Pistin tavaroita kiertoon ja nyt kaduttaa

Tuo todistaa että olet normaali ihminen. On minullakin paljon tavaroita joihin liittyy tunnearvoa enkä ikinä luovu niistä. 

Tiedän tuon tunteesi, joka joskus iskee jonkun tavaran kohdalla olisiko pitänyt harkita toisen kerran siitä luopuessa. Tosin se koskee ihan harvoja tavaroita ja tunne menee ohi, sillä asiat menivät niin kuin menivät.

Jos en ole varma asetan tavaran "terminaalivaiheeseen" ja mietin pitempään sen kohtaloa. Jos se on oikeasti hyvää laatua, keräilytavaraa kysyn ensin sukulaisilta ja läheisiltä kavereilta onko tarvetta. Yleensä joku ottaa hyvää tavaraa ja siitä jää parempi mieli kuin antaisi jonnekin Konttiin tai kiepparille.

Kerran lahjoitin upean käsin neulotun, hienon kirjoneulepipon ja jota ei  meillä koskaan käytetty, alkkisten asuntolaan. Kaduin sitä heti, mutta jonkun ajan kuluttua ajoin paikan ohi ja tulin tosi iloiseksi kun se pipo keikkui yhden hieman sekaisen olon tyypin päässä. Hän näytti hyvältä siinä pipossa, vaikka tiesin että kohta on räkä poskella jossakin ja pipo häviää. Mutta jotenkin se tuntui kunniakkaalta lopulta sille pipolle.

En ole ikinä luonut tunnesuhteita tavaroihin. En ymmärrä miksi pitää roinaa hillota jonkun tunnearvon vuoksi.

Tavaroilla on se arvo, minkä sinä annat niille. Minä olen antanut rahan arvoisia asioita pois, koska ne ovat minulle arvottomia nurkkien täytteinä. Jossain vaiheessa tajusin, ettei kukaan välitä pätkääkään, olenko säilönyt heidän onnittelukorttejaan ja hävitin ne kaikki. Mietin myös, mitä teen lahjaksi saadulla lasiesineellä, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä minulle tai kenellekään muulle. En myöskään nähnyt sillä esteettistä arvoa, koska oma sisustustyylini on erilainen. Heitin sen roskiin.

Nykyisellään teen omasta asuinympäristöstäni sellaisen, minkä haluan sen itse olevan sen sijaan, että täytän sitä toisten hankkimalla roinalla. Aiemmin olo oli, että olen viimein katkaissut napanuoran. Nykyisellään on ihan normaali olo. Myös sukulaiset ovat lakanneet ostamasta hömppää, kun näkevät että elän omaa elämääni.

Vähän asian vierestä, mutta laitan kuitenkin.

Aikoinaan annoin anopille vuosien ajan lastemme vaatteita ja leluja, hän kertoi vievänsä niitä Venäjälle lastenkoteihin ja vähävaraisille perheille.

Noin 6-7 vuotta meni näin, kunnes sain tietooni, että muori on myynyt näitä lahjoittamiani vaatteita ja tavaroita hyvään hintaan kotikaupunkinsa kirpputoreilla ja pitänyt itse rahat.

Siihen loppui hänelle lastenvaatteiden ja muiden tavaroiden antaminen.

Minulle on jäänyt pari äitiini liittyvää tapausta ärsyttämään. Ostin hänelle kirjoneulepaidan joululahjaksi. Kertaakaan ei pitänyt vaan vei vintille. Kerran olin tuonut piparkakkutalon niin se ei saanut olla näkyvillä, piti viileässä ruoka komerossa. 

Eihän tuo varsinaisesti ole sinun ongelmasi vaan sen lahjan antajan. Vihkisormus on ehkä sellainen lahja, mikä on oikeasti vähän mauton antaa pois niin kauan kun on vielä naimisissa :D Muun tavaran kanssa ihan sama

Tavara ei tuo elämään oikeastaan juuri mitään lisäarvoa kuin jollekin maalaisille, joille se, että on varaa OSTAA tavaraa itse veistämisen sijaan on vielä jokin juttu

Jos tuosta nyt oikeasti joku kehittäisi ongelman, itse sanoisin vaan että

"Joo se oli kyllä kiva lahja, ja aika kauan mä siitä nautinkin! Kiitos siitä :)" että henkilö tajuaa, ettei kyseessä ole mikään vihanpitoele heittää juuri hänen lahjaansa kierrätykseen. Jos vielä tämän jälkeen on loukkaantunut, odottaen että sinä hamsteroit juuri hänen lahjaansa tämän loppuelämän, niin on kyllä henkilön omassa päässä vikaa

Näin 50-vuotiaana yksi rakkaimmista esineistä on kuolleen isäni saman ikäisenä saama lasimalja. Vaikka en itselleni sellaista ostaisikaan. 

Miten voi roinalla olla mitään tunnearvoa, en käsitä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle on jäänyt pari äitiini liittyvää tapausta ärsyttämään. Ostin hänelle kirjoneulepaidan joululahjaksi. Kertaakaan ei pitänyt vaan vei vintille. Kerran olin tuonut piparkakkutalon niin se ei saanut olla näkyvillä, piti viileässä ruoka komerossa. 

Kasvapa sitten aikuiseksi :D Lahjaa ei ole mikään velvollisuus hillota ja esitellä sitä toisille. Sen on tarkoitus tuottaa iloa saajalle, mutta onhan se hiton vaikeaa, kun kaikilla on omat rahat ja kaikki saatavilla. Syötävä/maatuva lahja on hyvä, koska sen voi hävittää jos saaja ei sitä arvosta

Minä en ole antanut lahjoja vuosikymmeneen, enkä myöskään saanut niitä. Pidän yhteyttä niihin ihmisiin, kenen seurasta nautin. Ei lahjota toisiamme

Vierailija kirjoitti:

Vähän asian vierestä, mutta laitan kuitenkin.

Aikoinaan annoin anopille vuosien ajan lastemme vaatteita ja leluja, hän kertoi vievänsä niitä Venäjälle lastenkoteihin ja vähävaraisille perheille.

Noin 6-7 vuotta meni näin, kunnes sain tietooni, että muori on myynyt näitä lahjoittamiani vaatteita ja tavaroita hyvään hintaan kotikaupunkinsa kirpputoreilla ja pitänyt itse rahat.

Siihen loppui hänelle lastenvaatteiden ja muiden tavaroiden antaminen.

Paha, paha nainen! Oliko vielä keski-ikäinen?

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo varsinaisesti ole sinun ongelmasi vaan sen lahjan antajan. Vihkisormus on ehkä sellainen lahja, mikä on oikeasti vähän mauton antaa pois niin kauan kun on vielä naimisissa :D Muun tavaran kanssa ihan sama

Tavara ei tuo elämään oikeastaan juuri mitään lisäarvoa kuin jollekin maalaisille, joille se, että on varaa OSTAA tavaraa itse veistämisen sijaan on vielä jokin juttu

Jos tuosta nyt oikeasti joku kehittäisi ongelman, itse sanoisin vaan että

"Joo se oli kyllä kiva lahja, ja aika kauan mä siitä nautinkin! Kiitos siitä :)" että henkilö tajuaa, ettei kyseessä ole mikään vihanpitoele heittää juuri hänen lahjaansa kierrätykseen. Jos vielä tämän jälkeen on loukkaantunut, odottaen että sinä hamsteroit juuri hänen lahjaansa tämän loppuelämän, niin on kyllä henkilön omassa päässä vikaa

Ymmärsit väärin. Ei nuo antajat edes tiedä ja varmastikaan edes välittäisi vaikka tietäisivätkin että olen luopunut tavarasta mutta se on minulla jonkinlaisena epämääräisenä tunteena että loukkaan ko. henkilöitä luopumalla esineistä jonka he ovat juuri minulle ja minua ajatellen antaneet. Ap

Itse pistin vanhan akan kiertoon (yli 25 v.) eikä kaduta pätkääkään!

Rupsahti ja alkoi horisemaan jotain itsensä monistamisesta, se oli pakkorako ennen tilanteen katastrofiksi eskaloitumista

Vierailija kirjoitti:

Itse pistin vanhan akan kiertoon (yli 25 v.) eikä kaduta pätkääkään!

Rupsahti ja alkoi horisemaan jotain itsensä monistamisesta, se oli pakkorako ennen tilanteen katastrofiksi eskaloitumista

Mene sinne korealaisakka-ketjuusi häiriköimään. Teen sinusta ylläpitoon ilmoituksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pistin vanhan akan kiertoon (yli 25 v.) eikä kaduta pätkääkään!

Rupsahti ja alkoi horisemaan jotain itsensä monistamisesta, se oli pakkorako ennen tilanteen katastrofiksi eskaloitumista

Mene sinne korealaisakka-ketjuusi häiriköimään. Teen sinusta ylläpitoon ilmoituksen.

ÄLÄ OLE TUOLLAINEN H A R P P U!

Noin kovastiko ne tosiasiat menee ihon alle? Olet itse yli 25 v. akka vai?

Roina on ärsyttävä sana. Osoittaa halveksuntaa tavaroita kohtaan.

Et loukkaa.

He luulivat ilahduttavansa sinua, sinä lahjoitit tuotteita ihmisille, jotka ilahtuvat niistä.

Tulipa mieleen että tarvitsen uuden vitriinin. On tuo koriste-esineiden määrä lisääntynyt 

Toisen roska on toisen aarre

Vierailija kirjoitti:

Vähän asian vierestä, mutta laitan kuitenkin.

Aikoinaan annoin anopille vuosien ajan lastemme vaatteita ja leluja, hän kertoi vievänsä niitä Venäjälle lastenkoteihin ja vähävaraisille perheille.

Noin 6-7 vuotta meni näin, kunnes sain tietooni, että muori on myynyt näitä lahjoittamiani vaatteita ja tavaroita hyvään hintaan kotikaupunkinsa kirpputoreilla ja pitänyt itse rahat.

Siihen loppui hänelle lastenvaatteiden ja muiden tavaroiden antaminen.

Mikä tässä on ongelma? Ok, vähän outoa sanoa, että laittaa eteenpäin hyväntekeväisyyteen, mutta sä olet päässyt eroon teille tarpeettomista vaatteista joka oli ehkä se tarkoitus. Jos olisit halunnut niistä rahaa, olisit voinut ne itse myydä. En siis ymmärrä mielenpahoittamista siitä, että anoppi sitten niillä saa kahvirahoja?