Tapaat muutoin kaikin puolin täydellisen miehen, mutta

Toiset tai kolmannetkin treffit kyllä mutta jos sen jälkeenkin on sama juttu niin omalla kohdallani ei kannattaisi enää jatkaa. Silti kaksikin kertaa jatkoin, ekalla kerralla 15 vuotta ja toisella 7. Ei se siitä muuksi muuttunut.

Vastaan, vaikka en tapailekaan muita miehiä.

Kemia on asia, joka kehittyy ajan kuluessa. Ei sellaista voi olla ensimmäisillä tai toisilla treffeillä. Ihastus on tunne, joka voi perustua mihin tahansa toisen ihmisen pikku detaljiin. Ihastumisen varaan on vaarallista laskea yhtään enempää.

Ensimmäisillä treffeillä yleensä selviää, jos toinen on ihan täysi m...u. Silloin ei ole jatkoa luvassa.

Varmaankin tapailisin jonkin aikaa ja viettäisin aikaa miehen kanssa. Jos olo ei siitä muuksi muuttuisi, täytyisi päästää mies menemään, vaikka olisi kuinka kiva. Jokainen ansaitsee olla haluttu omassa parisuhteessaan, joten miehen täytyisi löytää sellainen nainen, joka on hänestä kiinnostunut myös seksuaalisessa mielessä.

Voisin tavata muutaman kerran uudelleen, mutta jos on vaikka joku 5-6 kertaa tavannut eikä siltikään ole ihastumisen tunteita, niin tuskin niitä tulee myöhemminkään.

Voisin kyllä tavata pari kertaa vielä. Riippuu kyllä myös, miksi kemiaa ei ole. Jos tiedän, että mies on ulkoisesti sellainen, etten pysty näkemään häntä seksuaalisesti, tai jos ei henkisellä tasolla jollain lailla synkkaa, tai jos jutustelu pysyy kovin asiallisella tasolla, silloin en tiedä, onko kuitenkaan järkeä nähdä uudestaan. Mutta jos sinänsä miehen ulkonäkö miellyttää ja jos tuntuu että henkisesti ollaan samalla aaltopituudella, silloin voisin nähdä vielä.

Minulle täydellinen mies olisi mm. sellainen, joka ei haluaisi lainkaan seksiä, joten tottakai jatkaisin treffailua.

Edellisen kerran kun olin *todella* ihastunut, en tuolloin myöskään tuntenut minkäänlaista ns. "vetovoimaa" kasvokkain tavatessa, vaan tyypin seurassa oli vain hyvä, tuttu ja turvallinen olo. Tutustuimme siis netissä ja ihastuin sitä kautta, ja olimme puhelimitse jakaneet itsestämme ummet lammet ennen ensitapaamistakaan (ja tiesin siis myös miltä hän näyttää).

Jännitin etukäteen ensitapaamistamme todella paljon, mutta sitten kun se koitti, tuntuikin hänen seurassaan heti hyvin luonnolliselta - mutten tuolloin myöskään tuntenut mitään "perhosia vatsassa".

Meidätkin elämä lopulta vei eri teille kun halusimme niin suhteelta kuin elämältäkin eri asioita, mutta tuon kokemuksen valossa vastaukseni ap:n kysymykseen on "miksipä ei".

Suosittelisin tapaamaan vielä muutaman kerran. Eka kerroilla voi olla alkujännitystä niin ei oma oikea persoona tuu vielä oikein esille. Myöhemmin tapailut rennompia.

Syy taitaa olla minulla enimmäkseen ulkonäköön liittyvä valitettavasti. Ja toki tunnen itseni todella pinnalliseksi tuntiessani näin.



Ap

Mitä sitten kun herra täydellisyydestä alkaa vikoja ilmaantumaan (koska niitä kuitenkin on)? Jaksaako niitä katsella ja sietää kun ei muutakaan ole?

Vierailija kirjoitti:

Syy taitaa olla minulla enimmäkseen ulkonäköön liittyvä valitettavasti. Ja toki tunnen itseni todella pinnalliseksi tuntiessani näin.



Ap

Itselläni vastaava kokemus aika äskettäin. Deitti osoittautui hyvin lyhyeksi mieheksi, ja ikääkin oli paljon enemmän kuin mitä olin hakukriteereiheni laittanut (hän kaiketi oli joku premium-jäsen, joka pystyi sivuuttamaan iän ilmoittamisen). Ei kolahtanut, koska en vaan voi olla itseäni pienemmän miehen kanssa, vaikken edes ole pitkä nainen. Silti olo oli typerä, pinnallinen ja "miksi olen näin rajoittunut". Mutta miten pakotat itsesi viehättymään toisesta, joka on noinkin paljon omia toiveita vastaan?

Mulla on ainoastaan yhden kerran elämässäni ollut ns. kemiaa heti kättelyssä. Tapasin sattumalta erään miehen aikoinaan ja jo ensisilmäyksellä oli käsittämätön molemminpuolinen vetovoima, sitä on tosi vaikea kuvailla. Sähkö, magnetismi tms. ehkä kuvaa jotenkin. Olimme tunteneet toisemme lapsuudessa. Juttu ei kauaa kestänyt, koska elämäntilanteeni ei silloin sallinut muuta. Koskaan ennen eikä tämän jälkeen ole tullut vastaavaa. Olen jatkanut tapailua joskus jonkun kanssa, vaikkei kemiaa ole missään vaiheessa ollut.