Minulla ei ole omaa persoonaa tai identiteettiä. En kestä vapaa-aikaani enkä elämääni koska en keksi mitään sisältöä. Itsetuhoiset ajatuksee

Olen aina ollut tälläinen tai viimeistään 10v ikävuoden jälkeen. Ap

Osta mopo

Vierailija kirjoitti:

Osta mopo

Ei minua kiinnosta eikä ole rahaa. Ap 

Pitäisikö se työ yllä tuota tai ala, ympäristö siellä missä käy. Ei ole aikaa lepoon ja itselle tarpeeksi. Identiteetti vaatii omaa aikaa ja yhteyden itseen. Samoin kiinnostukset. Jos vaan suoritat samaa kaavaa, ei siinä muuta uutta ehdi. Toki rahaakin tarvitsee, mutta silti. -Toki voi yrittää saada omaan ajatteluun ja omaan yhteyteen aikaa, töissäkin. Ellei ole vähemmän hektinen ala ja aikataulu, jonka katsoisi. Lomalle tarve selvästi myös.

Moikka! Osaat tosi hyvin kiteyttää tuon. Sulla on hyvin suurella todennäköisyydellä käsittelemätön trauma esim. lapsuuden kehityksellinen trauma. Sulle ei ole muodostunut identiteettiä, koska selviytyäksesi elämästä, sun on täytynyt tukahduttaa ja sammuttaa omat tunteet ja tarpeet, jotta saat "rakkautta" huoltajiltasi. 

Tuosta voi toipua, mutta tarvitset siihen apua. 

Addiktiot voi viedä kaiken tilan, mitä voisi käyttää siihen, että tekee jotain mistä oikeasti tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö se työ yllä tuota tai ala, ympäristö siellä missä käy. Ei ole aikaa lepoon ja itselle tarpeeksi. Identiteetti vaatii omaa aikaa ja yhteyden itseen. Samoin kiinnostukset. Jos vaan suoritat samaa kaavaa, ei siinä muuta uutta ehdi. Toki rahaakin tarvitsee, mutta silti. -Toki voi yrittää saada omaan ajatteluun ja omaan yhteyteen aikaa, töissäkin. Ellei ole vähemmän hektinen ala ja aikataulu, jonka katsoisi. Lomalle tarve selvästi myös.

Ei ole kyse työstä. Olin pitkään poissa työstä masennuksen vuoksi ja palasin takaisin. Tämä ongelma on ollut aina. Jos ei olisi töitä eikä ihmisiä niin istuisin vain sohvalla tai makaisin sängyssä. Tai joisin alkoholia (saadakseni hetken helpotuksen ja vapauden tunteen). Ei minua kiinnosta mikään. Olen kyllä yrittänyt kaikenlaista tehdä ja väkisin mennä, eri ammatteja kokeillut, parisuhteita, ystäviä jne mutta aina on tyhjä ja yksinäinen olo kuitenkin. Kaikki yritykset menevät penkin alle koska tipun jonnekin pimeyteen, tyhjyyteen. 

Yksi psykiatri sanoi vaikka en edes kertonut paljoa itsestäni muuta kuin taustani, että minulla ei ole yhteyttä itseeni. En tiedä kuka edes olen. Ap

Ukkelin kanssa suhteeseen, eikö sekään kiinnosta? Juo se kalja baarissa niin voi joku löytyä. Eka vähän meikkiä naamaan. Sitten ku ootte suhteessa voit lopettaa meikkaamisen.

Kuulostat masentuneelta, silloin mikään ei kiinnosta.

Pyydä Jeesus elämääsi, niin heräät kuolleista elämään!

Ymmärrän tunteesi, tuttuja ovat.

Addiktiot ovat suojakeino ahdistukseen. Luonnollinen reaktio stressin kurituksessa. Tietysti ne vain pahentavat oloa....

Vaikutat yksinäiseltä. Yksinäisyys voimistaa merkityksettömyyden ja irrallisuuden tunteita. Sinulle olisi varmasti hyötyä jostain ryhmästä, jossa voisi puhua omista tunteistaan. Hyvin monet kamppailevat samojen asioiden kanssa.

Olet joutunut haitalliseen kierteeseen, jossa et palaudu vapaa-ajalla. Voisiko työterveyshuollon kanssa keskustella? Saatat olla masentunut.

Mulla alkaa yhä enemmän ja enemmän olla samaa.

Vierailija kirjoitti:

Moikka! Osaat tosi hyvin kiteyttää tuon. Sulla on hyvin suurella todennäköisyydellä käsittelemätön trauma esim. lapsuuden kehityksellinen trauma. Sulle ei ole muodostunut identiteettiä, koska selviytyäksesi elämästä, sun on täytynyt tukahduttaa ja sammuttaa omat tunteet ja tarpeet, jotta saat "rakkautta" huoltajiltasi. 

Tuosta voi toipua, mutta tarvitset siihen apua. 

 

Moikka. 

Ai osaan? Kiva jos joku ymmärtää. Tämä jotenkin kulkee koko elämässäni mukana. Ihan kuin olisin jotenkin olemassa mutta en kuitenkaan tässä elämässä vaan jossain omassa kaukaisuudessa josta en saa itsekään oikein otetta. Tosi hankalaa selittää. 

En pysty puhumaan tai muistelemaan lapsuuden kokemuksia kuin vain ohimenevinä kuvina mielessäni jotka aina toistuvat. 

Terapeuttia etsin mutta ei ole löytynyt. Ap 

Miksi elämältä pitää odottaa niin paljon ja suuria asioita. Elämäänhän tänne on synnytty ja kun ei liikaa odota, niin kyllä sitä vanhempana huomaa, mitä kaikkeasitä elämänaikana onkaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö se työ yllä tuota tai ala, ympäristö siellä missä käy. Ei ole aikaa lepoon ja itselle tarpeeksi. Identiteetti vaatii omaa aikaa ja yhteyden itseen. Samoin kiinnostukset. Jos vaan suoritat samaa kaavaa, ei siinä muuta uutta ehdi. Toki rahaakin tarvitsee, mutta silti. -Toki voi yrittää saada omaan ajatteluun ja omaan yhteyteen aikaa, töissäkin. Ellei ole vähemmän hektinen ala ja aikataulu, jonka katsoisi. Lomalle tarve selvästi myös.

 

Ei ole kyse työstä. Olin pitkään poissa työstä masennuksen vuoksi ja palasin takaisin. Tämä ongelma on ollut aina. Jos ei olisi töitä eikä ihmisiä niin istuisin vain sohvalla tai makaisin sängyssä. Tai joisin alkoholia (saadakseni hetken helpotuksen ja vapauden tunteen). Ei minua kiinnosta mikään. Olen kyllä yrittänyt kaikenlaista tehdä ja väkisin mennä, eri ammatteja kokeillut, parisuhteita, ystäviä jne mutta ai

Kuinka masennustasi on hoidettu? Oletko ollut terapiassa?

Eikö ole mitään taitoa tai harrastusta esim. nuoruudesta, jota olisit aina halunnut osata, mutta et ole kuitenkaan hommaan ryhtynyt? Itselläni on parikin, ja niistä saan intoa elämään, kun kehityn. Pienin askelin, mutta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moikka! Osaat tosi hyvin kiteyttää tuon. Sulla on hyvin suurella todennäköisyydellä käsittelemätön trauma esim. lapsuuden kehityksellinen trauma. Sulle ei ole muodostunut identiteettiä, koska selviytyäksesi elämästä, sun on täytynyt tukahduttaa ja sammuttaa omat tunteet ja tarpeet, jotta saat "rakkautta" huoltajiltasi. 

Tuosta voi toipua, mutta tarvitset siihen apua. 

 

 

Moikka. 

Ai osaan? Kiva jos joku ymmärtää. Tämä jotenkin kulkee koko elämässäni mukana. Ihan kuin olisin jotenkin olemassa mutta en kuitenkaan tässä elämässä vaan jossain omassa kaukaisuudessa josta en saa itsekään oikein otetta. Tosi hankalaa selittää. 

En pysty puhumaan tai muistelemaan lapsuuden kokemuksia kuin vain ohimenevinä kuvina mielessäni jotka aina toistuvat. 

Terapeuttia etsin mutta ei ole löytynyt. A

Ymmärrän. Masennuksessa helposti ikään kuin irtaantuu itsestään joksikin itsensä ulkopuoliseksi olennoksi. Luulen, että se helpottaa etääntymään tuskasta. Itsekin olen sitä kokenut. Se on aivan omanlaisensa todellisuus ja kun on siellä kerran ollut, niin sinne päätyy helposti uudelleen.

Minua auttavat muut ihmiset. Kun on tekemisissä ystävien ja ihan ventovieraidenkin kanssa niin jotenkin muistaa olevansa olemassa. Myös tietoinen läsnäolo, esim näin keväällä keskittyy kuuntelemaan linnunlaulua tai hypistelemään jotakin kukkaa, saattaa auttaa.

Pahinta on jäädä eskapistisesti niiden addiktioidensa pyörteisiin. Se on hieman kuin hoitaisi jotain kirurgista hoitoa vaativaa haavaa yhä uudelleen uudella laastarilla. Hetken se pitää, sitten veri tulee taas läpi.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole mitään taitoa tai harrastusta esim. nuoruudesta, jota olisit aina halunnut osata, mutta et ole kuitenkaan hommaan ryhtynyt? Itselläni on parikin, ja niistä saan intoa elämään, kun kehityn. Pienin askelin, mutta kuitenkin.

Ei kyllä ole. No syömisestä kun pidän (ruokakin on addiktioivaa) niin opettelin kokkamaan ja siitä yritin luoda osan identiteettiä pyrkiessäni huippukokiksi. Ei minusta sitten tullut suurempaa mutta sentään opin joitain niksejä ja maustamisen. 

Muuten olen sitten empatialla, kiltteydellä ja auttamisen halulla pärjännyt ammateissa. 

Eri liikuntamuotoja jne olen kokeillut mutta se siitä sitten. Ap

Jokaisella on oma identiteetti. Sun pitää tutustua itseesi. Mieti asioita. Kysy itseltäsi asioita niinkuin kysyisit toiselta ihmiseltä. Esim mikä on sun lempiväri? Jos se on vaikeaa niin mieti että onko sininen vai punainen enemmän sun mieleen.

Vastaa joka päivä itsellesi ainakin yhteen kysymykseen ja pian sä huomaat että sulla on mielipiteitä ja omia ajatuksia ja omia mielenkiinnon kohteita...

Samantyyppinen tausta. Ainoa asia mikä toi turvan, rauhan ja paranemisen oli uskon lahjan saaminen. Identiteetin löytäminen Jeesuksesta. Raamatusta tuli elävä. Mikään mentaalinen niksi tai terapia ei paranna sielun haavoja. Ja new age, ym. toi vain lisää haavoja ja traumatisoituneita ihmisiä elämään.

Nyt elämäni ei ole omani, se on Jeesuksen. Hän on kaikki mitä kukaan voi ikinä tarvita.

...