Rippileirin Merikarvialla keskeyttänyt kirkkoherra pidätetty virasta "Käyttänyt ahdistavaa kieltä, epäily alkoholin käytöstä"
Voi, voi. Siellä on herrantertut taas pahottanut mielensä ja ihan hätäkeskukseen soittaneet 😂
Kommentit (133)
Kirkkoherra on työpaikallaan sellaisessa asemassa, että häntä ei työtoverit niin vaan voi poistaa leiriltä. Kirkkoherran virka on todellinen suojatyö paikka. Tästäkään ei tule olemaan juuri mitään seurauksia tuolle kirkkoherralle. Muutama kuukausi virasta pidättämistä ja ehkä varoitus ja se on sitten siinä. Kuka tahansa muu työntekijä saisi potkut.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut pitkään ateisti. 80-luvulla kun olin rippileirillä, niin saunottiin joka päivä, oli koko viikon ja kaikilla sortsit jalassa. Ja silloin poikasena kun siellä olin, niin voin sanoa, että sen, että sitä rippikoulua pitäneen miespastorin kanssa en olisi kyllä yksin halunnut saunaan jäädä. Jokainen poika piti huolen, että ei jäänyt kaksin sen kanssa saunaan, kun muut lähtee uimaan.
Poikien ja tyttöjen kanssa me sille naurettiin, kuinka rasvaisesti se teinipoikia tuijotti ja heitti vihjailevia kommentteja. Onneksi vuonna 2024 tällaisiin asioihin puututaan ja nuoretkin uskaltavat ottaa nämä esille kertoa aikuisille.
Ja tuosta fantasiasta ei pidä paikkaansa yksikään yksityiskohta. Mutta näinhän tätä "somekohua" vauhditetaan keksittyjen tarinoiden avulla, kuten monesti aiemminkin on nähty.
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.

Olen kyllä tiimini kanssa poistanut juopuneen esihenkilömme välittömästi työpaikalta. Kun ottaa tiukan asenteen yhdessä rintamassa, juoppo kyllä lähtee.
No mutta nehän perinteisesti ovat Jumalalta syntejään kaikkein eniten anteeksi pyydelleet, jotka eivät niitä syntejä ole edes koskaan tehneet. Joten kyllähän liperikaulan kannattaa välillä vähän syntejäkin tehdä, että on oikeasti taivaan isältä jotain anteeksipyydettävää.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.
Naistenhan se on nuokin hommat näköjään hoidettava.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.
Ensin pitäisi saada tuo ko kirkkoherra pois virasta. Ei se nyt ihan tuolla väliaikaisella virastapidättämisellä onnistu.
Juoppopappi tuli yllätyksenä. Lapset olivat kuitenkin uskottu hänen huomaansa, joten olisi pitänyt osata olla ja käyttäytyä sen mukaan.
Minulle tuli yllätyksenä, että vieläkö tuollaisia paimenia on yleensä olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut pitkään ateisti. 80-luvulla kun olin rippileirillä, niin saunottiin joka päivä, oli koko viikon ja kaikilla sortsit jalassa. Ja silloin poikasena kun siellä olin, niin voin sanoa, että sen, että sitä rippikoulua pitäneen miespastorin kanssa en olisi kyllä yksin halunnut saunaan jäädä. Jokainen poika piti huolen, että ei jäänyt kaksin sen kanssa saunaan, kun muut lähtee uimaan.
Poikien ja tyttöjen kanssa me sille naurettiin, kuinka rasvaisesti se teinipoikia tuijotti ja heitti vihjailevia kommentteja. Onneksi vuonna 2024 tällaisiin asioihin puututaan ja nuoretkin uskaltavat ottaa nämä esille kertoa aikuisille.
Ja tuosta fantasiasta ei pidä paikkaansa yksikään yksityiskohta. Mutta näinhän tätä "somekohua" vauhditetaan keksittyjen tarinoiden avulla, kuten monesti aiemminkin on nähty.
Kyllä muuten pitää. Pastori oli itse pienen pienissä farkkusortseissa (siis tyyliin windows 95 man) koko viikon, jos ei sitten speedot päällä käyskennellyt ja tuijotti koko viikon poikien takamuksia ja kehui saunassa lihaksia. Ihan absurdia aikaa se oli.
Vierailija kirjoitti:
No mutta nehän perinteisesti ovat Jumalalta syntejään kaikkein eniten anteeksi pyydelleet, jotka eivät niitä syntejä ole edes koskaan tehneet. Joten kyllähän liperikaulan kannattaa välillä vähän syntejäkin tehdä, että on oikeasti taivaan isältä jotain anteeksipyydettävää.
Ei tässä ole kyse mistään synneistä vaan virkavelvollisuudesta siitä pappikin vastaa työnantajalleen ei Jumalalle.
Kyllä sen kirkkoherran voi työpaikalta saada poistettua, mutta mitään todellisia seurauksia hänelle ei humalassa töissä olemisesta koidu.
Ja Päivi Räsänen halusi suojella tyttöjä 8%:n alkoholilta :DDDDD
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010432957.html
KIRKON nuorisotyöntekijä ja kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokas tuomittiin kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tammikuussa Kymenlaakson käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen.
Vierailija kirjoitti:
Näytti ehkä tytöille leirinuotiolla kuinka tehdään helikopteri.
Todellakin, helikopterihan sitäpaitsi varmaankin on niiden Pipliassakin varmaan mainittujen taivaallisten sotajoukkojen kalustoa, eiks vaan.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.
Sitten riparilla nähdään varmaan twerkkaavia laardiperseitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut pitkään ateisti. 80-luvulla kun olin rippileirillä, niin saunottiin joka päivä, oli koko viikon ja kaikilla sortsit jalassa. Ja silloin poikasena kun siellä olin, niin voin sanoa, että sen, että sitä rippikoulua pitäneen miespastorin kanssa en olisi kyllä yksin halunnut saunaan jäädä. Jokainen poika piti huolen, että ei jäänyt kaksin sen kanssa saunaan, kun muut lähtee uimaan.
Poikien ja tyttöjen kanssa me sille naurettiin, kuinka rasvaisesti se teinipoikia tuijotti ja heitti vihjailevia kommentteja. Onneksi vuonna 2024 tällaisiin asioihin puututaan ja nuoretkin uskaltavat ottaa nämä esille kertoa aikuisille.
Ja tuosta fantasiasta ei pidä paikkaansa yksikään yksityiskohta. Mutta näinhän tätä "somekohua" vauhditetaan keksittyjen tarinoiden avulla, kuten monesti aiemminkin on nähty.
Meillä oli kasarilla koulussa miesopettaja, jonka lempihuvia oli alkakouluikäisten poikien leikillinen takapuolelle läimäyttely niin, että kohde oli opettajan sylissä vatsallaan. Kaikki koulussa tiesivät, kukaan aikuinen ei puuttunut.
Uskoisin että tässä alkoholi on sivuseikka sinänsä. Eiköhän vaan nuorten ja kyseisen kirkkoherran ajatusmaailmat olet törmänneet rajusti. Hienoa että nuoret uskaltavat kyseenalaistaa ja sanoa vastaan vanhoille sovinisteille ja änkyröiville äijänkuvatuksille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.
Ensin pitäisi saada tuo ko kirkkoherra pois virasta. Ei se nyt ihan tuolla väliaikaisella virastapidättämisellä onnistu.
Julkisella puolella on ensin hoitoonohjaus ja jos se ei auta tai pappi ei suostumsiihen, niin sitten vasta voidaan alkaa edes keskustella erottamisesta.
Meidänkin seurakunnassa on suntiona "Piiparinen", eikä sitä saa pihalle mitenkään, vaikka viina pöllähtää aika ja kädet vapisee krapulaa .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuonnekin saada nyt sitten nainen kirkkoherraksi.
Sitten riparilla nähdään varmaan twerkkaavia laardiperseitä.
Sen verran iso osa riparipapeista on jo nyt naisia, että tällaisen uhan voisi olettaa jo realisoituneen, jos kyseessä olisi todellinen uhka.
Tai nainvanavan