Rukoilen nyt melkein polvillani lapsen isää
On tämä hullu maailma. Mun on pakko kirjoittaa, ettei ihan pää hajoa.
Meillä on ongelmanuori ja muutaman vuoden takainen ero tuli hänen kannaltaan pahaan aikaan. Hän jäi asumaan mun kanssa ihan siksikin, että isänsä päätti muuttaa jonnekin päin Aasiaa. Tämähän sitten paljastui huijaukseksi, sillä uusi nainen oli katsottuna vajaan parin tunnin matkan päästä ja muutti sinne sitten muutaman kuukauden kuluttua. Tätä nuorta ei auttanut mitenkään, edes silloin, kun olisi tarvinnut vähän isällisiä neuvoja ajopelin kanssa.
Joskus mies soittelee ja kyselee, että mitä lapselle kuuluu. Tänä kesänä maksoin monta tuhatta, että sain nuoren lomalle isänsä kanssa yhtä aikaa samaan paikkaan. Mulle tietysti kerrottiin niin viime tipassa, että tuli tosi kalliit lennot ja asumiset. Isä vielä pyyteli rahaa multa nuoren välipaloihin. Lupasi kuitenkin huolehtia kuljetuksista kohteessa ja majoituksesta. Oli kiva, että nuori pääsi isäänsä ja isän uutta perhettä tapaamaan. No, majoitus ja matkustus olisi pitänyt maksaa kuitenkin, meni tämä nuori siinä siivellä.
Nyt saan pyydellä ja yrittää vakuutella tätä toista vanhempaa, että ottaisi enemmän osaa nuoren hommiin ja olisi vähän tukena ja apuna. Hänhän ei maksa yhteisen lapsemme kuluista mitään. Eikä käytä aikaansa tähän. Olen laskenut, että kolmessa vuodessa on yhteensä viettänyt n. kaksi viikkoa nuoren kanssa. Nyt on ollut reissun päällä uuden naisensa ja ainakin osan tämän naisen lasten kanssa kohta kaksi kuukautta. Ja multa piti pyytää rahat vielä välipaloihin nuorelle!
Kiva juttu on, että sai facebookiin kivoja perhekuvia, joita sukulaiset voi peukuttaa. Kun on niin kiva isä ja ottanut nämä uuden naisen lapsetkin siihen piiriinsä. On ottanut, ja unohtanut ihan kokonaan biologisen jälkeläisensä.
Tulipahan vuodatus. En vaan ymmärrä. Olen 99% varma, että isä ei auta. Tilanne on aika huolestuttava.
Kommentit (16)
Voisinkin. Ikävä kyllä tässä valtiossa ei ole yli 18 v. minkäänlaista apua. Siis kadulle pitäisi laittaa. Ei ole sellaista sosiaaliturvaa. Isällä on kyllä rahaa millä mällätä ja etenkin aikaa, mutta kumpaakaan ei halua jälkikasvuumme käyttää.
Teen pitkiä työpäiviä ja lomaa on pari hassua viikkoa vuodessa. Olen ihan poikki. Kotona sitten toinen työrupeama, kun varmistan, että on ruokaa ja puhdasta. Vähän jo syrjäytyneeltä nuorelta ei oikein aina onnistu. Mä en voi edes ajatella tapaavani ketään, kun jaksan vain työt ja kodin. Mun pitää elättää meidät molemmat nuoren kanssa.
Pyysin apua siis lapsen isältä JS hän kehtasi kysellä, että mitä olen näiden vuosien aikana tehnyt nuortemme hyväksi kun hän (siis isä) ei oikein ymmärrä.
Siis hän tosta noin vaan muutti Suomesta yhtäkkiä Aasiaan? Ja et epäillyt mitään?
Vierailija kirjoitti:
Siis hän tosta noin vaan muutti Suomesta yhtäkkiä Aasiaan? Ja et epäillyt mitään?
Ei Suomesta ja ero tuli voimaan ennen muuttoa. Epäilin kyllä että jotain oli, kun moottoripyöräretkiä alkoi olla viikottain ja jollekin haki jonkun asuntovaunuviritelmän mukaan. Nimittäin lopetti sijaintinsa jakamisen. Ja kuinka ollakaan tämä nainen nyt asuu siellä, minne motskarilla aina ajeli. Asui jo silloin.
Jos on noin läpimätä ihminen niin kiinnostaako nuorta edes olla sen kanssa missään tekemisissä?
Vierailija kirjoitti:
Voisinkin. Ikävä kyllä tässä valtiossa ei ole yli 18 v. minkäänlaista apua. Siis kadulle pitäisi laittaa. Ei ole sellaista sosiaaliturvaa. Isällä on kyllä rahaa millä mällätä ja etenkin aikaa, mutta kumpaakaan ei halua jälkikasvuumme käyttää.
Myös 18-v on oikeutettu samaan toiselta huoltajalta (tässä tapauksessa isältä) ns koulutus- tukea, jos nuori on joko ammattikoulussa tai lukiossa. Minä tappelin tuon tuen lapseni isältä.
Vierailija kirjoitti:
Ja lisäyksenä, ongelmanuori millä tavalla?
Iso syrjäytymisvaara. Isällä olisi aikaa katsoa vähän päälle, että asiat hoituvat ja ottaa mukaansa harrastuksiin. Nuori paremmin kuuntelisi kuin mua. Olisi yksi ihminen elämässä enemmän. Nyt on vain minä, kun ystävätkin on kadonneet. Ja tulisi edes lähdettyä jonnekin kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisinkin. Ikävä kyllä tässä valtiossa ei ole yli 18 v. minkäänlaista apua. Siis kadulle pitäisi laittaa. Ei ole sellaista sosiaaliturvaa. Isällä on kyllä rahaa millä mällätä ja etenkin aikaa, mutta kumpaakaan ei halua jälkikasvuumme käyttää.
Myös 18-v on oikeutettu samaan toiselta huoltajalta (tässä tapauksessa isältä) ns koulutus- tukea, jos nuori on joko ammattikoulussa tai lukiossa. Minä tappelin tuon tuen lapseni isältä.
Isä tyhjensi lapsen collegefund.

Siis millälailla? Veti lapsen tililtä vai? Se on siinä tapauksessa poliisiasia.

Yhdessä säästetty erityiselle tillille. Hän ainoa käyttäjä ja tarkoitus tosiaan maksaa lapsen opintoja. Oli tosiaan tyhjentänyt tilin, kun oli aika maksaa nuoren opintoja ja pyysin sitten, että maksetaan tilitä. Ihan laillista, nuori olisi voinut haastaa oikeuteen, mutta juristin mukaan olisi maksanut oikeusprosessi enemmän kuin rahaa tilillä oli. Toki miehen olisi pitänyt maksaa enemmän veroja koska ei mennyt lapsen opintoihin, mutta tokkopa maksoi.
Ikävä kyllä olin oikeassa. Ei aio auttaa millään tavalla, kiva naisystävän kanssa makoilla Portugalissa vailla huolen häivää. Sain aamulla vastauksen tältä rakastavalta isältä:
Living with me is not an option since I don't have a home, don't own transportation and do not intend to stay in one place for long. Failing to set boundaries, goals and achievements for enabled them to spiral into his terrible state. Not to be repeated. Army/military or eviction may have to become an option.
No, hänellä viimeksi oli käytössään parikin autoa ja osoite naisystävän luona. Nähtävästi ainakin vielä ensi kesään saakka aikoo asua naisystävän luona, jolloin hänkin kuulemani mukaan jää pois työelämästä. Sen lisäksi omistaa muutaman vuokra-asunnon tänä isä, joista säännöllinen kuukausitulo.
Sitten syytös minua kohtaan, että olen epäonnistunut ja kehoitus olla toistamatta ja lapsi sitten joko karkoitetaan ainoasta kodistaan (hänellä ei ole muita sukulaisia kuin me vanhemmat tässä maassa) tai armeijaan.
Kiitos, kun sain kertoa. Kaikkea maa päällään kantaa. Jos uskotte hyvään energiaan tai johonkin ylempään voimaan, niin pyytäkää mulle apuja. Olen poikki ja mun nyt vaan pitää jaksaa meidän molempien puolesta. Teen kolmea työtä ja siinä sivussa hoidan kaiken muun.
Tyttö ei kaipaa isää välttämättä, ellei ole isän tyttö. Ehkä poika kaipaa joskus. En usko että Aasiaan matkustelu on ratkaisu nuorelle. Kysy rahaa isän sukulaisilta, jos isä ei maksa mitään ja omilta sukulaisilta. Jotenkin kauniisti ilmaisten asian laita. Jos oma rahasi ei riitä.
Ilmeisesti et asu Suomessa. Muuta lapsen kanssa takaisin Suomeen nyt aluksi.
Vierailija kirjoitti:
...
Sitten syytös minua kohtaan, että olen epäonnistunut ja kehoitus olla toistamatta ja lapsi sitten joko karkoitetaan ainoasta kodistaan (hänellä ei ole muita sukulaisia kuin me vanhemmat tässä maassa) tai armeijaan.
Kiitos, kun sain kertoa. Kaikkea maa päällään kantaa. Jos uskotte hyvään energiaan tai johonkin ylempään voimaan, niin pyytäkää mulle apuja. Olen poikki ja mun nyt vaan pitää jaksaa meidän molempien puolesta. Teen kolmea työtä ja siinä sivussa hoidan kaiken muun.
Mä nyt ihan suosiolla heitän esim. tällaisen linkin josta saa keskusteluapua https://mieli.fi/tukea-ja-apua/chattaa-tai-kirjoita/
Nuorelle sama juttu. Ei tainnut olla iästä puhetta, oon itse ollut tukihenkilönä tällä hetkellä 18v pojalle joka kokee minut toisena äitinä, on myös saanut pelikavereita minun kavereistani. Ja "tässä maassa", entä sinun suku joka on oletettavasti Suomessa? Äkkiä pois sieltä sen puhtaan ilman hukkaajan lähipiiristä. Fresh start sinulle sekä pojalle. Turha roikkua tuollaisen perässä edes sen nuoren takia kun on tehnyt selväksi että asia kiinnostaa kuin kilo kiviä.
Voit nostaa syytteen valtion rahoilla lapsen puolesta jos isä ei suostu maksamaan ja sopimaan elatusmaksuista