Väsymys on niin järkyttävä, että ihan kuin olisin saanut aivotärähdyksen. Voi laihduttaminen väsyttää kovasti?
Siis ihan ihmeellinen väsymys iski eilen. Yritän laihduttaa kovasti ja ruokavalio on muuttunut.
Sain luvan levätä ja sitten se iski. Nukuin ensin kolmen tunnin päiväunet ja taisin olla pari tuntia hereillä, sitten taas muutaman tunnin päiväunet ja heräsin taas hetkeksi. Nukahdin vielä kolmannen kerran tunniksi ja hetki hereillä.
Sitten yöunille ja vaikka menin jo keskiyön aikaan nukkumaan (heräsin yöllä kyllä useamman kerran kun tuntui etten saa henkeä) ja nukuin melkein puoleen päivään saakka. Hetki sitten heräsin siis.
Aivan siis uskomaton väsymys, kuin olisi ottanut jotain lääkettä ja on ihan sellaisessa pöhnässä. Tai sitten kuin olisi päähän vedelty. Mitään ei ole käynyt muuta kuin, että olen liikkunut ja syönyt terveellisemmin.
Kilpirauhaseen aloitin uudelleen lääkityksen tauon jälkeen mutta tuskin kyse siitäkään.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys muotoillaan voiko laihduttaminen väsyttää kovasti.
Kyllä vain. Automaattinen tekstinkorjaus aiheutti nyt tämänkin mielipahan. -ap
Siis käytät lääkitystä kilppariin? No omalla kokemuksella kilpparin vajaa toiminta kroppa todella väsyy treenistä esim eilen kun juoksin lenkin tiedän että seuraavana päivänä on kropalle lepopäivä, en voi treenata
olemme kaikki yksilöitä näin ainakin minulla ja ikääsi et kirjoittanut?
Kuulostaa siltä että rauta-arvot on alhaalla. Tarkistuta hemoglobiini sekä ferritiini.
Voi jos et saa ruuastasi tarpeeksi vitamiineja, kaloreja yms mitä keho tarvitsee.
Tarkista kilpirauhaslääkityksesi haittavaikutukset ja sivuvaikutukset.
Kysymys muotoillaan voiko laihduttaminen väsyttää kovasti.