Aikamatkustus on mahdollista ja todellista.
Monet valtion tahot tietävät tämän asian, mutta pitävät asian salassa.
Keskimäärin 22 - 30 kilometrin korkeudella, joskus jopa vain kilometrin korkeudella, maapallon ilmakehään muodostuu joskus myrskyn aikana suurjännite. Jos jännite on täsmälleen riittävä ja oikeanlainen saattaa sen matemaattinen kaava miinustaa Ɓ 3/3 - Alfa ja myrskyn luoma jännite. Tällöin koko jännite katoaa olemattomiin, tarkemmin sanottuna muualle ajassa mutta täysin samaan paikkaan yleensä. Ikään kuin madonreikä mutta ilman tunnelia. Tarvitsee vain lentokoneen jolla pystyy menemään riittävän korkealle ja täytyy tietää minne ja milloin tällaisia aikaportteja ilmestyy. Niitä on mahdoton ennustaa mutta niitä voi matemaattisesti laskea. Oikeanlaisenkin myrskyn aikana aikaportin ilmaantumisen todennäköisyys on alle 0.8%. Aikaportti pysyy korkeintaan muutaman minuutin jonka jälkeen katoaa.
18.8.1956 tällainen Aikaportti ilmaantui Tyynelle Valtamerelle. USA teki testilennon uhrautuvalla sotilaalla joka lensi konetta. Hän päätyi vuodesta 1956 noin vuoteen 4 800 ennen ajanlaskun alkua nykykalenterin mukaan. Hän ei päässyt takaisin, eli loppuelämänsä menneisyydessä. Hän antoi käskyn välittää tämän tiedon lapsiltansa lapsenlapsille ja perimätiedon kerrottavaksi USA:n hallinnolle vasta vuonna 1956, päivänä jona hän aikamatkasi.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Kyllä aika on olemassa mutta me ihmiset emme vain tajua yhtään että mitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Kyllä aika on olemassa mutta me ihmiset emme vain tajua yhtään että mitä se on.
"Aika on kuin hämähäkin verkko ja me ihmiset olemme sen hämähäkkejä"
Ap
Vierailija kirjoitti:
Muttet siltikään pysty kertomaan meille tulevia lottonumeroita? Niinpä.
Huhujen mukaan niitä ei ole vielä päätetty, joten ei ole kerrottavaa
Matkustan jatkuvasti ajassa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Kyllä aika on olemassa mutta me ihmiset emme vain tajua yhtään että mitä se on.
Kyllä me tajuamme ja ajan nuoli vie vain yhteen suuntaan. Aikakone on hauska ajatus, mutta sen tasolle se jääkin.
Aika on iso ympyrä, tiedän, ymmärrän ja hyväksyn. Mutta miten matkustaa tällä renkaalla ajasta toiseen, siihen en tiedä vastausta. Ja kun en tiedä, en usko.
Ajan nuoli vie vain yhteen suuntaan. Aikamatkustus kuuluu scifiin ja unelmiin.
Itse haluaisin 1960 luvun englantiin. Haluaisin ostaa Morris Minor auton ja toisin sen tänne. Niitä ei saa enään. Ja autoteollisuus loppui silloin siellä. Siinä oli muistaakseni puuosiakin.
"ei voi ennustaa mutta voi laskea."...
nyt on kyllä syöty vääriä sieniä....
Juokset tarpeeksi nopeasti niin pääset tulevaisuuteen. Riittävä nopeus on 99,99% valonnopeudesta.
Aika on kuin marmeladi, ja me ihmiset olemme hedelmänpaloja siinä.
sananvapaus.
Uusimmat
Aikamatkustus on mahdollista ja todellista.
Nyt A-studiossa Tsykovitsi haluaa kertoa olevansa viisaampi, kuin kaikki Suomen oikeusoppineet
Lentomuurahaiset + paikkakunta, kiitos!
Tiedättekö yhtään kunnollista ei-rupsahtanutta 30-40 vee suominaista?
Kerro kuukausiNETTOtulosi 12,6:lla ja jaa se 12:lla
Kuinka kauan aikaisemmin kaukojunaan pääsee sisään ennen lähtöä Helsingissä?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Niin tämä on totta aika ei ole mikään muu kuin käsite .
Missä aika on?
Mikä on ajan voiman yksikkö?
Onko ajalla omat fysiikan lait ?
Miten ajassa edes voisi matkustaa, kun se ei ole aine tai materia .
Vaikka voisimme valjastaa aikaa, jos aika olisi luonnon voima kuten sähkö, niin luultavasti voisimme muuttaa aikaa, mutta luulen, että se vaikuttaisi kaikkiin yhtäaikaa, ja kaikkialla, koska aika on kaikkialla.
Teleporttaaminen sentään olisi mahdollista jos olisi laite joka rikkoisi ihmisen pieneen pakettiin kaikki atomit ja kaikki ja siirtäisi sen pienen tai mahdollisesti monet pienet atomi paketit jonkun putken läpi ja pystyisi kokoamaan ihmisen takaisin olomuotoonsa.
Vihaan kaikkia elokuvia joissa on aika matkustusta, koska se väistämättä luo aikaan paradoksin .
Ja lopuksi aika ei ole luonnon laki, kuten nopeus tai massa tai tai painovoima näitä asioita pystymme laskemaan ja määrittämään.
Onko ajalla vakio nopeus?
Yleensä sitä aikaa mitataan auringon perusteella sen pyörimis nopeuden maapallon ympäri ja vaikka pystyisimme muuttamaan auringon pyörimis nopeutta tai saisimme auringon kulkemaan väärinpäin se ei muuta aikaamme maan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Tässä kohtaa fyysikot ovat hölmöjä. Asia on näin yksinkertainen: Kukin asia voi tapahtua vain kerran eikä sitä voi peruuttaa. Rinnakkaiset tapahtumat voidaan laittaa tapahtumajärjestykseen, myös silloin kun ne ovat kaukana toisistaan.
Ongelma on siinä että aikaa EI määritelty kunnolla aikojen alussa.
Vierailija kirjoitti:
Matkustan jatkuvasti ajassa eteenpäin.
Tietenkin. Aika on subjektiivinen käsitys sovittuja raameja ja symboleita käyttäen. Aivosi tiedostamaton osa, joka on olennainen osa kognitiivista toimintaa, ei noudattele sääntöä. Aivot ennustaa koko ajan tulevaa, ja käyttää aiemmin tallennettua tietoa sen optimoimiseksi. Et osaisi muuten edes kävellä. Saatikka saada ilmasta palloa kopiksi.
Robotti ja ihmisen kognition ylittävä, nin kuin mainostetan, tekoäly ei jälkimmäiseen pysty sekunnin osissa, vaikka prosessointikyky on älytön.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluaisin 1960 luvun englantiin. Haluaisin ostaa Morris Minor auton ja toisin sen tänne. Niitä ei saa enään. Ja autoteollisuus loppui silloin siellä. Siinä oli muistaakseni puuosiakin.
Tänään on onnenpäiväsi! Sillä tasan kuuden päivän päästä 16.7.2024 kello 01.12 Espanjan pohjoisrannikolta San Sebastianista 67 kilometriä luoteeseen 19,8 kilometrin korkeudessa on aikaportti. Se kestää vain muutamia sekunteja. Joten ole valmiina ja seuraa myrskyn silmää. Tästä aikaportista matkaan aikaan 1.8.1955. Aikaportti takaisin löytyy ajasta 23.3.1970 kello 11.09 Etelä-Navan tukikohdasta Crageo 2 kilometriä pohjoiseen ja 29 kilometriä ylös. Tästä aikaportista pääset aikaan 1.10.2018
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, koska aikaa ei ole.
Kyllä aika on olemassa mutta me ihmiset emme vain tajua yhtään että mitä se on.
Aika on olemassa käsitteenä.
Oikeasti elämme vain ison räjähdyksen keskellä eli meissä vaikuttaa enemmän nopeus kuin aika.
Koska alkuräjähdys ei oikeastaan koskaan loppunut, vaan se reaktio edelleen jatkuu.
Jos haluaisimme mennä ajassa taaksepäin meidän pitäisi ymmärtää millainen voima sai alkuräjähdyksen aikaiseksi ja siltikään emme pystyisi muuttamaan mennyttä.
Sähkö on energiaa .
Nopeus on energiaa
Massa on energiaa pakkautuneena
Kaikki on energiaa ympärillämme, mutta sana aika ja ajan määre on käsite,jotta ymmärtäisimme vuoden ajat ja pystymme tutkimaan historiaa .
Aika on matemaattisesti luotu asia joka ei ole fyysisesti nähtävissä tai koettavissa.
Toki ihmisiin vaikuttaa aika koska vanhenemme, mutta siihen vanhenemiseen ei vaikuta aika ja taitaa olla sekin ylipäätään tutkijoiden pimennossa se, että miksi vanhenemme .
Teorioita on olemassa kuten, että meidän solut vanhenee painovoiman takia tietyn ajan kuluessa ja joitakin muitakin on.
Muttet siltikään pysty kertomaan meille tulevia lottonumeroita? Niinpä.