Aikuinen esittelee uutta pyöräänsä
Näitä tapauksia nähnyt muutaman. Halutaan esitellä uutta polkupyörää. Onko tämä normaalia vai ei. Itselleni tulee olo, että on henkisesti lapsen tasolla. Mitä näihin pitäisi sanoa..? Wau onpa sinulla hieno pyörä?
Kommentit (19)
Onhan se nyt parempi kuin monen muun asian esittely.
Vierailija kirjoitti:
On monia kilpailuja, joita käydään pyörillä. Pyöräily aikuisilla lisääntyy koko ajan. Ja pyörät on nykyään hienoja.
- pyöräilijä -
Tuntemani pyörien esittelijät eivät käy kilpailuissa. Minulle on ollut aina normaalia pyöräillä. En tosin muista, että olisin halunnut esitellä uutta pyörääni sitten eskarin.
Itse olen joissain asioissa lapsen tasolla, innostun vaikka uusista kengistä tai kirjasta jota olen lukenut, ja kerron siitä muille.
En puhu niistä siksi että haluaisin leveillä, vaan siksi että ne merkitsevät minulle jotain, samalla tavalla kuin toiset kertoo mitä lemmikki on tehnyt. Innostun muutenkin helposti asioista ja olen myös kiinnostunut jos joku toinen kertoo minulle että hankki uuden pyörän.
Silloin tällöin epäilen minulla olevan nepsy-piirteitä, olen 35v ja rakastan kivien keräilyä ja eläinten tarkkailua pellolla, mutta ei noita kehtaa muille kertoa kun on ns. bisnesmaailmassa töissä, pitävät muutenkin outona välillä.
Mielestäni aivan normaalia? Kato, löysin todella hyvän fillarin! Hauskaa jos on tyytyväinen.
Eikös se ihan sama auton kanssa? Esitellä uutta autoaan. Tai venettään. Tai mitä tahansa vehjettä.
Harrastusvälineitä esittelee mielellään, miksipä ei.
Jos vaikka puhuisit suoraan. "Hei, en ymmärrä mitään pyöristä tai pyöräilyatä. Voitko kertoa mulle mikä tässä on niin hienoa sinulle?"
Kysele niin kuin lapsena siitä.
Saako siihen juomapullon
Meinasitko laittaa räpättimen
Paljo se kulkee
Saanko ajaa.
Tunge tangolle ja ala rämpyttää sitä kelloa kysymättä lupaa, niin kauan kunnes se suuttuu.
Noloa käytöstä. Mihin sitä pyörää edes tarvitaan? Sinulla on jalat, juokse niillä.
Miten hän voisi tietää mitä sinä haluat että sulle puhutaan? Vie keskustelu toisiin asioihin. Sano vaan jotain että, jahas, osoita vähän kiinnostusta, mutta älä liikaa jos et tosiaan halua puhua pyöristä. Kokeile esittää joku itseäsi kiinnostava aihe. Jos häntä kiinnostaa, keskustelua saattaa syntyä siitä. Tsemppiä. Itselleni keskustelut on vaikeita.
Esittelee missä paikassa ja missä asiayhteydessä?
Olet kylässä ja yhtäkkiä emäntä haluaamennä kiskomaan varastosta pyöränsä taivasteltavaksi?
Öö. Kunnon sähkömaastopyörät voi maksaa yli 10000e. Enemmän kuin monien autot. Miksi sitä ei voisi esitellä?
Voihan sitä esitellä vaikka uutta surffilautaa tai skeittilautaa. Pyörän esittely on verrattavissa sama asia.
Mielummin katselen pyörän esittelyä kuin takapuolien :D !
Sano vaan: "Et sitten persettäs esittelis?!"
Vierailija kirjoitti:
Noloa käytöstä. Mihin sitä pyörää edes tarvitaan? Sinulla on jalat, juokse niillä.
Lihas käyttöinen polkupyörä taitaa olla ihmiskunnan parhaimpia keksintöjä liikkumisen energia hyötysuhteen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Esittelee missä paikassa ja missä asiayhteydessä?
Olet kylässä ja yhtäkkiä emäntä haluaamennä kiskomaan varastosta pyöränsä taivasteltavaksi?
Sängyssä kun olen riisuuntunut. Ilmeisesti tämä on aivan normaalia?
Vierailija kirjoitti:
Öö. Kunnon sähkömaastopyörät voi maksaa yli 10000e. Enemmän kuin monien autot. Miksi sitä ei voisi esitellä?
Totta kai voi esitellä sähkökäyttöistä inva-pyöräänsä.
On monia kilpailuja, joita käydään pyörillä. Pyöräily aikuisilla lisääntyy koko ajan. Ja pyörät on nykyään hienoja.
- pyöräilijä -