Suomalaiset ovat geneettisesti huonoa kansaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Tutkijat vertasivat Suomea Tanskaan ja Ruotsiin, jotka molemmat menestyvät urheilussa todella hyvin, ja totesivat että syynä on suomalaisten heikko perimä. Lääkkeksi he ehdottavat geenipoolin laajentamista.
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Olemme degeneroituva kansa.
Siinä tapauksessa, jos maa pitää täyttää tänne kuulumattomalla väestöllä. Vasemmisto voisi muuttaa näihin kansainvaeltajamaihin ja viedä lehtensä mukanaan
Ollaan alistuva kansa. Aina jonkun johtamia. Ei pärjätä jos pitää olla itsenäinen. Ja vähän jälkeenjääneitä. Nytkin vasta 70-luvun opit alkaa kolahtaa meihin kun muualla mennään jo vauhdilla eteenpäin. Perässävedettävää sakkia kaikenkaikkiaan.
No monet ihmiset ovat joko perineet vikkelän juoksijan geenit tai sitten lahjakkuutta vaikka kyetä vaativaan työhön. Tai molemmat.
Kyllä meillä ennen vielä oli ihan aitoja suomalaisia olympiakisoissa ja pärjättiin. Tuskin on perimä siitä huonontunut, mitä nyt luonnostaan laskee kaikilla maailmassa jopa älykkyysosamäärä.
Siis pitäisi tuoda afrikasta urheilijoita meille? Kun kuitenkin hyvin harvat pariutuvat suomalaisen kanssa, niin aika pieni se geeniaineisto olisi, joka ei välttämättä olisi kiinnostunut koko urheilusta saati kilpaurheilusta.
Maailma on muuttunut ja nuo perinteiset lajit ovat jäämässä kokonaan pois olympialaisista. Enemmän on vaikka skuutilla ajoa seinällä, ja takaperin portaita alas pefletillä liukumalla jaettavia mitaleita seuraavissa kisoissa. Kannattaisikohan satsata.
Huippu-urheilu on ihan turhaa, nekin rahat voisi käyttää nuorille urheilupaikkojen tekemiseen.
Niin ja kun Halla-aho köönsi tuon otsikon toisinpäin tuodakseen ilmi sen olemuksen
Sain syytteen
😤
Ratkaisu: siirretään Afrikasta 1000000 hyvägeenistä tänne.
Voisiko palstamode käydä poistamassa tuon rasistisen hesarin kirjoituksen hesarista?
Suomalaiset ovat sisäsiittoisia. Tarvitsemme meheviä rubenesque naisia eri kansallisuuksista, uutta smäidääkään unohtamatta.
HS on nykyään ihan paska media. Kaikki huonogeeniset ihmiset ovat siellä töissä. Jos itsellä on huonot geenit, niin ei pidä yleistää tätä kaikkia suomalaisia koskevaksi asiaksi.
Ja ne on yleensä samat ihmiset, jotka haluaa hävittää suomalaiset ja jotka puolustelevat ahvenanmaalaisten paranoidista sisäsiittoisuutta. Kummallista.
Ei sitä Hesarin olis tarvinnut kertoa. Tosin onhan suomalaisista suurin osa kyllä niin urpoa porukkaa, että eivät sitä älyä.
Nupissa viiraaminen ja pahanilkisyys ei yleensä liity mitenkään geeneihin.
Varsinkaan Hesarin toimituksessa.
Koneisto ei vain löydä huippuyksilöitä, vaikea uskoa että niitä ei olisi myös täällä.
Kyllä pitää saada sirppisoluanemia kansantaudiksi meillekin!
Suomi polkee paikallaan niin talouskasvussa kuin urheilussakin. Ei löydy halua ponnistella, vaan mukavuus edellä mennään ja luotetaan, että valtio kuittaa viulut.
Persu valehtelee taas. Jutussa ei sanota noin.
Kyllä sen näki yleisurheilussa monessa lajissa miten suomalaiset olivat kilpakumppaneitaan kömpelömmän ja löysemmän oloisia. Pitkä selkä ja persjalkaisuus ovat myös asioita joille ei mitään voi, mutta jotka eivät käänny eduksi.
Miten olis semmonen että isot pomot pistettäisiin kilometritehtaalle ja rahapanostukset laitettaisiin sen sijaan urheilijoihin ja valmentajiin, olisko mitään?!!
Vierailija kirjoitti:
Ollaan alistuva kansa. Aina jonkun johtamia. Ei pärjätä jos pitää olla itsenäinen. Ja vähän jälkeenjääneitä. Nytkin vasta 70-luvun opit alkaa kolahtaa meihin kun muualla mennään jo vauhdilla eteenpäin. Perässävedettävää sakkia kaikenkaikkiaan.
Tämä. Pötkylämuotoinen perässävedettävien möllöttäjien kansa, joka ilmeisesti jo äidinmaidossa saa sen asenteen, että ihan turha edes yrittää ja jos muut yrittävät, niin möllötetään ja kiusataan ne maan rakoon. Missä muussa kielessä kuin suomessa kaikki kehua merkitsevät sanat ovat oikeasti kielteisiä, vai milloin olet kuullut, että esim. sanoja "sankari", "mestari", "osaaja", "asiantuntija" käytettäisiin muuten kuin ivallisesti?
Olemme degeneroituva kansa.