köyhiltä voi sitten leikata lisää kun rahat loppuu.
Sopeutumisrahaa kesäkuussa 2024 saivat:
Alanko-Kahiluoto Satu Outi Kristiina
Aula Maria Kaisa
Blomqvist Thomas Jörn
Ingmar Heikkinen Hannakaisa
Hongisto Reijo Henrik
Huotari Anne Päivi Aulikki
Hänninen Katja Maria
Jokinen Kalle Johannes
Järvinen Heli Maria
Korhola Eija-Riitta Anneli
Korhonen Timo Vesa
Koskinen Elise Marjaana
Köpsi Marjut Hannele
Lehto Rami Juhani
Lindén Suvi Helmi Tellervo
Mustajärvi Markus
Myllykoski Jari Heikki
Mäkynen Harry Jukka
Niikko Mika Ilari
Paatero Sirpa Hannele
Pakkanen Markku Veli
Pirttilahti Arto Väinö Uolevi
Pylväs Juha Pekka
Raatikainen Mika Pekka
Soini Timo Juhani
Taimela Katja Alli Maarit
Toivakka Lenita Anneli
Tolvanen Kari Tapani
Turunen Kaj Valentin
Vahasalo Raija Elina
Vallin Veikko Juhani
Vehviläinen Anu Helena
Wihonen Ale Jussi
Lähde: Keva
Näiltä pitäisi lopettaa seinään verorahojen väärinkäyttö. Sikamaista touhua!
Menisi oikeisiin töihin suunpieksämisen sijaan.
Mikseivät nämä osaajat mene töihin paikkaamaan työvoimapulaa? Kyllä tekevälle töitä riittää, vai mitä, kokoomus?
Seuraavien vaalien jälkeen listalla ovat kaikki persut. -Menkää töihin!
Elävät myös muiden köyhien eikä vain lapsiperheiden lompakosta 😡
Mitä se Suvi Linden siellä Afrikassa teki?
Persut lupas laittaa lisäksi 135000€ vuodeksi per kansanedustaja
😊