Epänormaalin(ko) arka 4-vuotias?

-ap

aktiivisesti muista ihmisistä ja voittaa luontaisen uteliaisuutensa avulla arkuutensa. Nyt sinun tehtäväsi äitinä on pysyä lujana ja vahvana, viet tytön johonkin harrastukseen tms. ja luotat siihen, että hän selviää arkuudestaan huolimatta siitä haasteesta. Yksinkertaisesti jätät hänet sinne ja annat hänen itse hoitaa asian omalla tavallaan. Älä lähde mukaan siihen, että hänen itkiessään viet tytön kiireen vilkkaa pois. Älä myöskään osoita hänelle olevasi epävarma asian suhteen, vaan pysy lujana.



Terv. kasvatusalan ammattilainen

kun kerho tai harrastus alkaa! Kyllä ohjaajilla on taito saada lapsi mukaan, ja on aika typerää aliarvioida heitä ja jäädä sinne oven taakse!!

kuin miltään arkuudelta.

että onkohan tämä ihan tervettä. Tyttö kun ei koskaan ole ollut luontaisen utelias, edes pikku taaperona. Ihmettelimme sitä monesti 1-2 -vuotiaana kun lapsi ei ollut uteliaan kiinnostunut oikein mistään niinkuin lapset yleensä. Arkana vaan nyhjäsi vanhemmissa.



-ap

Kyllä kai lapsi saa olla pelokas kerhossa, mitä siitä vaikka itkisi äitiä siinä alussa. Ainakin omat lapseni (kaksoset ja tosi arat ja ujot) itkeskelivät kerhossa aika ajoin siinä alussa. Kerhon vetäjät kuitenkin kehottivat minua jättämään lapset sinne koska sopeutuminen kestää kauemmin jos äiti on aina mukana. Hyvin se lopulta alkoi sujumaan! Lapseni olivat aloittaessaan 4-v tasan. VArmaan puoli vuotta meni ainakin aikaa ennen kuin viihtyivät ja vasta nyt 5-vuotiaina viihtyvät niin että uskaltavat puhua ja leikkiä vapaasti kerhossa!



Minun mielestäni lapsen pitää oppia olemaan erossa äidistään. Koska kyllä se aika tulee kuitenkin väistämättä viimeistään eskariin mennessä.



Itse olin pienenä kotihoidossa ja olin aina äitini kanssa. Siitä oli minulle oikeasti aika paljon haittaa kun en oppinut olemaan muiden kanssa koskaan. Koulussa oli sitten pakko ja se oli tosi vaikeaa! Omille lapsilleni en samaa kohtaloa halunnut.

Herkkä lapsi saattaa vaistota erittäin tarkasti vanhempien väliset jännitteet ja reagoida niihin. Toisaalta voi myös ottaa mallia arasta vanhemmastaan. Oletko itse avoin? Entä tytön isä? Onko teillä vain vähän sosiaalisia suhteita?

jolla kaksoset. En halua pelotella sinua ap, mutta arempi kaksosistani on paljastunut erityislapseksi. Arkuus ja turvattomuus kuuluu tuohon " syndroomaan" . Lapsi ei ikäänkuin ymmärtänyt miksi hänen tuli jäädä yksin eikä hän osannut käsitellä tunteitaan lainkaan. Lapsella on siis kielen ymmärtämisvaikeuksia.

on juuri kuvailemasi kaltainen ja samanikäinen poika. Joskus tekisi mieli kiljua pojan äidille, että anna nyt hyvä ihminen poikasi olla rauhassa ja yrittää ottaa itse kontaktia toisiin ihmisiin! Yleensä äiti on ensimmäisenä tervehtimässä ja sitten jo samaan hengenvetoon kommentoimassa, että tää meidän Matti-Pekka kun on taas niin ujo, ettei uskalla tervehtiä...

Kierre on jo niin voimakas, ettei poika enää uskalla muuttaa käyttäytymismalliaan äidin kuvitelmien vastaiseksi. Voisin jatkaa pitkään aiheesta, mutta oma lapsi saatava nukkumaan.

Kertoisitko tarkemmin tuosta " syndroomasta" ? Kun ihan oikeasti olemme monesti miettineet onko tyttömme ihan " terve" . Varsinkin nyt kun voimme verrata häntä nuorempaan sisarukseen niin olemme ihmeissämme seuranneet " normaalin" lapsen kehitystä.



-ap

Mielestäni paras taktiikka on (jos mahdollista) että vanhempi on mukana niin monta kertaa, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja uskaltaa jäädä harrastukseen. Kyllähän päiväkotiinkin yleensä tutustutaan useampana kuin yhtenä päivänä...

Lapsen ON OLTAVA ROHKEA JA REIPAS tai ei ole normaali. Jos ei suostu karaistumaan, on pakotettava. Niinhäns se menee. Mutta huom! Kyseessä on 4-vuotias lapsi! Älä pakota mihinkään, siitä ei hyvää seurannut ainakaan meillä. Eivät kaikki ole sosiaalisia tapauksia, jotka haluavat olla muiden kanssa.



Meillä on tismalleen samanlainen tyttö, joka viihtyy yksin, haluaa olla kotona. Muutama kaveri on, joiden kanssa mielellään leikkii mutta aivan kuten teillä, ei koskaan ole kiinnostunut lähtemään sylistä kylässä ym, ei ole kiinnostunut kyläpaikkojen leluista ym.

¨

Minua auttoi se, että päätin hyväksyä tyttären persoonallisuuden sellaisena kuin hän on, en yritä muuttaa sitä. Mitä sitä pakolla tekemään sosiaalista, jos luonteeltaan ei ole! Itsekään en ole, silti kävin lapsena kerhossa ja koulu sujui. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, kyllä tässä maailmassa pakka löytyy ujommallekin.

Anna aikaa kasvulle äläkä tee tytön käytöksestä numeroa :) Itselläni on lähes samanlainen tyttö. Oikeastaan tällainen käytös alkoi hänellä 4-vuotiaana, kun odotin viimeisilläni pikku sisarusta. Aikaisemmin kerho oli mennyt mukavasti, samoin jumppa, mutta sitten jäi kummastakin " lomalle" loppu kevääksi, kun oleminen meni aivan itkemiseksi. Kesäloman jälkeen menimme uudelleen molempiin ja kovasti puhuimme siitä, että uudet asiat jännittävät aikuisiakin ja se on ihan luonnollista, saa jännittää. Mutta kun rohkaistuu vaan menemään, niin pikku hiljaa huomaakin, että on saanut uusia kavereita ja on mukavaa.



Kannattaa itse olla mahdollisimman rauhallinen ja sinut asian kanssa siinä vaiheessa, kun vie lapsen jonnekin. Ainakin minun ujo tyttöni on hyvin herkkä lukemaan mielialojani ja vaistoaa heti, jos olen asian suhteen epävarma tai jännitän itsekin sitä, miten vaikka kerhossa sujuu. Se taas vaikuttaa tytön käytökseen.

Kerhon vetäjien kanssa kannattaa myös jutella etukäteen asiasta, josko esim. voisit olla muutamankin kerran mukana ja siirtyä pikku hiljaa tilanteesta taka-alalle. Meillä kerhossa antoivat tytölle alussa vähän ylimääräisiä askartelutehtäviä, kun niistä tykkäsi, sai siinä oman puuhastelunsa lomassa katsella " kauempaa" touhuja. Pikku hiljaa sitten tutustui toisiin, jotka tulivat myös askartelemaan ja siitä homma lähti käyntiin.



Meillä tämä vaihe kesti aika tarkkaan kaksi vuotta. Nyt 6-vuotiaana hän aloitti uuden harrastuksen eikä ole enää riippuvainen siitäkään, onko kaveri sillä kertaa paikalla vai ei.

... josko vaikka tänään olisi muitakin kohtalotovereita paikalla. Olen itse aina yrittänyt olla varmana ja tyynenä viemässä tyttöä em. harrastuksiin mutta voihan lapsi tosiaan aistia miten vanhempi miettii että " mitenhän tämä nyt onnistuu" .. Ja olemme puhuneet etukäteen siitä miten muutkin jännittää alussa eikä se haittaa mitään ja on luonnollista. Itse olen ollut äärettömän arka lapsena, myöskin kotihoidossa 5-vuotiaaksi. Oli yritetty laittaa kerhoihin 4-vuotiaana mutta ei ollut onnistunut kun olin niin arka. Myös tarhassa oli vaikeaa, minne siis menin 5-vuotiaana. Pelot varjostivat tarha-aikaa. Ja kouluun meno oli myös vaikeaa. Ja en ole vieläkään mikään sosiaalinen ihminen ja kärsinkin siitä välillä. Itse en toivoisi omalle lapselle samaa kohtaloa joten siksi olen ajatellut että pitäisikö tyttö vain jättää noihin harrastuksiin itsenäistymään. Toivoisin että minut olisi aikoinaan jätetty että olisin oppinut olemaan muiden kanssa!



-ap

siis arkuushan on LUONNOLLINEN asia. Mutta meidän tytöllä oli myös muita juttuja, joiden vuoksi epäilin että jotain on vialla: häntä ei ikinä kiinnostanut mikään näpertely tai askartelu, hän sai paljon raivareita, hän ei kestänyt siirtymätilanteita (erityisesti jos jotain uutta ja outoa), hänelle ei ikinä voinut opettaa mitään kun hän ei siihen ikinä suostunut (mm. hiihto tai pyöräily ei onnistu vieläkään).



Lisäksi hän ei kotonakaan puhunut niin paljon kuin kaksosveljensä. Eikä se puhe oikein ollut sellaista ikätasoista vaikka tavallaan sen rajoissa olikin.



Aluksi pistimme kaiken ujouden ja hiljaisuuden piikkiin. Mutta kun se ei vain sitäkään ole.



Tottakai saa olla ujo ja arka tuossa iässä. Mutta meidän tyttö oli/on todella pelokkaan arka.



Eniten raivostuttaa just ne kommentit, että lapsi olisi muka oppinut meiltä sen ujon käyttäytymismallin!!! Miksi sitten veli ei ole samanlainen? Emmekä me missään tynnyrissä elele, ihan normaalisti tyttö on tavannut ihmisiä, on ollut välillä hoidossakin.



Kyllä lapset ovat juuri sellaisia kuin he ovat ihan luonnostaan. Mutta minusta (itsekin ujona) ujous voi kuitenkin olla rajoittava luonteenpiirre ihmisessä ja lapsen on mielestäni oikeasti hyvä oppia luottamaan myös muihin ihmisiin kuin vanhempiinsa!



Minäkin olin kotihoidossa kouluun saakka eikä se ollut minulle hyväksi. Olen oikeasti aika sosiaalinen ihminen vaikkakin ujo, mutta koska kukaan muu kuin äiti ei hoitanut minua koskaan niin koulussa oli kamalaa olla. ENKÄ ollut tottunut muihin lapsiin ja lapsiryhmiin.



Kävimme psykologin luona tytön kanssa kun hän oli 4-v. Psykologi oli sitä mieltä että kyllä ÄITI yleensä lapsensa parhaiten tuntee ja jos äiti tuntee että jokin on vialla niin silloin se tunne on yleensä paikkansapitävä. Näin myös meidän tapauksessa valitettavastoi.



Tytöllä siis kielenkehityksen vaikeus johon myös liittyy useita muita sosiaalisia rajoitteita ja vähän autistisiakin piirteitä.



10

Jos lapsesi on selkeästi noin arka, niin en usko kyllä, että tuo " viet vaan sinne ja annat selviytyä" taktiikka on oikea. Ainakaan se ei ole helppoa ja vie aikaa.



Olisiko teillä mitään sellaista harrastusta tarjolla, johon voisitte mennä yhdessä? Sitten sinun vain pitäisi olla se rohkea ja aktiivinen ja yrittää ottaa kontaktia toiseen äitin/ lapseen. Tutustut äitiin ja tutustutat lapset toisiinsa. Pyydät ehkä kyläilemään ja leikkimään teille kotiin. Näin lapsesi saisi rauhassa sinun läheisyydessäsi kerätä rohkeutta ja tutustua toiseen lapseen. Vähitellen ehkä sitten harrastuksen parissakin lapset viihtyisivät keskenään paremmin ja lapsesi rohkaistuisi?



Meillä esikoinen oli suht arka pienenä, ei ihan tyttösi kaltainen, mutta yksin jääminen harrastuksiin oli kuitenkin vaikeaa. Tilanne helpottui, kun itse ponnistelin " taustalla" ja ikää tuli lisää. Nykyään on erittäin reipas ja oma-aloitteinen, paljon kavereita omaava 3-luokkalainen.

Minä kuulostan ihan sinulta ja tyttösi kuulostaa ihan pojaltani. Sellainen ero vain, etten ollut päiväkodissa ollenkaan. Kerhoon äiti kyllä pakotti. Poikani on nyt 5 vuotta ja käy päiväkodissa. Ei viihdy. Pelkää muita lapsia, ei halua leikkiä heidän kanssaan. Tädit ovat herttaisia, heistä pitää. Aina lomien jälkeen jää muutaman viikon ajan itkien hoitoon, tahtoisi olla äidin kanssa kotona.

Minulle koko kouluaika oli helvettiä, olin niin piinallisen pelokas. Ja oli kiusausta ym. Ikävästi tuntuu siltä, että pojallani se helvetti alkoi vain aikaisemmin... (kiusausta tms. ei (kai) ole ollut.) Omalta kohdaltani luulen, että puolet on ¿normaalia¿ ujoutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä, puolet sairaalloisempaa ihmispelkoa.

Pitäisiköhän sinun kysyä neuvoa asiantuntijalta? Tuntuu raa¿alta reipastuttaa lasta väkisisn, sillä ei välttämättä ole hyviä seurauksia. Jos lapsi on ujo, niin se on. Ehkä psykologi tms. voisi auttaa lasta pärjäämään maailmassa ujonakin? Maailmassa pitää pystyä elämään, mutta ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi, pitää vain yrittää saada jonkinlainen tasapaino. Pitäisi oppia, että jännittää ja pelätä saa, mutta se ei ole vaarallista. Tai jotain.

Vierailija:

... josko vaikka tänään olisi muitakin kohtalotovereita paikalla. Olen itse aina yrittänyt olla varmana ja tyynenä viemässä tyttöä em. harrastuksiin mutta voihan lapsi tosiaan aistia miten vanhempi miettii että " mitenhän tämä nyt onnistuu" .. Ja olemme puhuneet etukäteen siitä miten muutkin jännittää alussa eikä se haittaa mitään ja on luonnollista. Itse olen ollut äärettömän arka lapsena, myöskin kotihoidossa 5-vuotiaaksi. Oli yritetty laittaa kerhoihin 4-vuotiaana mutta ei ollut onnistunut kun olin niin arka. Myös tarhassa oli vaikeaa, minne siis menin 5-vuotiaana. Pelot varjostivat tarha-aikaa. Ja kouluun meno oli myös vaikeaa. Ja en ole vieläkään mikään sosiaalinen ihminen ja kärsinkin siitä välillä. Itse en toivoisi omalle lapselle samaa kohtaloa joten siksi olen ajatellut että pitäisikö tyttö vain jättää noihin harrastuksiin itsenäistymään. Toivoisin että minut olisi aikoinaan jätetty että olisin oppinut olemaan muiden kanssa!

-ap

olisivat ammattilaisia seuraamaan lapsen kehitystä. omani on puheen kehityksen vuoksi tarhassa. ollut jo vuoden. olemme hyvin tyytyväisiä. meillä poika ei ottanut kontaktia vieraisiin ihmisiin ja poika oli erittäin vilkas. säikähdin. mielestäni hyvin omituista, koska lapsi ei ollut ujo, eikä arka. nyt poika täyttää 3v. ja on ruvennut ottamaan kontaktia muihin lapsiin ja tarhan täteihin. pojalla tällä hetkellä viivästynyt puheenkehitys. pojan ryhmä tarhassa on rauhallinen ja tasapainoinen. tarhassa ei taatusti passiteta lastasi kotiin. lisäksi hen ovat velvollisia seuraamaan lapsesi kehitystä. omalla lapsellani on erityishoito lausunto. aivan normaalin oloinen lapsi. ei mitenkään erityinen. en ymmärrä tuata kerhon meininkiä. ilmeisesti sinne sopii vain sosiaaliset ja hyvin pärjäävät lapset.

Joo, ehkä meidän tytöllä ei kuitenkaan ole mitään " syndroomaa" tai ainkaan nuo yhden vastaajan lapsen oireet ei kuulosta tutuilta. Ja korostan vielä sitä, että tytöllä on siis paljon kavereita naapureissa joiden kanssa leikimme päivittäin. Että ei oikeastaan ole kyse siitä etteikö tyttö olisi tottunut toisiin lapsiin. On melko rohkea ja villi toisten lasten kanssa, tottunut leikkimään poikien kanssa. Vaan erossa olo vanhemmasta on niin vaikeaa. Esim. kun jätän tytön minuutiksi yksin kotiin että käyn viemässä roskapussin tai hakemassa postin laatikosta, tyttö yleensä itkee hysteerisesti ja vaatii päästä mukaan. Mutta rauhoittuu kuitenkin sen varran että pystyn käymään em. asioilla ilman häntä.



-ap