Tajusin: Isoimmat haasteeni elämässä eivät ratkea millään rahamäärällä. Toisaalta: Nautin eniten tai ainakin riittävästa ilmaisista asioista

Eurojackpot-voitto (vai mitä niitä nyt onkaan) ei parantaisi elämääni. No, joo voisin ryhtyä miljoonahankkeisiin, ostaa ja restauroida linnoja Ranskassa yms. Mutta pohjimmiltaan saisin luultavasti samat kicksit kuin jos alkaisin rakentaa autotalliin pienoisrautatietä (no, en ala). Voisi olla kiva kuljetella ystäviä ja kavereita miljoonajahdilla, mutta he haluavat viettää aikaa muutenkin kanssani, vaikka olen ihan keskiluokkainen tavis enkä erityisen varakas. Haluaisinko viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka hakeutuisivat seuraani miljoonajahtini vuoksi. Todennäköisesti en.

En ole koskaan kokenut olevani missä materialismi-kilpailussa tms, mutta nyt vasta näen sen mielettömyyden.

Tietyn vauraustason saavutettuani lopetin työt reilusti ennen eläkeikää. Olisin voinut ansaita ihan tuloverot maksamallakin ehkä 1,5 miljoonaa euroa, jos olisin halunnut käyttää elämääni (lisä-) rahan ansaitsemiseen.

Olisi kliseistä sanoa, että olen oppinut nauttimaan elämän pienistä nautinnoista. Auringonlaskun katselu ei ole koskaan puhutellut minua. Tavallaan "metsäkin" on jo nähty. Olen samoillut, metsästänyt, veneillyt, kalastanut jne. oman osuuteni. Mikään hiljaisuus tai yksityisyys tai ns. oma rauha ei puhuttele minua. Tykkään menosta ja säpinästä. Lomahelvettini olisi paratiisi-saari keskellä ei mitään yksityisbiitsein. 1 päivä ja se olisi nähty. Tietysti, eri juttu jos muutama hyvä ystävä olisi mukana. Mutta saman ilon koen heistä puitteista riippumatta vaikka ihan perinteisellä mökillä.

Tämä alkuun, saatan jatkaa myöhemmin jos aihepiiri herättää kiinnostusta ja ajatusten vaihtoa.