Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kysymys " hyville" synnyttäjille:
03.02.2007 |
Itselläni pari kauhukokemusta takana ja nyt kiinnostaisi tietää, teinkö ehkä ponnistaessa jotain väärin.
Siiiis: Pyrittekö vain kestämään hengissä supistukset (kuten minä), vai pystyittekö jotenkin rentoutumaankin niiden aikana? Entä tulisiko vauva ulos ikäänkuin vain " rentoutumalla" ja supistusten avulla, vai pitääkö tosiaan aina ponnistaa kuin viimeistä päivää? (minulla ponnistusvaihe kesti yli 2 tuntia).
Kommentit (10)
En todellakaan pystynyt rentoutumaan, yritin vain jotenkuten hengittää ja pysyä hengissä. en tiedä olisko toinen synnytys helpompi, en aio kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka en jaottele nyt ketään hyviksi ja huonoiksi synnyttäjiksi.
Eli, supistusten aikana keskityin hengittämiseen ja laskemiseen tms. Niin uskomattomalta kuin sellaiseen keskittyminen voi niillä hetkillä tuntua niin se auttoi.
Ponnistaessa ponnistin vain kun supistus tuli. En siis kokoajan täysillä, vaan välissä oli pitkiäkin taukoa kun vain olin " kivuttomana" ja odottelin seuraavaa supistusta jonka mukaan ponnistin. Se ponnistuksen tarve tuli sellaisina aaltoina joiden aikana täysillä ponnistin hetken, kunnes taas supistus laantui ja vain rauhassa hengittelin.
Ilokaasu rentouttaa, mutta epiduraali sotkee aika helposti synnytksen luonnollisen kulun.
Ponnistaa kannattaa hitaasti mutta pitkään ja pitää taas pieni tauko, hyvä kätilö osaa sanoa stop, säästyt näin myös repeämiltä.
...ja ponnistamisen lisäks vielä yritin keskittyä että ponnistaisin " oikeaan" suuntaan. Aluks ponnistamiseni oli tehotonta, ja ponnistin jotenkin niin ettei vauva liikahtanutkaan vaan sain vaan kasvoihini verenpurkaumia. Onneksi minulla oli hyvä kätilö joka koko ajan neuvoi.
Täytyy sanoa että jossain vaiheessa tuntui ettei se lapsi sieltä tule, mutta kätilö vaan rohkaisi että vielä pari kertaa niin kovaa kuin pystyn, ja niinhän se pää sieltä putkahti. Itseasiassa ponnistusvaihe ei pariakymmentä minuuttia kauempaa kestänyt.
En tiedä millainen kätilö sulla oli, eikö osannut neuvoa, mutta mun tapauksessa kyllä täytyi vähän itsekin jotain tehdä, ei se lapsi sieltä ihan vaan makoilemalla tullut. Kyllä mulla kaikki voimat tarpeen oli.
in tää on ohi. En ajatellu ollenkaan mitään rentoutumista (avautumisvaiheessa kylläkin) enkä hengissä selviämistä. Ponnistin vaan ajattelin että tätä saattaa kestää parikin tuntia, kesti sit kuitenkin 13min.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hengitin hitaasti siään ja puhalsin nopeasti ulos. Auttoi tosi paljon. Pyrin myös heittäytymään mukaan joka supistukseen, en siis paennut kipua, vaan annoin sen tulla.
En koe itseäni erityisen " hyväksi" synnyttäjäksi, mutta synnytykseni ovat olleet suht helppoja ja siedettäviä (eka 10h, ponnistus 15min, toka 4h, ponnistus 29min)!
Enkä todellakaan ole käyttänyt mitään kikkoja. Ponnistanut vaan kaikin voimin kun kätilö on käskenyt - ja tunteehan se ponnistamisen tarpeen itsekin - ja sitten koittanut huokaista välillä. Mutta mitään rentoutumisharjoituksia tms en tehnyt. Eikä mulla myöskään ollut mitään hajua, mihin suuntaan pitäisi ponnistaa, tai siis en ainakaan pystynyt sitä kuinkaan kontrolloimaan. Kunhan ponnistin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieletön ponnistuksen tarve (voi kuvata jättimäisen paskan äärimmäisen kovalla ulostustarpeella)
Tikistät täysillä ja pieni lepo ja sitten tulee uusi pakonomainen tunne ja taas sitten se lapsi jo putkahtikin maailmaan.
Alue: Aihe vapaa
yritin tietoisesti auttaa avautumisvaiheessa tilannetta. Olin liikkeessä, yleensä nojasin johonkin etukenossa, heijailin itseäni ja rentoutin leukalihaksia. En pistänyt hanttiin supistuksille, vaan yritin ottaa rentona niitä vastaan. Ei sattunut yhtä paljon kuin ekassa synnytyksessä.
Ponnistusvaiheessa ponnistushimo mieletön, kahdessa minuutissa vauva ulkona, ekassa kesti puoli tuntia.