Onko adoptoitavilla lapsilla erityistarpeita paljonkin?

Voi olla traumataustaa  sekä erilaisia sairauksia ja vammoja.

Riippuu siitä, adoptoiko normijonosta vaiko special needs -jonosta, riippuu kohdemaasta eli miten ja mistä sinne adoptioon lapset päätyy ja mm. siitä miten hyvin siellä julkinen terveydenhuolto toimii ja korjaa esimerkiksi sydänviat ja huulihalkiot jne.

Jos adoptioneuvontaan menette, siellä pelotellaan hengiltä, mutta kaikkea sitä kauhistelua ei kannata uskoa.

Kotimaasta adoptoitavat (ne vähät) taitaa olla lähinnä päihdeongelmaisten tai teiniäitien lapsia.

t. kahden jo aikuisen kv adoptoidun äiti

En kyllä yleensäkään ymmärrä tätä vuosien odotusta adoptiojonoissa enkä sitä, että ainoastaan erityislapsia voi adoptoida, Ymmärrän, että vanhemmiksi haluavia täytyy tutkia ja olosuhteita tarkastaa, mutta miksi se kestää vuosikausia. 

Etkö nyt yhtään itse osaa päätellä? Tietysti on. Raskauden aikaiset olosuhteet, erityisesti päihteet ja puutteet ravitsemuksessa sekä aika ennen adoptiota laitoksessa aiheuttaa niitä erityistarpeita. Kiintymyssuhdehäiriö on yleinen adoptiolapsilla. 

Vierailija kirjoitti:

En kyllä yleensäkään ymmärrä tätä vuosien odotusta adoptiojonoissa enkä sitä, että ainoastaan erityislapsia voi adoptoida, Ymmärrän, että vanhemmiksi haluavia täytyy tutkia ja olosuhteita tarkastaa, mutta miksi se kestää vuosikausia. 

Koska adoptioon annettavia lapsia on vähemmän kuin adoptiohaluisia aikuisia. Siksi.

Tietenkin on. Ulkomailta adoptoitaessa ei voi välttämättä edes saada tietoa siitä, mitä lapselle on tapahtunut raskauden ja elämän ensivaiheiden aikana. Hän on voinut nähdä nälkää, altistua väkivallalle, olla hoidotta. Usein traumat johtavat käytöshäiriöön, kiintymyssuhdehäiriöön tmv. Ravinnon, hoidon ja virikkeiden puute voi johtaa oppimisvaikeuksiin. Lapsi voi myöhemmin paljastua kehitysvammaiseksi tai vähintään heikkolahjaiseksi.

Vaikka ei olisikaan mitään synnynnäistä vikaa niin hylkäämiskokemus on, mikä aiheuttaa epätasapainoa. Tietysti mitä nuorempi lapsi sitä vähemmän se muistaa omista vanhemmistaan, mutta kyllä viimeistään kouluiässä tajuaa ettei kahdella supisuomalaisella voi olla biologista aasialaisen näköistä lasta ja identiteettikriisiä pukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ei olisikaan mitään synnynnäistä vikaa niin hylkäämiskokemus on, mikä aiheuttaa epätasapainoa. Tietysti mitä nuorempi lapsi sitä vähemmän se muistaa omista vanhemmistaan, mutta kyllä viimeistään kouluiässä tajuaa ettei kahdella supisuomalaisella voi olla biologista aasialaisen näköistä lasta ja identiteettikriisiä pukkaa.

Luuletko tosiaan, että kukaan yrittää valehdella adoptiolapsen olevan biolapsi?

Vierailija kirjoitti:

En kyllä yleensäkään ymmärrä tätä vuosien odotusta adoptiojonoissa enkä sitä, että ainoastaan erityislapsia voi adoptoida, Ymmärrän, että vanhemmiksi haluavia täytyy tutkia ja olosuhteita tarkastaa, mutta miksi se kestää vuosikausia. 

Adoptioon annettavien lasten määrä vähenee koko ajan. Terveet menevät ensijaisesti lapsen omaan kotimaahan adoptioon, ulkomaalaisille jää sitten ne jotka eivät kelpaa kotimaan adoptioon.

Adoptiolapsi on aina vähintään taustansa vuoksi erityislapsi. Varsinkin, jos ulkomailta adoptioi, vähintään lapsen vauvavuosi ja ehkä pidempikin osa varhaislapsuudesta on vietetty poikkeuksellisissa oloissa. Vaikka olot olisivat olleet hyvätkin, pelkkä hylkäyskokemus ja kiintymyssuhdeasiat tuottavat traumataustan. 

Itse en voi saada biologisia lapsia. Joskus aikoinaan pelkäsin sitä, että mitä jos ottaisin kasvatettavakseni lapsen, ja lapsella olisikin isoja erityishaasteita. Halusin kovasti äidiksi, mutta ajatus erityistarpeisesta lapsesta tuntui kovin kaukaiselta ja vaikealta. Kun sitten ymmärsin, että kaikilla syntymävanhemmistaan erotetuilla lapsilla on väistämättä paljon käsiteltävää ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös terveydellisiä tai oppimiseen/keskittymiseen liittyviä haasteita, aloin muokata omaa ajatteluani siihen suuntaan, että jos haluan vanhemmaksi, minun pitää olla valmis olemaan erityistarpeisen lapsen vanhempi. Me päädyimme näiden ajatusten myötä pitkän lapsettomuuden seurauksena adoption sijaan pitkäaikaiseksi sijaisperheeksi. Kehotan harkitsemaan tätä vaihtoehtoa!

Sijaisvanhemmuus on toki eri asia kuin adoptio, mutta myös tukea saa ihan toisella tavalla, kun erityistarpeisen lapsen asioita hoidetaan tarvittaessa yhdessä sosiaalityöntekijän ja perhekeskuksen kanssa. Koulutus on hyvä, ja sijaisperheet pääsevät asettamaan ehtoja sille, mihin ovat valmiita. Me pelasimme hyvin avoimin kortein lapsettomuustaustamme osalta, ja meidät todettiin perheeksi, johon suositellaan sijoitettavaksi lasta, jonka paluu syntymävanhemmille ei ole kovin todennäköistä. Vaikka virallisesti kodin ulkopuolelle sijoittamisen tavoitteena on aina perheenyhdistäminen, käytännössä systeemissä on aina myös niitä lapsia, jotka kerta kaikkiaan eivät voi asua biovanhempiensa kanssa, ja tämä tiedetään jo heidän syntyessään. Meille tulikin sitten aikoinaan vauva, jonka syntymävanhemmat omista syistään olivat jättäytyneet kokonaan pois hänen elämästään. Hän on nyt jo iso koululainen, ja olemme saaneet olla hänelle vanhempia ihan täysillä. Ja koska olemme pitäneet yhteyttä biosukuihin, hän tuntee myös juuriaan ihan eri tavalla kuin moni kaukaa adoptoitu. Hänellä on joitain lieviä erityistarpeita, mutta kuten sanottu, olemme saaneet niihin ja vanhemmuuteemme paljon matalammalla kynnyksellä apua kuin ehkä ns. tavallisessa perheessä. Hän on meillä lainassa, mutta niinhän oikeastaan ovat kaikki lapset. Hän tulee kasvamaan meillä aikuiseksi, ja hänen ollessaan 18-vuotias voimme tehdä aikuisadoption, jos hän sitä itse haluaa. Meille hän on kuin oma lapsi joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiolapsi on aina vähintään taustansa vuoksi erityislapsi. Varsinkin, jos ulkomailta adoptioi, vähintään lapsen vauvavuosi ja ehkä pidempikin osa varhaislapsuudesta on vietetty poikkeuksellisissa oloissa. Vaikka olot olisivat olleet hyvätkin, pelkkä hylkäyskokemus ja kiintymyssuhdeasiat tuottavat traumataustan. 

Itse en voi saada biologisia lapsia. Joskus aikoinaan pelkäsin sitä, että mitä jos ottaisin kasvatettavakseni lapsen, ja lapsella olisikin isoja erityishaasteita. Halusin kovasti äidiksi, mutta ajatus erityistarpeisesta lapsesta tuntui kovin kaukaiselta ja vaikealta. Kun sitten ymmärsin, että kaikilla syntymävanhemmistaan erotetuilla lapsilla on väistämättä paljon käsiteltävää ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös terveydellisiä tai oppimiseen/keskittymiseen liittyviä haasteita, aloin muokata omaa ajatteluani siihen suuntaan, että jos haluan vanhemmaksi, minun pitää olla valmis olemaan erityistarpeisen lapsen vanhempi.

En jaksa lukea tätä lakanaa, mutta jo alussa on jo vääriä väittämiä.

Jänniä nämä tyypit, jotka eivät jaksa lukea tekstiä mutta haluavat silti osallistua keskusteluun hyvinkin vahvoilla mielipiteillä ja avaamatta oman asiantuntemuksensa taustaa. 

 

On todella hyvä, että adoptiota harkitseva tutustuu myös mahdollisiin haasteisiin. Se, että lapsella on erityistarpeita tai heikot lähtökohdat perheeseen tullessaan, ei tarkoita, etteikö hän voisi kuntoutua saadessaan korvaavia kokemuksia. Kaikilla adoptiolapsilla ei ole mitään päälle päin näkyvää erityisyyttä, mutta aikuistuessaan he useimmiten joutuvat kuitenkin prosessoimaan taustaansa, ja sekin on vanhempien syytä ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Jänniä nämä tyypit, jotka eivät jaksa lukea tekstiä mutta haluavat silti osallistua keskusteluun hyvinkin vahvoilla mielipiteillä ja avaamatta oman asiantuntemuksensa taustaa. 

 

On todella hyvä, että adoptiota harkitseva tutustuu myös mahdollisiin haasteisiin. Se, että lapsella on erityistarpeita tai heikot lähtökohdat perheeseen tullessaan, ei tarkoita, etteikö hän voisi kuntoutua saadessaan korvaavia kokemuksia. Kaikilla adoptiolapsilla ei ole mitään päälle päin näkyvää erityisyyttä, mutta aikuistuessaan he useimmiten joutuvat kuitenkin prosessoimaan taustaansa, ja sekin on vanhempien syytä ymmärtää.

 

No kun se koko typerä sepustus alkoi jo ihan potaskalla.

Adoptioneuvonnassa ei muuta tehdäkään kuin märehditään näitä haasteiden mahdollisuuksia. Saisiko nyt lähteen näille sun käsittämättömille yleistäville väitteillesi, kiitos!

t. kahden aikuisen adoptiolapsen äiti

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Ja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Ja?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin, vaan traumoja tulee heidän hoivissaan lapselle vielä paljon lisää. Se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Ja?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin, vaan traumoja tulee heidän hoivissaan lapselle vielä paljon lisää. Se.

Ja? Mihin se liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Ja?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin, vaan traumoja tulee heidän hoivissaan lapselle vielä paljon lisää. Se.

Ja? Mihin se liittyy?

Afoptiolapsen traumoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen perheen, jossa adoptiovanhemmat erosi lapsen ollessa alle kouluikäinen. Tästä seurasi vuoroviikkoasuminen ja isän jatkuvasti vaihtuvat uusperhekuviot ja moninaiset naissuhteet näiden välissä. Lapsi on joutunut muuttamaan 10 kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana adoptioisän uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. Ihmettelen, miten näin voi lapselle tehdä?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin. Tällä lapsella onneksi hyvä adoptioäiti ja asumisolot sillä puolella vakaammat, vaikka uusperhe äidilläkin on.

Ja?

Aina ei adoptiovanhempien soveltuvuuden arviointi osu ihan nappiin, vaan traumoja tulee heidän hoivissaan lapselle vielä paljon lisää. Se.

ADoptiolapsen.

Up